Saarnaamisesta

Blogin sivussa oli raamatunkohta, josta saarnasin uutenavuodenpäivänä. Teksti meni näin:

"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo." Kirkkokäsikirjassa tuo kohta oli vielä vähän pidempi. Kokonaisuutena se kuului näin:

"

Jeesus sanoo:
    ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”.

(Johanneksen evankeliumi 14:12-14)

Aluksi innostuin ja ajattelin, että minäpä pistän tänne nyt sitten oman saarnani. Mutta sitten en uskaltanut. Syy on siinä, että minulla on suosikkisaarnaajia, joita siis myös plagioin aika säälittä. Olen perustellut sen itselleni (ihminen on hyvä keksimään oikeutuksia vääryyksilleen) että niin kauan kun en tee teksteilläni rahaa, en tee hallaa. Samalla Kristuksen asiallahan tässä ollaan. Mutta väärin se saattaa silti olla. Mielipiteet asian suhteen jakaantuvat. Osa papeista tuntuu olevan sitä mieltä, että go for it, osa oli sitä mieltä että plagioiminen on varastamista, mikäli lähteitä ei ole mainittu. 

Mutta miten siis saarnaamiseen valmistaudun? Nyt puolen vuoden pappiskokemuksella on jo hyvä antaa vinkkejä muille. Mutta luen siis tekstit mahdollisimman varhain. Sitten googletan että mitä muut ovat asiasta sanoneet. Luen saarnoja, tekstejä, hartauskirjoituksia aiheesta. Karsin ne, joista en pidä, kerään talteen ajatuksia, sanoja, tekstinpätkiä, kokonaisia saarnojakin, jotka puhuttelevat. Käyn penkomassa kirjahyllyjä ja lueskelen mitä saarnakokoelmissa sanotaan. Tietyt suosikit minulla on. Eero Huovinen on ihan ykkönen.  Crux-lehden "Tekstin äärellä" (Pappisliiton jäsenlehti). Aika harvoin olen kyllä sieltä löytänyt mitään itseä puhuttelevaa. Kotimaa-lehden hartauskirjoitukset löysin vasta äskettäin, nykyisin tsekkaan myös sen mitä Kari Kuula kirjoittaa. Sitten on myös pari ystävääni, joiden nimiä en nyt mainitse, koska en ole siihen lupaa saanut. Eksegeettinen analyysi jää minulta vähän heikommalle. Tosin luen myös eksegetiikan kirjoja, joista myös löytyy ideoita. Yhteen aikaan olin kovin innostunut Jonas Gardellin kirjasta "Jeesuksesta", jota siteerasin ahkerasti. Nyt toistaiseksi tuntuu että se kaivo on ammennettu tyhjiin. Myös paavi Benedictus XVI on "kelpuutettu" saarna-aihiooni. 

Kun olen löytänyt mielenkiintoisia tekstejä riittävästi, yleensä alkaa jokin omakin idea siitä syntyä jonka pohjalta lähden sitten omaa tekstiä muokkaamaan/luomaan. Kirjoitan. Leikkaan/liimaan lähdeainestosta. Kerron anekdootteja. Nyt seuraavaksi olen saarnaamassa kynttilänpäivänä vanhasta Simeonista ja Jeesus-lapsesta. Eero Huovinen on pitänyt aiheesta hyvän saarnan ja luultavasti lähden siltä pohjalta odotuksista ja pettymisestä. Yksinäisyydestä. Tähän pitäisi saada sitten vielä Yhteisvastuukeräys liitettyä. Katsotaan mitä syntyy. Valosta ja toivosta. "Kansa joka pimeässä vaeltaa, näkee suuren valon."

Koira karkasi

Päästin yöllä koiran ulos iltapissille. Tarkoitus oli, että käytäisiin vain pihalla pienellä happihyppelyllä. Itse aloin skrapailla auton ikkunoita auki, kun sitten yhtäkkiä huomasin että ei näy koiraa enää missään. Vislailin. Ei mitään. Ikkunasta tultiin huutamaan että se lähti mäkeä alas.

Vajaan kilometrin päästä se koira sitten löytyi. Siellä se köpötteli kaikessa rauhassa tuttua reittiä pitkin kohti keskustaa. En tiedä oliko kyseessä vuosikymmenen köppäisin karkausyritys vai alkaako koira jo oikeasti olemaan sen verran vanhuudenhöppänä että se ei yksinkertaisesti huomannut että en lähtenyt mukaan.

Roolipeli

Teininä, lukio-iässä, tutustuin ensimmäisen kerran käsitteeseen roolipelaaminen. Olin toki ilmiön olemassaolosta tietoinen, Riku Rinne taisi siitä jo aikoinaan jotain mainita opettaessaan meille koululaisille mitkä kaikki viattomat ajanvietteet voisivat johtaa saatananpalvontaan. Se oli 1990-luvun alkua se, mutta koska roolipelaaminen ei ollut silloin omalla tutkalla, maininta meni ohi (sen sijaan Pikku Vampyyri-kirjojen tuomitseminen saatanallisiksi ei mennyt). Myöhemmin jotain mainintoja taisin roolipelaamisesta kuulla/lukea, mutta käsitin ne jonkinlaiseksi figuuripelaamisen/larppaamisen tapaiseksi.

Lukiossa ymmärsin sitten kunnolla mitä roolipelaaminen voisi olla ja olisin halunnut sitä harrastaakin. Mutta mielettömän, suorastaan sairaalloisen, ujona ei roolipeliseuraa tietenkään löytynyt, koska en sitä etsinytkään. Yhden harrastajan tiesin, mutta tämä ei osannut lukea ajatuksia eikä siis tajunnut että minä olisin halunnut mukaan. Omaa kaveripiiriä ei ollut. Lueskelin siis muutaman roolipelikirjan ja yritin käsittää.

Minusta piti tulla yli 30-vuotias ja muuttaa tänne "kauas" ennen kuin pääsin pelaamaan ensimmäiset roolipelini. Elokuussa uusi tuttavuus haastoi pelipöytään (epämääräisellä "pelataan jotain"-kutsulla, jonka minä oletin tarkoittavan Afrikan tähteä) ja toiseen kutsuun tartuin (ensimmäinen tilaisuus meni sivu suun, kun olin muuttoapuna). Sitten huomasinkin istuvani outojen ihmisten keittiössä  (neljästä paikalla olijasta tunsin silloin yhden ja toisen olin tavannut ohimennen). Mietin siinä tortilloja syödessäni (ruokapöydässä tarjottiin niitä) että olen aika pitkälle tullut ajoista, jolloin söin ujouttani muovihaarukan . Samalla vastailin kysymyksiin, joissa kartoitettiin "nörttiyttäni". Sain hyvät pisteet, kun tunsin tiettyjä nörttikulttuurin klassikkoteoksia ja tunnustin Hopeanuoli-fanitukseni. Niinpä pöytään aika nopeasti nostettiin kovat kamat: porukka pelaili roolipelejä, kiinnostaisiko minua. Hetken epäröityäni myönsin että voisihan sitä kokeilla.

En muista pelasimmeko lämmittelyksi jonkun lautapelin, vai hetikö pelasimme jo roolipeliä. Joka tapauksessa se oli hauskaa. Sittemmin näitä roolipelikertoja on kertynyt jo montakin. Osa pelikerroista on mennyt paremmin, osa ei. Sitä se lienee kaikissa harrastuksissa ja luovassa työssä, luulen ma. Niistä pelikerroista olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta harmikseni en ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja. Ehkä jotain palautuu jossain vaiheessa mieleen, ja ehkä jotain kirjoitan tännekin.