Nuori idiootti, sanotaan nyt vaikka että 13-vuotias, käy sukuloimassa ja saa kummitädiltään lahjaksi 100 markkaa. Kotimatkalla nuori idiootti alkaa pelkäämään, että raha kenties putoaa taskusta tai joutuu muuten vain hukkateille. Joten mitä hän tekee? Pistää satasen kenkäänsä. Miksi? Kuka tietää.
Tämän jälkeen sankari voikin rauhallisin mielin ottaa nokoset automatkalla, mutta kas kummaa; kotiin päästyään hän ei enää muista koko rahaa. Satanen palautuu hänen mieleensä itse asiassa vasta muutamaa päivää myöhemmin, jolloin sitä tietenkään ei enää löydy etsinnöistä huolimatta. Ei kengästä, ei sukanpohjasta, ei eteisen lattialta, ei etupihalta eikä autosta. Yllättäen.
Mutta ei siinä vielä kaikki: vuosia myöhemmin, jolloin idiootti on täyttänyt jo 25-vuotta, hän saa samalta kummitädiltä taas rahalahjan. Tällä kertaa 50 euroa. Tätä rahaa hän ei enää sullo kenkäänsä (jotain on siis opittu) vaan pistää sen taskuunsa. Ja unohtaa sen sinne. Raha palautuu hänen mieleensä ohimennen, kun hän ihmettelee miksei hänellä olekaan käteistä lompakossa, vaikka jonkin näköinen epämääräinen muistikuva siitä, että käteistä pitäisikin olla, käykin hänen mielessään. Sen kummempia reaktioita kummastus ei kuitenkaan aiheuta.
Kunnes vasta useita päiviä myöhemmin, jolloin vanhempi idiootti todella muistaa että rahaa pitäisi sittenkin olla käteismuodossa. Ja että se raha taisi jäädä sen yhden paidan taskuun, eikä mennytkään lompakkoon, mihin se oli tarkoitettu. Siinä vaiheessa paita on jo kertaalleen pesty, kuivattu, viikattu ja pistetty vaatekaappiin. Eikä raha enää ole sen taskussa. Yllättäen.
Nyt kysymys sitten kuuluukin: kehtaanko kysellä perheeltäni ovatko he nähneet yksinäistä viiskymppistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti