Kirjoituskrapula

Päätä särkee, ei mitenkään pahasti, mutta silleen vähän. Hiukan on sellainen olo, että voisi olla tulossa kipeäksi. Mutta olo ei ole kuitenkaan huono tai kipeä, ohimot tuntuvat vaan "tukkoisilta". Saattaa olla vähän lämpöäkin, mittaus näytti 37 astetta. Tai sitten minulla on vaan kuuma. Ehkä olen myötätuntosairastumassa. Tai sitten possu viimeinkin kaataa myös minut.

Ainakin minulla on kirjoituskrapula. Innostuin tänään kirjoittelemaan ja lähettelemään kaverille novelleja luettavaksi ja nyt on sitten krapula. Oli ilmeisesti liian hauskaa, päänuppi kävi liian kovilla kierroksilla ja sitä seurasi sitten syöksykierre. Väsyttää ja tympäisee eikä oikein enää huvita mikään. Tuttu tunne aina pitkällisen kirjoitusurakan jäljiltä. Erityisen raskaasti se iskee aina fiktion tekemisen jälkeen. Ei sovi irrottautua tästä maailmasta liiaksi, heti iskee krapula.

Kahvikin maistuu pahalle. Telkkaristakaan ei tule mitään katsottavaa.

Nalle

Rippileireille on monenlaista tulijaa ja kulkijaa. Innokkaimmien poissapitämiseksi on moni seurakunta palkannut itselleen ihan yövalvojan, rauhanturvaajiksikin joskus kutsutun, pitämään poissa yli-innokkaan nuoret ja vähän vanhemmatkin sekä kertomaan siitä, että päivällä sopii tulla, jos kiinnostaa. Mutta harvassa seurakunnassa oli nähty sellaista yökulkijaa kuin eräässä etelä-Pohjanmaalaisessa leirikeskuksessa. Leirin pihalle nimittäin ilmestyi karhu.

EIkä se ollut mikä tahansa karhu, vaan oikea urosnalle, rapiat 300 kiloa turkkia, lihasta ja kynsiä. Tarina ei kerro miksi se pihalle eksyi, oliko kenties haistanut leirin keittäjien tekemien herkullisten ruokien tuoksun, vai oliko päättänyt tehdä pesän seurakunnan leirikeskukseen ja majoitusrakennukseen. Kenties se oli lopen kyllästynyt nukkumaan vuotavissa maakoloissa kylmät ja sateiset talvet ja hoksannut, että seurakunnan majoitusrakennus oli lähes yhtä hyvä paikka köllötellä talvikuukaudet kuin maakolo. Ruokaakin oli tarjolla riparilaisten muodossa ja luettavaa, sillä seinät oli aikoja sitten töherretty täyteen. Nalle ei ollut korkeakulttuurin ystävä, joten seinien tarjonta vastasi erinomaisesti sen kulttuurin nälkään.

Tarina olisi voinut saada ikävän, mutta verihurmeisen lopun, ellei tuossa samaisessa leirikeskuksessa olisi töitä paiskinut naisten ihailema ja miesten kadehtima, komea, mutta vaatimaton kesäteologi. Hän oli myös syvällisesti viisas ja henkevä. Olihan hänellä ihan blogikin.

Tämä teologi ei kavahtanut nallea, joka örisi pihalla ihmetellen, että mihinkäs olikaan tullut päädyttyä ja kenet söisi ensin. Aseenaan pelkkä Raamattu teologi marssi nallen luo ja heristi sille Pyhää Kirjaa nuorisotyönohjaajan hurratessa oven raosta.

Nallen ihmetellessä teologi löi sitä Raamatulla päähän. Lyönti oli niin luja, että nalle putosi kuin säkillinen kiviä maahan. Siitä se nousi vasta seuraavana päivänä, kun riparilaisten tennispeli alkoi häiritä sen unirauhaa. Kaikkien yllätykseksi karhu ei paennutkaan metsään, vaan riparilaisten mennessä illalla leirikirkkoon, myös karhu tuli sinne. Takarivin tirskuvat pojat olivat kerrankin hiljaa, kun penkin päähän ahtautui 300-kiloinen karhu.

"Ihan oikein teille, jos se jonkun syö", sanoi teologi nuorille ja piti pitkän saarnan. Hän oli oikein otettu karhun läsnäolosta, sillä koskaan aiemmin ei ollut kirkossa ollut niin harras tunnelma kuin nyt. Ja niin karhusta tuli leirin kesäisäntä.

Ei se mitään osannut korjata, mutta lentopallossa se oli kova. Karhun mäjähtävä lyönti tuli pian kesän tunnetuimmaksi ilmiöksi. Kaikki halusivat pelata karhun joukkueessa. Ja kurinpidolliset ongelmat loppuivat siihen. Karhu ei turhista rutissut, mutta sellaista kovanaamaa ei ollutkaan, joka olisi väittänyt kesäisäntä-karhulle vastaan, kun se työnsi kuolaisen kuononsa koviksen naamaan ja sanoi:"Hräyrhhh?"

Tiedemaailmakin kiinnostui karhusta ja tarkkojen tutkimusten perusteella pääteltiin, että Raamatun lyönti oli ollut niin voimallinen, että karhusta oli kerta heitolla tullut kunnon kristitty.

- tarina jatkuu -

Kiljuvat lapset

Dr. Philissä (älkää kysykö miksi katson sitä) oli tänään jaksossa äiti, jonka 1.5-vuotias lapsi poistettiin lentokoneesta, koska lapsi hoki yhtä lausetta koko ajan.

Poisto oli aiheeton ja kurja, mutta silti itsekin noustessani johonkin joukkokulkuvälineeseen, jossa tiedän joutuvani viettämään pitkiä aikoja, toivon hiljaa mielessäni että matkalla ei olisi mukana pikkulapsia perheineen. Ja kun heitä sitten nousee kyytiin, niin en pysty estämään - hieman tunnetilastani riippuen - ärtynyttä tai masentunutta huokausta. Koska jossain vaiheessa se lapsi taatusti alkaa itkemään.

Ymmärrän äidin/vanhempien ahdistuksen normaalin ilmiön edessä, enkä ole vaatimassa erillisiä lapsijunavaunuja tai linja-autoja. Mutta ei minun silti tarvitse pitää siitä itkuisasta tai meluavasta lapsesta. Eihän?

Elämäni karmein joukkoliikennematka tapahtui tässä pari kesää sitten. Olin tulossa rippileiriltä, olin väsynyt ja laukut olivat täynnä likaisia vaatteita. Ja oli mielettömän kuuma. Ostin junalipun ja nousin vaunuun, josta heti bongasin liukumäen. Minulle oli myyty lippu johonkin lastenvaunuun, johon seuraavaksi nousikin tusinoittain vaahtosammuttimen kokoisia lapsosia vanhempineen. Seuraavat kolme tuntia kuluivatkin hikoillen ja kuunnellen iloistakiljuntaa ja kiukutteluitkua. Ilmastointi ei toiminut.

Pikkuveli - herra Myötätunto - lähetti minulle lohdutustekstarin: "Voin jo nähdä otsikot: teologi sekosi junassa. Kolme kuoli."

Haaste

Sain tällaisen napin Millanilta ja sitä kautta haasteen. Mieleni iloitsee aina kehuista, mutta laiska luonteeni kavahtaa haasteita. Mutta vastaillaan:

HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

Tunnustus on blogissa, samoin säännöt ja Millan on linkitetty. Ja sitten ne aistit...

1. Hajuaisti. Ei merkitse minulle mitään. En haista, en ole koskaan haistanut. Joskus minusta tuntuu, että ikään kuin aistisin joitain hajuja, mutta ihan lääkärintutkimuksissa on todettu, että en haista. Kai se on jonkunlaista haamuhaistamista. Lapsena luulin haistavani, koska pikkuveljeni oli tarkkanenäinen ja herkästi pahoinvoiva ja raportoi pahat hajut, jotka minäkin sitten haistoin. Hajuaisti on minulle suuri tuntematon ja siten myös uhkaava, koska en voi koskaan olla varma siitä, että minä/minun luonani ei haise pahalle.

2. Makuaisti. Väittävät, että maistamisesta yli 90 prosenttia on oikeasti haistamista. Siksi flunssa vie ruokahalun, koska hajuaisti tukkeutuu. Koska minulla ei ole hajuaistia, voisi olettaa että makuaistissakin on jotain vikaa. Minä taas väitän, että kyllä minulla on makuaisti. Erotan ainakin perusmaut ja luultavasti enemmänkin. Ei minusta koskaan huippukokkia tule, mutta ei ole tarviskaan. Makuaistin tutkiminen vaan on aika vaikeaa, koska jos minulla ei sitä olisi, niin mistä sen tietäisin? Kaiketi se selviäisi, jos joku sujauttaisi salaa jotain pahaa ruokaani, mutta mistä niin rohkea ihminen löydettäisiin? Otan ruokani hyvin vakavasti.

3. Tuntoaisti. Liian hyvä, olen tarkka siitä millaisia vaatteita pidän. Inhoan karheita, karkeita ja kutisevia eli kärhämiä vaatteita. Sen takia en pidä farkkuja enkä villapaitoja. Jos on pakko, alla on yleensä jotain pehmeää, joka suojaa ihoani siltä kammotukselta. Siksi olen usein altis lämpöhalvaukselle. Onneksi elimistöni on karaistunut.

4. Kuulo. Ainoa aistini, joka taitaa toimia normaalisti. Tosin minusta tuntuu, että se on heikkenemässä ainakin toisesta korvasta ja ollessani neurottisimmillani tunnen suurta syyllisyyttä ja ahdistusta siitä, että olen kuunnellut musiikkia korvalappustereoista liian lujaa.

5. Näkö. Aisteistani tärkein ja rakkain ja siksi luonnollisesti brakaamassa. Luen, kirjoitan, surffaan netissä, katselen televisiota ja seuraan ihmisten käyttäytymistä töissä ja vapaa-ajalla. Ei onnistuisi, jos en näkisi. Nenälläni nököttää pullonpohjalinssit. Yksi suurimmista peloistani on, että sokeutuisin.

Tulipa muuten synkeitä vastauksia....

Vaalirahoitus

Pekka Lahnasen esikunnasta kuuluu kummia

PS. Ja osuupa näköjään tuo Päivän tekstikin aiheeseen:

Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus.
Sananl. 15:16

Spoilaantunut

Olen huomannut pitäväni kovasti Nelosen uudesta trilleri/kauhusarjasta "Harper's Island". Aluksi suhtauduin siihen hieman kriittisesti, syistä joita en muista, mutta sitten yksi maanantayö taas valvottuani katselin puolella silmällä yhden jakson (toisella silmällä katselin tietokoneen ruutua). Jäin sitten koukkuun.

Koska ensimmäiset jaksot jäivät näkemättä, halusin tietysti päästä kärryille, mikä taas edellytti surffaamista lähinnä Wikipediassa. Yritin olla spoilaantumatta, mutta ei siitä mitään tullut ja onnistuin vahingossa saamaan selville murhaajan.

Nyt sitten kärvistelen hirvittävän uteliaisuuden vallassa. Pilaisinko loppusarjan ja tyydyttäisin uteliaisuuteni lukemalla kaiken mahdollisen sarjasta? Vai yrittäisinkö säilyttää edes osan mysteeristä?

En lapsena koskaan aloittanut dekkareiden lukemista lukemalla ensin viimeistä sivua saadakseni selville murhaajan. Paitsi yhden ainoan kerran, kun halusimme kaverin kanssa lukea saman kirjan, ja kaveri sai sen kirjastosta ensin. Ja minä kinusin tietoja kirjasta niin kauan, kunnes kaverini (joka vastusti itsekin moista älyllistä laiskuutta) suostui paljastamaan murhaajan.

Jälkikäteen se oli pettymys, koska olisin halunnutkin ehkä arvuutella murhaajaa itse ja sitten kokea sen yllätyksen ja kauhistuksen, kun hoksaisin arvanneeni väärin.

Mutta nyt vain mietin, että selviänkö marraskuuhun asti?

Sananvapaus, osa II

Erkki Laatikainen on visioinut:

Laatikainen: Kansanvaltaa vastaan kiihottaminen rikoslakiin

Visio on kaunis ja selkeä: kiihotus kansanvallan ja sen vastuunkantajia vastaan tulisi rangaistavaksi. Ei olisi enää ikäviä kohujuttuja Vanha... siis vastuunkantajista. Epäkohtien paljastaminen toki jätettäisiin median tehtäväksi, mutta yhteiskunnan vastaisuus kiellettäisiin ja lakia rikkovia rangaistaisiin.

Puolue luultavasti saisi määritellä, mikä on yhteiskunnan vastaista kiihotusta.

Yksi iso ongelma tosin jää: mistä löydettäisiin se Suomen versio Siperiasta, jonne nämä keskustaa... eikun siis kansanvaltaa vastaan kiihottaneet lähetettäisiin tapakasvatukseen?