Kun kävin British Museumissa n. vuosi sitten, kiinnitin huomiota, miten monen muumion tietojen kohdalla kerrottiin, että ruumiin kunnon perusteella henkilö on eläessään kärsinyt pahoista hammasvaivoista, mahdollisesti jopa kuollut niiden aiheuttamiin komplikaatioihin. Oli rikkinäisiä hampaita, puuttuvia hampaita, vinoon kasvaneita, kaikki mahdolliset hammasvaivat (ja sydän-ja verisuonitauteja korkeasta kolesterolista johtuen).
Jossain esitteessä sanottiin, että moni tuon ajan ihminen kärsi luultavasti ajoittain aivan sietämättömästä hammassärystä, johon ei ollut mitään muuta hoitoa kuin joko juoda pää täyteen ja toivoa sen auttavan tai sitten repiä hammas irti.
Kun itselläkin on ollut hammasvaivoja, niin voi vain kuvitella millaista se suussa oleva kipu on ollut aikana, jolloin ei ole kipulääkkeitä tai desinfioivia aineita tai osaavia hammaslääkäreitä... Oikein pahaa tekee ajatella.
Ja se taas sai miettimään, että miten paljon ihmiskunnan historia on hammassäryn historiaa? Tai ylipäätänsä hampaisiin liittyvien ongelmien historiaa? Yllättäisikö se ketään, jos saisimme tietää, että yksi syy esim. Iivana Julman ennalta-arvaamattoman julmaan temperamenttiin olisi ollut krooninen hammassärky? Siis ihan spekulaationa...
Ja löytyy ihan todellinenkin esimerkki: Mary I, Englannin hallitseva kuningatar vuosina 1553-1558. Hän oli 37-vuotias tullessaan kuningattareksi, aikalaisten käsitysten mukaan jo keski-iän viimeisellä suoralla, ja kärsi jatkuvasti tappion vertailussa sisarpuoleensa ja kruununperijään lady Elizabethiin. Elizabeth oli vain 20-vuotias Maryn noustessa valtaan, ja häntä kuvailtiin valoisaksi ja hurmaavaksi nuoreksi naiseksi, jota kansanjoukot rakastivat. Sen sijaan jopa ne aikalaiset, jotka suhtautuivat Maryyn myötämielisesti, totesivat harmitelleen, että pistäväkatseinen ja tiukkahuulinen kuningatar ei juurikaan herättänyt alamaisissaan rakkautta, vaan pikemminkin pelkoa. Marya myös kuvailtiin luonteeltaan epäluuloiseksi ja melankoliseksi, jonka jo silloin uskottiin johtuvan Maryn onnettomasta lapsuudesta ja nuoruudesta (hänen isänsä Henrik VIII erosi hänen äidistään; Mary menetti asemansa kruununperijänä; hänet erotettiin äidistään; hänet pakotettiin luopumaan uskostaan; häntä yritettiin henkisen ja mahdollisesti fyysisenkin väkivallan avulla pakottaa alistumaan pikkusisarensa palvelijaksi; aikuiseksi tultuaan hänen oma pikkuveljensä Edvard VI yritti niin ikään pakottaa Maryn luopumaan uskostaan ja roomalaiskatolisesta kirkosta; Edvardin tukijat olivat yrittäneet vallankaappausta, kun Maryn olisi pitänyt nousta valtaistuimelle jne. jne.) Myöhemmätkin historioitsijat ovat olleet samaa mieltä, että Maryn ankara ja depressiivinen luonne selittynee hänen kokemuksillaan.
Mutta törmäsinpä lähteeseen, jossa kerrottiin että valtaan noustuaan Mary Tudor oli jo lähes hampaaton ja jäljellä olevien hampaiden kunto ei sekään päätä huimannut. Tästä johtui kuningattaren tiukkahuulisuus: ei oikein voinut väläyttää kansanjoukkoja hurmaavaa Pepsodent-hymyä, kun ei ollut hampaita vaan pelkät ikenet.
Ja kuningattaren usein kuvailtu "pistävä katse" johtui ilmeisesti siitä, että hän oli pahasti likinäköinen.
Ja helppo on myös kuvitella, että jatkuva hammassärky ja hampaiden irti repiminen ovat omiaan masentamaan entisestään nuorta naista, kun ei 1500-luvullakaan hampaattomia naisia minään kauneuskilpailun voittajina pidetty.
Eipä valovoimainen Elizabethkaan hammashuolilta välttynyt: myöhemmällä iällä myös kuningatar Elizabethin kerrottiin kärsineen hammasvaivoista ja hänen hampaidensa kuvailtiin kellastuneen ja osittain murtuneen. Ihmekös tuo, kun miettii ajan hammashuoltoa: hampaat "pestiin" erikoisseoksella, jonka Elizabethin seuranaiset valmistivat. Siihen kuului hunajaa, viinietikkaa ja valkoviiniä, joka kiehutettiin ja sitten jäähdytettiin. Sen jälkeen seokseen kastettiin kankaanpalasia, joilla hampaat hangattiin "puhtaiksi". Luultavastikin vain ulkopinnat eikä seoksella ollut muutenkaan mitään lääkinnällistä arvoa.
Onneksi nykyään on Pepsodent.
Jossain esitteessä sanottiin, että moni tuon ajan ihminen kärsi luultavasti ajoittain aivan sietämättömästä hammassärystä, johon ei ollut mitään muuta hoitoa kuin joko juoda pää täyteen ja toivoa sen auttavan tai sitten repiä hammas irti.
Kun itselläkin on ollut hammasvaivoja, niin voi vain kuvitella millaista se suussa oleva kipu on ollut aikana, jolloin ei ole kipulääkkeitä tai desinfioivia aineita tai osaavia hammaslääkäreitä... Oikein pahaa tekee ajatella.
Ja se taas sai miettimään, että miten paljon ihmiskunnan historia on hammassäryn historiaa? Tai ylipäätänsä hampaisiin liittyvien ongelmien historiaa? Yllättäisikö se ketään, jos saisimme tietää, että yksi syy esim. Iivana Julman ennalta-arvaamattoman julmaan temperamenttiin olisi ollut krooninen hammassärky? Siis ihan spekulaationa...
Ja löytyy ihan todellinenkin esimerkki: Mary I, Englannin hallitseva kuningatar vuosina 1553-1558. Hän oli 37-vuotias tullessaan kuningattareksi, aikalaisten käsitysten mukaan jo keski-iän viimeisellä suoralla, ja kärsi jatkuvasti tappion vertailussa sisarpuoleensa ja kruununperijään lady Elizabethiin. Elizabeth oli vain 20-vuotias Maryn noustessa valtaan, ja häntä kuvailtiin valoisaksi ja hurmaavaksi nuoreksi naiseksi, jota kansanjoukot rakastivat. Sen sijaan jopa ne aikalaiset, jotka suhtautuivat Maryyn myötämielisesti, totesivat harmitelleen, että pistäväkatseinen ja tiukkahuulinen kuningatar ei juurikaan herättänyt alamaisissaan rakkautta, vaan pikemminkin pelkoa. Marya myös kuvailtiin luonteeltaan epäluuloiseksi ja melankoliseksi, jonka jo silloin uskottiin johtuvan Maryn onnettomasta lapsuudesta ja nuoruudesta (hänen isänsä Henrik VIII erosi hänen äidistään; Mary menetti asemansa kruununperijänä; hänet erotettiin äidistään; hänet pakotettiin luopumaan uskostaan; häntä yritettiin henkisen ja mahdollisesti fyysisenkin väkivallan avulla pakottaa alistumaan pikkusisarensa palvelijaksi; aikuiseksi tultuaan hänen oma pikkuveljensä Edvard VI yritti niin ikään pakottaa Maryn luopumaan uskostaan ja roomalaiskatolisesta kirkosta; Edvardin tukijat olivat yrittäneet vallankaappausta, kun Maryn olisi pitänyt nousta valtaistuimelle jne. jne.) Myöhemmätkin historioitsijat ovat olleet samaa mieltä, että Maryn ankara ja depressiivinen luonne selittynee hänen kokemuksillaan.
Mutta törmäsinpä lähteeseen, jossa kerrottiin että valtaan noustuaan Mary Tudor oli jo lähes hampaaton ja jäljellä olevien hampaiden kunto ei sekään päätä huimannut. Tästä johtui kuningattaren tiukkahuulisuus: ei oikein voinut väläyttää kansanjoukkoja hurmaavaa Pepsodent-hymyä, kun ei ollut hampaita vaan pelkät ikenet.
Ja kuningattaren usein kuvailtu "pistävä katse" johtui ilmeisesti siitä, että hän oli pahasti likinäköinen.
Ja helppo on myös kuvitella, että jatkuva hammassärky ja hampaiden irti repiminen ovat omiaan masentamaan entisestään nuorta naista, kun ei 1500-luvullakaan hampaattomia naisia minään kauneuskilpailun voittajina pidetty.
Eipä valovoimainen Elizabethkaan hammashuolilta välttynyt: myöhemmällä iällä myös kuningatar Elizabethin kerrottiin kärsineen hammasvaivoista ja hänen hampaidensa kuvailtiin kellastuneen ja osittain murtuneen. Ihmekös tuo, kun miettii ajan hammashuoltoa: hampaat "pestiin" erikoisseoksella, jonka Elizabethin seuranaiset valmistivat. Siihen kuului hunajaa, viinietikkaa ja valkoviiniä, joka kiehutettiin ja sitten jäähdytettiin. Sen jälkeen seokseen kastettiin kankaanpalasia, joilla hampaat hangattiin "puhtaiksi". Luultavastikin vain ulkopinnat eikä seoksella ollut muutenkaan mitään lääkinnällistä arvoa.
Onneksi nykyään on Pepsodent.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti