Rippileireille on monenlaista tulijaa ja kulkijaa. Innokkaimmien poissapitämiseksi on moni seurakunta palkannut itselleen ihan yövalvojan, rauhanturvaajiksikin joskus kutsutun, pitämään poissa yli-innokkaan nuoret ja vähän vanhemmatkin sekä kertomaan siitä, että päivällä sopii tulla, jos kiinnostaa. Mutta harvassa seurakunnassa oli nähty sellaista yökulkijaa kuin eräässä etelä-Pohjanmaalaisessa leirikeskuksessa. Leirin pihalle nimittäin ilmestyi karhu.
EIkä se ollut mikä tahansa karhu, vaan oikea urosnalle, rapiat 300 kiloa turkkia, lihasta ja kynsiä. Tarina ei kerro miksi se pihalle eksyi, oliko kenties haistanut leirin keittäjien tekemien herkullisten ruokien tuoksun, vai oliko päättänyt tehdä pesän seurakunnan leirikeskukseen ja majoitusrakennukseen. Kenties se oli lopen kyllästynyt nukkumaan vuotavissa maakoloissa kylmät ja sateiset talvet ja hoksannut, että seurakunnan majoitusrakennus oli lähes yhtä hyvä paikka köllötellä talvikuukaudet kuin maakolo. Ruokaakin oli tarjolla riparilaisten muodossa ja luettavaa, sillä seinät oli aikoja sitten töherretty täyteen. Nalle ei ollut korkeakulttuurin ystävä, joten seinien tarjonta vastasi erinomaisesti sen kulttuurin nälkään.
Tarina olisi voinut saada ikävän, mutta verihurmeisen lopun, ellei tuossa samaisessa leirikeskuksessa olisi töitä paiskinut naisten ihailema ja miesten kadehtima, komea, mutta vaatimaton kesäteologi. Hän oli myös syvällisesti viisas ja henkevä. Olihan hänellä ihan blogikin.
Tämä teologi ei kavahtanut nallea, joka örisi pihalla ihmetellen, että mihinkäs olikaan tullut päädyttyä ja kenet söisi ensin. Aseenaan pelkkä Raamattu teologi marssi nallen luo ja heristi sille Pyhää Kirjaa nuorisotyönohjaajan hurratessa oven raosta.
Nallen ihmetellessä teologi löi sitä Raamatulla päähän. Lyönti oli niin luja, että nalle putosi kuin säkillinen kiviä maahan. Siitä se nousi vasta seuraavana päivänä, kun riparilaisten tennispeli alkoi häiritä sen unirauhaa. Kaikkien yllätykseksi karhu ei paennutkaan metsään, vaan riparilaisten mennessä illalla leirikirkkoon, myös karhu tuli sinne. Takarivin tirskuvat pojat olivat kerrankin hiljaa, kun penkin päähän ahtautui 300-kiloinen karhu.
"Ihan oikein teille, jos se jonkun syö", sanoi teologi nuorille ja piti pitkän saarnan. Hän oli oikein otettu karhun läsnäolosta, sillä koskaan aiemmin ei ollut kirkossa ollut niin harras tunnelma kuin nyt. Ja niin karhusta tuli leirin kesäisäntä.
Ei se mitään osannut korjata, mutta lentopallossa se oli kova. Karhun mäjähtävä lyönti tuli pian kesän tunnetuimmaksi ilmiöksi. Kaikki halusivat pelata karhun joukkueessa. Ja kurinpidolliset ongelmat loppuivat siihen. Karhu ei turhista rutissut, mutta sellaista kovanaamaa ei ollutkaan, joka olisi väittänyt kesäisäntä-karhulle vastaan, kun se työnsi kuolaisen kuononsa koviksen naamaan ja sanoi:"Hräyrhhh?"
Tiedemaailmakin kiinnostui karhusta ja tarkkojen tutkimusten perusteella pääteltiin, että Raamatun lyönti oli ollut niin voimallinen, että karhusta oli kerta heitolla tullut kunnon kristitty.
- tarina jatkuu -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti