Teininä, lukio-iässä, tutustuin ensimmäisen kerran käsitteeseen
roolipelaaminen. Olin toki ilmiön olemassaolosta tietoinen, Riku Rinne
taisi siitä jo aikoinaan jotain mainita opettaessaan meille
koululaisille mitkä kaikki viattomat ajanvietteet voisivat johtaa
saatananpalvontaan. Se oli 1990-luvun alkua se, mutta koska
roolipelaaminen ei ollut silloin omalla tutkalla, maininta meni ohi (sen
sijaan Pikku Vampyyri-kirjojen tuomitseminen saatanallisiksi ei
mennyt). Myöhemmin jotain mainintoja taisin roolipelaamisesta
kuulla/lukea, mutta käsitin ne jonkinlaiseksi
figuuripelaamisen/larppaamisen tapaiseksi.
Lukiossa ymmärsin sitten kunnolla mitä roolipelaaminen voisi olla ja olisin halunnut sitä harrastaakin. Mutta mielettömän, suorastaan sairaalloisen, ujona ei roolipeliseuraa tietenkään löytynyt, koska en sitä etsinytkään. Yhden harrastajan tiesin, mutta tämä ei osannut lukea ajatuksia eikä siis tajunnut että minä olisin halunnut mukaan. Omaa kaveripiiriä ei ollut. Lueskelin siis muutaman roolipelikirjan ja yritin käsittää.
Minusta piti tulla yli 30-vuotias ja muuttaa tänne "kauas" ennen kuin pääsin pelaamaan ensimmäiset roolipelini. Elokuussa uusi tuttavuus haastoi pelipöytään (epämääräisellä "pelataan jotain"-kutsulla, jonka minä oletin tarkoittavan Afrikan tähteä) ja toiseen kutsuun tartuin (ensimmäinen tilaisuus meni sivu suun, kun olin muuttoapuna). Sitten huomasinkin istuvani outojen ihmisten keittiössä (neljästä paikalla olijasta tunsin silloin yhden ja toisen olin tavannut ohimennen). Mietin siinä tortilloja syödessäni (ruokapöydässä tarjottiin niitä) että olen aika pitkälle tullut ajoista, jolloin söin ujouttani muovihaarukan . Samalla vastailin kysymyksiin, joissa kartoitettiin "nörttiyttäni". Sain hyvät pisteet, kun tunsin tiettyjä nörttikulttuurin klassikkoteoksia ja tunnustin Hopeanuoli-fanitukseni. Niinpä pöytään aika nopeasti nostettiin kovat kamat: porukka pelaili roolipelejä, kiinnostaisiko minua. Hetken epäröityäni myönsin että voisihan sitä kokeilla.
En muista pelasimmeko lämmittelyksi jonkun lautapelin, vai hetikö pelasimme jo roolipeliä. Joka tapauksessa se oli hauskaa. Sittemmin näitä roolipelikertoja on kertynyt jo montakin. Osa pelikerroista on mennyt paremmin, osa ei. Sitä se lienee kaikissa harrastuksissa ja luovassa työssä, luulen ma. Niistä pelikerroista olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta harmikseni en ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja. Ehkä jotain palautuu jossain vaiheessa mieleen, ja ehkä jotain kirjoitan tännekin.
Lukiossa ymmärsin sitten kunnolla mitä roolipelaaminen voisi olla ja olisin halunnut sitä harrastaakin. Mutta mielettömän, suorastaan sairaalloisen, ujona ei roolipeliseuraa tietenkään löytynyt, koska en sitä etsinytkään. Yhden harrastajan tiesin, mutta tämä ei osannut lukea ajatuksia eikä siis tajunnut että minä olisin halunnut mukaan. Omaa kaveripiiriä ei ollut. Lueskelin siis muutaman roolipelikirjan ja yritin käsittää.
Minusta piti tulla yli 30-vuotias ja muuttaa tänne "kauas" ennen kuin pääsin pelaamaan ensimmäiset roolipelini. Elokuussa uusi tuttavuus haastoi pelipöytään (epämääräisellä "pelataan jotain"-kutsulla, jonka minä oletin tarkoittavan Afrikan tähteä) ja toiseen kutsuun tartuin (ensimmäinen tilaisuus meni sivu suun, kun olin muuttoapuna). Sitten huomasinkin istuvani outojen ihmisten keittiössä (neljästä paikalla olijasta tunsin silloin yhden ja toisen olin tavannut ohimennen). Mietin siinä tortilloja syödessäni (ruokapöydässä tarjottiin niitä) että olen aika pitkälle tullut ajoista, jolloin söin ujouttani muovihaarukan . Samalla vastailin kysymyksiin, joissa kartoitettiin "nörttiyttäni". Sain hyvät pisteet, kun tunsin tiettyjä nörttikulttuurin klassikkoteoksia ja tunnustin Hopeanuoli-fanitukseni. Niinpä pöytään aika nopeasti nostettiin kovat kamat: porukka pelaili roolipelejä, kiinnostaisiko minua. Hetken epäröityäni myönsin että voisihan sitä kokeilla.
En muista pelasimmeko lämmittelyksi jonkun lautapelin, vai hetikö pelasimme jo roolipeliä. Joka tapauksessa se oli hauskaa. Sittemmin näitä roolipelikertoja on kertynyt jo montakin. Osa pelikerroista on mennyt paremmin, osa ei. Sitä se lienee kaikissa harrastuksissa ja luovassa työssä, luulen ma. Niistä pelikerroista olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta harmikseni en ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja. Ehkä jotain palautuu jossain vaiheessa mieleen, ja ehkä jotain kirjoitan tännekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti