Laskuri näytti, että sivulla olisi käynyt 6000 lukijaa. Aika jännää. Todellinen määrä on ehkä suurempi, koska laskuri taitaa päivittyä hiukan myöhässä.
Vaikka 10 000 merkkipaalu lähestyykin, ei ole oikein suurempia kerrottavia. Olen ollut leirillä (oli kivaa), olen ollut konfirmaatiossa (oli kivaa), söin pizzaa (oli hyvää) ja kävin tapaamassa tuttuja.
Muutamasta firmasta voisin kirjoittaa jotain, mutta jääköön nyt toistaiseksi tekemättä. Tällä hetkellä eletään odottavissa tunnelmissa, mikä ehkä sopii aika hyvin hiljaiseen viikkoon. Ehkä ensi viikolla jo tapahtuu jotain. Kaikki on jonkun muun käsissä, ja se on hieman hermostuttavaa.
Päivän sana osuu taas tunnelmiin ja tämän hetkisiin toiveisiin:
"Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!" (Ps.37:5)
tiistai 30. maaliskuuta 2010
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Eukaristia
Vuosien ihmettelyn jälkeen uusi Jumalanpalveluksen opas tuntuu vihdoin ratkaisevan yhden teologisen kiistakapulan:
mitä tehdään ehtoolliselta yli jääneille siunatuille ehtoollisaineille? Miten ne tulee hävittää?
Aiemmin piispat lähinnä kiertelivät asiaa korostaen, että ehtoollisaineita on kohdeltava niiden "arvon mukaisesti". Mitä se käytännössä tarkoitti, jäi paikallisten kirkkoherrojen päätettäväksi.
Kyse on ilmeisesti myös luterilaisuudessa itsessään piilevässä jännitteessä, jossa on jääty ikään kuin katolisuuden ja reformoitujen kannanottojen väliin eikä ole oikein osattu sitten liittyä jompaan kumpaan leiriin.
Kun vuoden 2000 Jumalanpalveluksen oppaassa "Palvelkaa Herraa iloiten" vielä sanottiin:
"Tulee pyrkiä siihen, että siunatut ehtoollisaineet käytetään loppuun ehtoollisen aikana. Mikäli niitä jää yli, jälkikäsittelystä sovitaan kirkkoherran johdolla seurakunnassa. Piispainkokouksen ohjeen mukaan "kirkkoherra vastaa siitä, että viinin jälkikäsittely tapahtuu ehtoollisen arvon mukaisesti."
Saman kirjan vuoden 2009 painoksessa asiaa sanotaan jo sitten näin:
"Tulee pyrkiä siihen, että siunatut ehtoollisaineet käytetään loppuun ehtoollisen aikana. Pappi varaa konsekroitavaksi vain tarvittavan määrän. Jos konsekroituja elementtejä jää hieman yli, ne nautitaan loppuun ehtoollisen jakamisen päätyttyä tai sakaristossa messun jälkeen. Jos elementtejä jää paljon yli, ne voidaan säilyttää eri astiassa myöhempää käyttöä varten."
Samanlaisen selkiytyneen/tiukentuneen (riippuen näkökulmasta) opas on ottanut myös jälkikonsekrointiin eli mitä jos ehtoollisaineet loppuvat kesken ehtoollisen vieton?
Vuoden 2000 opas jätti tämänkin pitkälti yksilöiden harkinnan varaan:
"Kun ehtoollisleipiä ja viiniä lisätään säilytysastiasta leipälautaselle ja maljaan, voidaan lukea hiljaa asetussanat tai tehdä ristinmerkki."
Vuoden 2009 painos taas ei jätä asiaan epäselvyyttä:
Ehtoollisleipiä ja viiniä konsekroidaan vain tarvittava määrä. Varsinkin leipiä joudutaan usein täydentämään. Kun ehtoollisleipiä lisätään säilytysastiasta leipälautaselle, liturgi tai muu pappi lukee hiljaisella äänellä asetussanojen leipää koskevan osan ja tekee ristinmerkin. Jos viiniä tarvitaan lisää, avustaja hoitaa täydentämisen. Jos viini loppuu kokonaan kesken jakamisen, liturgi tai muu pappi lisää viiniä maljaan, lukee hiljaisella äänellä asetussanojen viiniä koskevan osan ja tekee ristinmerkin."
Koska olen osittain katoliikki, osittain auktoriteetti-kuuliainen ja minussa on myös liturgikon vikaa, taputan karvaisia käsiäni yhteen ohjeiden vuoksi. Se on sitten eri asia, että miten noiden käytännön toteuttaminen onnistuu, mutta ei sen nyt pitäisi ihan mahdotonta olla.
mitä tehdään ehtoolliselta yli jääneille siunatuille ehtoollisaineille? Miten ne tulee hävittää?
