Muutama vuosi takaperin olin koiran kanssa lenkillä. Meillä oli silloin murkkukoira, jonka murkkuiluun kuului tapa murista ja pöristä kaikille vastaantulijoille ja vähän sivussa olijoillekin. Tyyliin "Älä tule, olen iso ja vahva" (koira siis kahdeksankiloinen nappula). Eli ihan tyypillinen teini-ikäinen poika nakkikiskalla. Vähän pelottaa ja siksi pörhistellään.
Oli kesä ja käveltiin erään talon ohi. Pihalla oli ilmeisesti joku sukujuhla tai vastaava. Koira ei pihalle nähnyt, koska nurmikko oli tien sivussa kasvanut vähän pitkäksi, mutta äänet se kuuli. Se nosti päänsä pystyyn ja sanoi "ärrähräyh". Minä kielsin välittömästi. Napakka käsky "ei". Ja samantien astuin vahingossa - en edes koiran tassun päälle, vaan vähän kengänkärjellä koiran tassukarvoille. Varmasti nipisti.
Koira kiljui tuskasta kuin sen jalka olisi vähintään katkennut. Pihalle laskeutui kuolemanhiljaisuus ja ohittaessamme talon tunsin usean silmäparin katseet selässäni. Herkkäpieru-koira tietysti vielä kulki varovaisesti vierelläni, olinhan satuttanut hänen koskemattomuuttaan. Tilanne ei niin sanotusti ollut näyttänyt hyvältä ulkopuolisen silmin. Ensin he kuulevat kun koira rähähtää, kuuluu kielto, näkyy kun heilautan jalkaani eteenpäin (ottaessani askeleen, mutta he eivät luonnollisesti voineet pihalta nähdä mihin jalkateräni oli menossa) ja sitten kuuluu koiran ulvahdus. Mikä lienee johtopäätös?
Minun olisi tehnyt mieli huutaa heille: "En minä potkaissut sitä! En minä potki eläimiä!" Mutta en kehdannut ja luikin tieheni. Koira antoi heti kyllä anteeksi että sen tassukarvalle oli astuttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti