Ilonpilaaja

Olen näemmä muuttumassa vanhemmiten teologiassa oikeistolaisemmaksi. Nimittäin, kun kuulin, että kirkon eräs seurakunta menee mukaan Sexhibition-messuille, niin ajatus oli, että en hyväksy. Ei pitäisi mennä.

Messuille menemistä on puolusteltu mm. sillä että Jeesuskin oli siellä missä ihmiset ovat. Ja  niinhän hän oli (tosin evankeliumien mukaan hän ei käynyt kaupungeissa juuri koskaan, vaikka ihmiset olivat siellä silloinkin... Noh, yhden kerran hän uransa aikana kyllä kävi kaupungissa ja se meni vähän huonosti...) Niin, että oliko Jeesus loppujen lopuksi siellä missä ihmiset olivat?

Mutta ajatellaan nyt, että Jeesus olisi siellä.

Mitä hän siellä tekisi?

Hän kyllä hyväksyi kaikki ihmiset, otti luokseen syntisen naisen ja niin edelleen. Mutta hän oli erittäin tiukka kaikkea sellaista kohtaan, joka vei ihmisen huomion pois siitä mikä oli oikeasti tärkeää. Jumalan rakastamisesta, Jumalan valtakunnan tuntemisesta.

Olisiko Jeesus seksimessuilla pohtimassa miten tärkeää seksuaalisuus on ja miten hyvää sen oikein harrastaminen voi olla parisuhteelle ja ihmiselle itselleen ja kaikki ovat tervetulleita. Vai olisiko hän heittämässä näyttelynjärjestäjien pöydät ympäri?

Luulen että jälkimmäistä.

Ei siksi että seksi olisi syntiä. Tai että seksuaalisuus olisi pahaa.

Vaan koska ne voivat olla sitä. Nyky-yhteiskunta on yliseksualisoitunut. Kaikkea ja kaikkia myydään seksillä. Oma mielihyvä on kaiken keskus.

Ja sitähän Jeesus vastusti. Kun tärkeää ei ole se, että minulla on aina ja kaikkialla kivaa. "Tule siksi, mitä jo olet" eli tule Jumalan valtakunnan kansalaiseksi, rakasta Herraa, Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Se, että jokainen meistä on Jumalan lapsi, ei tarkoita, että ollaan miten ollaan, kaikki käy. Lähimmäinen ei ole pelkkä panopuu, maailman tärkein arvo ei saa olla seksi, minun mielihyväni ei saa olla elämäni tärkein asia.

Pidetään Sexhibition-messut, koska seksuaalisuus on tärkeä asia. Mutta kirkko pysyköön sieltä poissa, koska seksin ei tulisi olla se elämän tärkein kysymys, jota kirkonkin on ajatteva

Kirjoitus

Nykyisen työni ansiosta kirjoitan paljon. Normaaliin työviikkoon saattaa kuulua 2-4 puhetta, joskus enemmänkin. Joskus tosin myös vähemmän. Arvioisin että normipuhemäärä on 2-3 puhetta.

Kuitenkin, kun niitä kirjoittelee ja olen kohtuullisen kunnianhimoinen niiden suhteen, niin aikaa ei juuri jää kirjoittaa mitään muuta. Ei kyllä oikein kiinnostustakaan. Ikiaikainen haaveeni tulla kirjailijaksi jää luultavasti haaveeksi. Minulla ei ole sellaista kirjoitusrytmiä joka tuottaisi tulosta. Siis olen luonteeltani työnvieroksuja. Minulla saattaa olla ideoita, jopa ihan hyviäkin ideoita, tarinanaihioita, mutta yleensä aika vähän aikaa tai kiinnostusta tehdä niiden eteen töitä. Stephen King arvioi, että kirjoittajan olisi hyvä totutella sellaiseen n. 1000 sanan päivätahtiin ja tosiaan kirjoittaa se 1000 sanaa. Muuten tarina väljähtää. Olen kyllä huomannut saman.

Tosin välillä ne palaavat. Niitä on sitten vähän haikea muistella. Tarinoita, jotka olisivat voineet olla. Jos vain olisin saanut aikaiseksi. Näitä väljähtäneitä tarinoita on aika monta, jopa ihan muutama joista suunnittelin romaania.Tuskin koskaan niitä kirjoitan.

Kirjoitin taas pitkästä aikaa fiktiota. Novellia. Jaksoin kirjoittaa sitä 1.luvun verran. Siinä on 380 sanaa. Jutun juoni on yksinkertainen ja kulunut. Tarinankertoja havaitsee olevansa kuollut. Tai niin ainakin hän arvelee, koska kovasti itseltään näyttävä ruumis makaa kylpyhuoneen lattialla ja hän itse leijailee katossa. Siis tällainen aika kulunut kummitustarinan poikanen.Jotain yhtymäkohtia siinä on omaankin elämään, yhdessä tarinanvaiheessa olisi käsitelty kuolleen kertojan pientä koiraa, joka odottaa isäntäänsä saunasta palaavaksi...

Mutta saapa nähdä saanko kirjoitettua

Koiranpentu

Tiedät, että tästä tulee taas yksi Niistä Päivistä...

kun uusin hankintasi eli ihmisen paras ystävä eli Koiranpentusi herättää sinut ennen klo kuutta hyppimällä sänkyäsi vasten ja piipittämällä sillä äänellään, joka tuntuu uppoavan aina selkäytimeen saakka. Kestää hetken ennen kuin tajuntaasi todella iskee, että tämä paha uni onkin todellisuutta ja voi muuttua kohta pahemmaksi jos et ole nopea.

Olet kaksi sekuntia liian hidas. Seistessäsi ulko-ovella tunnet miten jalkojesi viereen ilmestyy lämmin lätäkkö. Koiranpentusi, joka havahtui kaksi minuuttia sitten siihen, että sillä on pissahätä,ei jaksanut enää pidätellä. Käytte kuitenkin pihalla partioimassa, jos Koiranpentusi vaikka kakkaisi. Ei kakkaa. Sen sijaan se löytää hiirenraadon ja haluaa syödä sen. Et suostu.

Tulet sisälle ja siivoat pissat pois. Pentusi auttaa sinua yrittämällä repiä vessapaperit pois käsistäsi. Sitten huomaat, että Pentusi kyykkää lattialle niin kuin aikoisi tehdä Ison Hädän. Koska kello on vähän, nappaat pennun syliisi ja heivaat sen irti pihalle. Ei siellä kukaan tähän aikaan liiku.

Havaitsette Pentusi kanssa yhtä aikaa, että olet väärässä. Naapuri on sittenkin liikkeellä. Pentu lähtee rähisten taisteluun. Naapurisi näkee lähestyvän hyökkäyksen ja lähtee juosten karkuun. Tajuat, että sinä olet tässä näytelmässä pelkkä katsoja. Huudat kuitenkin ilmoille kusipää-koiranomistajien ikiaikaisen tunnuslauseen: "Ei se ole vihainen!" Inhoat itsesi kun tajuat mitä juuri päästit suustasi.

Naapuri pääsee sisälle ja Pentusi juoksee polleana luoksesi kysymään että näitkö mitä se juuri teki. Vastaat, että totisesti näit. Siirrytte sisälle. Laitat kengät jalkaan, kampaat tukkasi ja lähdet pyytämään naapurilta anteeksi. Pentusi havaitsee että olet hajamielinen ja livistää jalkojesi välistä takaisin pihalle. Sitten se alkaa virnuillen juosta kierroksia ympärilläsi. Ota kiinni, se ilkkuu ja spurttailee. Menet sisälle. Juoskoon perkele.

Kohta kurkkaat pihalle ja näet, että Pentusi on kynnyksellä syömässä antaumuksella jotain. Kaivat sormillasi sen kitalaesta puoliksi syödyn hiirenraadon. Pistät Pennun sisälle ja lähdet naapurin luo.

Pyytelet vuolaasti anteeksi että Pentusi säikäytti ja lupaat että milloinkaan enää tätä ei tapahdu. Naapuri sanoo antavansa anteeksi, mutta sinulla on silti yhä paha mieli. Ja sinua vähän myös hävettää.

Pentusi on riemuissaan, kun palaat. Se luuli, ettet aio ikinä enää palata. Itsekin mietit, että miksi muuten palasit. Varsinkin kun huomaat, että lattialla on kakkaa. Siivoat kakat.

Pentusi menee nukkumaan. Katsot kelloon. Se on 6.15. Armeijan jälkeen et ole tiennytkään että tällainen kellonaika on oikeasti olemassa. Mietit että olisikohan koirannahka-taljoilla millaiset markkinat Suomenmaassa.

Pentusi huomaa, että olet vähän masentunut. Se tulee viereesi seisomaan. Otat sen syliisi ja silität sitä. Sen turkki on pehmoinen ja sillä on nappisilmät,joilla se killittää sinua lempeästi. Sitten se antaa sinulle ison märän pusun suoraan suulle. Olosi paranee. Ei tämä niin kamalaa olekaan.

Sitten muistat hiirenraadon.

Lontoo

Pitkä aikainen haave toteutui, kun sain viettää mainiossa seurassa viisi päivää Lontoossa. Englannin historia on aina ollut sydäntäni lähellä ja nyt pääsin sitten itse pelipaikoille. British Museum, Westminster Abbey ja Westminster Palace, Whitehall, Buckingham Palace ja ennen kaikkea Tower of London, jossa viipotin kuin pikkulapsi karkkikaupassa pitkin muureja. St. Pauls oli hieno, sen tornista (520 askelmaa ja risat ja pikkasen välillä pelotti niitä kapeita rappusia tallustaessa) aukesi komea näkymä kaupunkiin. Anglikaanimessuja tuli nähtyä kaksin kappalein.

Nähtävääkin jäi. Anglikaanimessu tuli nähtyä vain luettuna, ensi kerralla haluan nähdä sen laulettuna (ja jo nyt messu oli korkeakirkollisuudesta mieltä lämmittävä). Mielenkiintoisia kulttuurierojakin oli: anglikaanit polvistuivat siinä missä me yleensä nousemme seisomaan.

Vain yksi paikka oli masentava: tavaratalo Harrods. Tuossa ökyrikkaiden kauppapuodissa joka ovella oli vartija, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää huoli että pukeutumiskoodia ei rikota (ei revittyjä farkkuja ym.). Minua kehotettiin kantamaan reppua kädessäni. Hyvä vinkki, koska liike oli täynnä rojua, johon minulla ei kuuna päivänä tule olemaan varaa. Se jaksoi huvituttaa aluksi, mutta kun nousi ylemmäs ja ylemmäs kerroksiin jossa hinnat vain nousivat, niin tuli lannistunut olo. Ei sen takia, että tajusi olevansa köyhä, vaan koska se kaikki oli niin JÄRJETÖNTÄ.

10 000 puntaa kynästä. 7000 puntaa sängystä. 2000 puntaa vessan koristeista. 80 000 puntaa bensalla toimivasta leluautosta. Järjettömyyttä. Sillä jos saat lahjaksi kynän, joka nyt olisi vain vaatimattoman 2000 punnan arvoinen, niin kirjoittaisitko sillä? Ottaisitko sen roolipelipöytään? Laittaisitko sen työpaidan rintataskuun. Tuskinpa. Eli toisin sanoen, saamasi kynä on TÄYSIN HYÖDYTÖN kynä. Siis rojua. Tai kuka ihme ostaa vauvalle jonkun Diorin merkkitakin. Sitä voi käyttää kaksi viikkoa ja sitten vauva on jo liian iso merkkirytkyynsä.

Vilkkain osasto oli muistotavaraliike, joka oli täynnä turisteja ostamassa krääsää, jossa luki Harrods. Ostin toffeeta. Muissa liikkeissä oli ajoittain enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita. Heti jos pysähtyi, viereesi ilmestyi ystävällinen myyjä kysymänä voisiko auttaa. Mutta jos halusit kuvata ökykallista kenkää ystäväsi kanssa, ilmeet olivat tuimat.

Pääsiäinen

Kristus nousi kuolleista.

Hyvää pääsiäistä!

Pitkäperjantai

Tänään on pitkäperjantai. Ulkona on harmaata ja vettä sataa. On kylmä.

Istun kotona ja teen töitä. Omakin olo on jotenkin harmaa. Kirkossa liturginen väri oli musta, ehtoollista kaipasin, mutta pitkäperjantaina sitä ei nautita. Eilen kiirastorstain messu, jonka itse toimitin, meni ihan mukavasti, mutta täydellisyyden tavoittelija minussa ei ollut tyytyväinen. Menetin luottamukseni saarnaani kesken kaiken. Alkoi tuntua että se on liian pitkä, junnaa paikoillaan ja jaarittelee. Valmisteluaika oli liian lyhyt. Tekstiä olisi pitänyt vielä haudutella, lukea se uusin silmin. Mutta aika ei riittänyt.

Mikään ei ole niin masentavaa kuin pitää saarna, josta tajuaa että tämä ei nyt osu maaliinsa kunnolla, mutta olisi osunut, jos edes hitusen kauemmin olisin sitä valmistellut.

Messun symboliikkaa (opetuslasten kynttilöiden sammuttamista, alttarin riisumista ja mustaan verhoamista) olisin ilmeisesti saanut selittää hieman tarkemmin. Itse ajattelin että symboliikan selittäminen pilaa sen, mutta nyt ilmeisesti seurakuntalaisia hämmensi. 

Lopetin messun sanoihin: "Jeesus sanoo: jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Loppuun kohtaus elokuvasta Passion of the Christ

Sakaristorukous

Löysin Eero Huovisen kirjasta Martti Lutherin sakaristorukouksen (sakaristorukous on siis rukous, jonka pappi, suntio, kanttori ym. lukevat sakaristossa ennen messun alkua - eräänlainen kirkollinen "go team"-tsemppaus siis ). Rukous on minusta kaunis ja rohkaiseva. Olen laittanut sen työhuoneeni seinällekin opiksi ja muistutukseksi.


"Herra Jumala. Sinä olet asettanut minut kirkkoosi paimeneksi ja opettajaksi. Sinä näet, kuinka huono minä olen hoitamaan näin suurta ja vaikeaa virkaa. Ilman sinun apuasi olisin jo kauan sitten turmellut kaiken. Siksi huudan puoleesi. Tahdon antaa suuni ja sydämeni kokonaan sinun käyttöösi. Tahdon opettaa ihmisiä ja tahdon itsekin aina oppia ja seurata sinun Sanaasi ja mietiskellä sitä ahkerasti. Ota minut työsi välineeksi. Rakas Herrani, älä jätä minua, sillä jos jään yksin, teen varmasti kaiken tyhjäksi"