Aiemmin piispat lähinnä kiertelivät asiaa korostaen, että ehtoollisaineita on kohdeltava niiden "arvon mukaisesti". Mitä se käytännössä tarkoitti, jäi paikallisten kirkkoherrojen päätettäväksi.
Kyse on ilmeisesti myös luterilaisuudessa itsessään piilevässä jännitteessä, jossa on jääty ikään kuin katolisuuden ja reformoitujen kannanottojen väliin eikä ole oikein osattu sitten liittyä jompaan kumpaan leiriin.
Kun vuoden 2000 Jumalanpalveluksen oppaassa "Palvelkaa Herraa iloiten" vielä sanottiin:
"Tulee pyrkiä siihen, että siunatut ehtoollisaineet käytetään loppuun ehtoollisen aikana. Mikäli niitä jää yli, jälkikäsittelystä sovitaan kirkkoherran johdolla seurakunnassa. Piispainkokouksen ohjeen mukaan "kirkkoherra vastaa siitä, että viinin jälkikäsittely tapahtuu ehtoollisen arvon mukaisesti."
Saman kirjan vuoden 2009 painoksessa asiaa sanotaan jo sitten näin:
"Tulee pyrkiä siihen, että siunatut ehtoollisaineet käytetään loppuun ehtoollisen aikana. Pappi varaa konsekroitavaksi vain tarvittavan määrän. Jos konsekroituja elementtejä jää hieman yli, ne nautitaan loppuun ehtoollisen jakamisen päätyttyä tai sakaristossa messun jälkeen. Jos elementtejä jää paljon yli, ne voidaan säilyttää eri astiassa myöhempää käyttöä varten."
Samanlaisen selkiytyneen/tiukentuneen (riippuen näkökulmasta) opas on ottanut myös jälkikonsekrointiin eli mitä jos ehtoollisaineet loppuvat kesken ehtoollisen vieton?
Vuoden 2000 opas jätti tämänkin pitkälti yksilöiden harkinnan varaan:
"Kun ehtoollisleipiä ja viiniä lisätään säilytysastiasta leipälautaselle ja maljaan, voidaan lukea hiljaa asetussanat tai tehdä ristinmerkki."
Vuoden 2009 painos taas ei jätä asiaan epäselvyyttä:
Ehtoollisleipiä ja viiniä konsekroidaan vain tarvittava määrä. Varsinkin leipiä joudutaan usein täydentämään. Kun ehtoollisleipiä lisätään säilytysastiasta leipälautaselle, liturgi tai muu pappi lukee hiljaisella äänellä asetussanojen leipää koskevan osan ja tekee ristinmerkin. Jos viiniä tarvitaan lisää, avustaja hoitaa täydentämisen. Jos viini loppuu kokonaan kesken jakamisen, liturgi tai muu pappi lisää viiniä maljaan, lukee hiljaisella äänellä asetussanojen viiniä koskevan osan ja tekee ristinmerkin."
Koska olen osittain katoliikki, osittain auktoriteetti-kuuliainen ja minussa on myös liturgikon vikaa, taputan karvaisia käsiäni yhteen ohjeiden vuoksi. Se on sitten eri asia, että miten noiden käytännön toteuttaminen onnistuu, mutta ei sen nyt pitäisi ihan mahdotonta olla.
Talven paluu
Talvi ei sitten vielä antanutkaan periksi keväälle, vaan iski takaisin. Ulkona sataa lunta ja maa on taas valkoinen.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Mässäri
Kun tylsistyn, minulla on taipumus hoitaa tylsyyden aiheuttamaa pitkästystä ja mielipahaa makealla ynnä muulla epäterveellisellä ruoalla. Nyt, kun töiden suhteen on mennyt "hieman" vähemmän lujaa, on pitkästyminen taas arkipäivää. Ja samalla houkutus mässätä kaiken maailman roskaruoalla ja karkeilla on kasvanut.
Mikä taas on pahaksi, koska minulla ensinnäkin olisi varaa pudottaa useampikin kilo, mikä varmaan jo itsestäänkin auttaisi parantamaan mielialaa, kun ei ole virtahepomainen olo. Toisekseen mässääminen on epäterveellistä. Ja kolmanneksi mässääminen on kallista.
Näistä kolmesta seikasta syntyy sitten noidankehä, kun ikävää oloaan ensin hoitaa herkuttelemalla, sitten tulee paha mieli, kun söi epäterveellisesti ja sitten tulee vielä pahempi mieli, kun tajuaa että tililtä hävisi taas rahaa, joka tuotti vain hetken ilon ja pidemmän surun. Ja tätä kurjuutta on tietenkin hoidettava vaikka suklaalla.
Mikä taas on pahaksi, koska minulla ensinnäkin olisi varaa pudottaa useampikin kilo, mikä varmaan jo itsestäänkin auttaisi parantamaan mielialaa, kun ei ole virtahepomainen olo. Toisekseen mässääminen on epäterveellistä. Ja kolmanneksi mässääminen on kallista.
Näistä kolmesta seikasta syntyy sitten noidankehä, kun ikävää oloaan ensin hoitaa herkuttelemalla, sitten tulee paha mieli, kun söi epäterveellisesti ja sitten tulee vielä pahempi mieli, kun tajuaa että tililtä hävisi taas rahaa, joka tuotti vain hetken ilon ja pidemmän surun. Ja tätä kurjuutta on tietenkin hoidettava vaikka suklaalla.
Tänään
Suomen luterilaisessa kirkossa toimiva skismaattinen yhteisö, Luther-säätiö sai sitten oman piispan. Tämä piispa ei tunnusta luterilaisen kirkon päätöksiä, eivätkä luterilaisen kirkon piispat tunnusta häntä. Alaisuudessaan tällä piispalla on nyt pappeja, jotka on vihitty evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan ja pappeja, jotka on vihitty Luther-säätiön pappisvirkaan. Luther-säätiön papit eivät ole evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöitä, eikä heillä ole oikeutta toimia papin tehtävissä evankelis-luterilaisessa kirkossa. Evankelis-luterilaisen kirkon pappeuteen vihityillä taas on. Tilanne on jokseenkin sekava.
Tilanne selkeytyisi, jos Luther-säätiöläiset papit siirtyisivät nyt avoimesti oman piispansa hengellisen tuomiovallan alle ja luopuisivat evankelis-luterilaisen kirkon pappeudesta. Eli tunnustaisivat vain ja ainoastaan oman piispansa sen sijaan että yrittävät palvella "kahta herraa", Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja Luther-säätiötä.
Näin ei tietenkään käy, koska luthersäätiöläiset katsovat yhä kuuluvansa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka he eivät tunnusta kirkon pappisvirkaa eivätkä piispojen tai kirkolliskokouksen päätöksiä. Vaikka he katsovat, että heillä ei ole edes ehtoollisyhteyttä naispappeihin ta Suomen luterilaisen kirkon piispoihin.
Historiantaju on totaalisesti kateissa. Silloin "wanhoina hywinä aikoina" ehtoollisyhteyden katkaiseminen merkitsi sitä, että ei oltu enää samaa kirkkokuntaa. Lisäksi jotkut luthersäätiöläisten kannanotot ovat jo sellaisia, että he eivät enää tunnu syyttävän kirkkoa skismasta* vaan suoraan heresiasta**. Mikä on jo aika paha juttu ja olisi ennen muinoin johtanut taatusti irtaantumiseen. Mutta ei enää nykyään. Tietenkään.
*skisma: kirkon järjestykseen liittyvä erimielisyys
** heresia: harhaoppi, kirkon oppiin liittyvä erimielisyys.
Tilanne selkeytyisi, jos Luther-säätiöläiset papit siirtyisivät nyt avoimesti oman piispansa hengellisen tuomiovallan alle ja luopuisivat evankelis-luterilaisen kirkon pappeudesta. Eli tunnustaisivat vain ja ainoastaan oman piispansa sen sijaan että yrittävät palvella "kahta herraa", Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja Luther-säätiötä.
Näin ei tietenkään käy, koska luthersäätiöläiset katsovat yhä kuuluvansa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka he eivät tunnusta kirkon pappisvirkaa eivätkä piispojen tai kirkolliskokouksen päätöksiä. Vaikka he katsovat, että heillä ei ole edes ehtoollisyhteyttä naispappeihin ta Suomen luterilaisen kirkon piispoihin.
Historiantaju on totaalisesti kateissa. Silloin "wanhoina hywinä aikoina" ehtoollisyhteyden katkaiseminen merkitsi sitä, että ei oltu enää samaa kirkkokuntaa. Lisäksi jotkut luthersäätiöläisten kannanotot ovat jo sellaisia, että he eivät enää tunnu syyttävän kirkkoa skismasta* vaan suoraan heresiasta**. Mikä on jo aika paha juttu ja olisi ennen muinoin johtanut taatusti irtaantumiseen. Mutta ei enää nykyään. Tietenkään.
*skisma: kirkon järjestykseen liittyvä erimielisyys
** heresia: harhaoppi, kirkon oppiin liittyvä erimielisyys.
Lumi meni pois
Siinä se otsikossa sitten jo tulikin. Koko päivän jatkuneen vesisateen myötä joulukuussa saatu lumipeite suli pois ja ulkona näyttää nyt siltä miltä Helsingissä kuuluukin näyttää. Vetiseltä ja kylmältä.
Kaiketi se sitten on hyväksyttävä, että talvi on loppumassa ja kevät - josta en ole koskaan pitänyt - on tulossa.
Kaiketi se sitten on hyväksyttävä, että talvi on loppumassa ja kevät - josta en ole koskaan pitänyt - on tulossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)