Helsingin yliopiston Ylioppilas-lehti täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Lehti on historiansa aika kuohuttanut useasti. Vuonna 1956 lehti tuomitsi Neuvostoliiton toimet Unkaria vastaan ja toimi siis vastoin YYA-Suomen virallista linjaa. Vuonna 1965 lehti puolusti jumalanpilkasta tuomittua Hannu Salamaa ja vuotta myöhemmin lehti kohautti uudelleen arvostelemalla kirkkoa.
Vuonna 2013 lehden päätoimittaja ja toimitussihteeri tekivät juhlanumeroon raportin siitä miltä tuntuu paskoa housuun linja-autossa välillä Helsinki-Turku.
Miksi paskoa housuun ja raportoida siitä? Toimittajat itse eivät ole suostuneet kertomaan mitään motiivia toiminnalle. "Kaikki on siinä jutussa" he ovat itse vastanneet. Selväksi ei siis ole tullut, että oliko suunnitelmissa jonkinlainen kannanotto yksilönvapauksiin vai Duudsonmainen hölmöily.
Bussiyhtiö Vainion toimitusjohtaja ei ole varsinaisesti ilahtunut yhtiön autossa tapahtuneesta mediaspektaakkelista. Bussimatkustajien viihtyvyyttä kun ei varmasti suoranaisesti paranna tieto siitä, että joku on saattanut tällä paikalla paskoa housuunsa. Yhtiö on ilmoittanut, että se harkitsee jatkotoimien aloittamista ja toivoo ainakin anteeksipyyntöä.
Mitä ei varmaan ole tulossa, koska kaiketi tätä housuunpaskomista tullaan perustelemaan sananvapaudella.
Päätoimittaja on itse linjannut, että hänen johtamansa Ylioppilas-lehti on yhteiskunnallisesti kantaaottava lehti. On vain vaikea arvioida, että millä tavalla housuun paskomisesta raportoiminen on yhteiskunnallista vaikuttamista. Se on vain huono ja nolo juttu. Koko jutussa paistaa läpi se, että ei toimittajia kiinnosta yhteiskunta tai edes muut ihmiset. Heitä kiinnosti vain oma "paskotaan housuihin"-elämyksensä.
Mitä tämä sitten kertoo Ylioppilas-lehden tasosta? No itse olen ainakin tyytyväinen, että en enää jäsenmaksujen muodossa joudu tukemaan lehteä (jokainen yliopiston opiskelija joutuu) ja lehden tilauksenkin pistin poikki jo opiskeluaikoinani useita vuosia sitten.
Noh, karma iskee. Päätoimittaja tunnetaan jo netissä nimityksellä "kakkapäätoimittaja". Ei mitenkään ylevä lisänimi..
tiistai 5. helmikuuta 2013
tiistai 22. tammikuuta 2013
Haastatteluja
Kävi sitten niin, että yritys jolle työskentelen menetti kilpailutuksessa asiakkuuden ja piti sen kunniaksi YT-neuvottelut. Liki puoli vuotta elettiin jännityksessä, kunnes loppuvuodesta tuli varmuus, että asiakkuus oli ja meni, saamme kaikki kenkää tai sitten meidät uudelleensijoitetaan "vastaavankaltaisiin tehtäviin".
Kun samaan aikaan tapahtui myös valmistuminen, on kulunut n. kuukauden aika ollut yhtä työhaastattelua.
- Haastattelu nro 1: eräs Suomen ev.lut.kirkon hiippakunta. Haastattelijoita oli kolme, haastateltavia viisi. Hyvin kuumottava tilaisuus, jossa pistettiin hakijat koville ja sitten katsottiin että mikä murtuu ensin. Ensin yhteinen keskustelu jostain aiheesta arvioijien arvioidessa. Koko ajan päässä jyskytti, että "en ole sanonut mitään...en ole sanonut mitään...en ole sanonut mitään...NO SANO NYT JOTAIN!...Miksi ihmeessä noin sanoit?...Eihän siinä ollut mitään tolkkua...no sano nyt jotain.."
Sitten yksittäin jokaisen haastattelijan luo, olit kirjoittanut esitelmäkirjeen ja siitä haastattelijat sitten tyylinsä mukaan enemmän tai vähemmän haastoivat riitaa.
Tulos hyvä, olen tervetullut hiippakuntaan jos seurakunta löytyy.
- Haastattelu nro 2: oman firman uudelleensijoituskeskustelu. Myöhästyin, mutta ei hätää, myöhässä oli haastattelijakin. Joita oli itse asiassa kaksi. Ainoat jotka huomasivat myöhästymiseni olivat minä itse ja respa-vartija, joka viisaasti kehoitti pitämään mölyt mahassa.
Haastattelu jokseenkin epämukava, kalsea huone, iso pöytä, jonka toisessa päässä sinä, toisessa päässä haastattelijat läppäreiden kanssa. Englannin taitoa kysyttiin, se oli jostain syystä tärkeää. Niinkin tärkeää, että osa haastattelusta käytiin englanniksi.
Tulos kohtalainen, ne "vastaavat tehtävät" olivat huonompia tehtäviä huonommalla palkalla.
- Haastattelu nro 3: eräs seurakunta. Muutama haastattelija, menimme kaikki hakijat kimppakyydillä paikalle, kun oltiin kaikki tuttuja haastattelusta nro 1. Saatiin leipää ja pullaa perillä, sitten odottamaan. Minä olin viimeinen, mutta aika kului yllättävän mukavasti. Itse haastattelutilanne ihan mukava, kysymykset olivat vaikeita, osa helppoja, onnistuin mielestäni olemaan melko hurmaava. Siitä huolimatta, että sisällä kipuilin, että onko tämä tehtävä sittenkään minua varten. Loppupuolella minulle tuli nälkä ja vatsa murisi äänekkäästi.
Tulos joko hyvä tai huono - riippuen siitä mistä näkökulmasta nyt katsoo: en tullut valituksi.
- Haastattelu nro 4: kilpaileva vartiointiliike. Rekrytoija yritti olla provokatiivinen, mutta ei ollut mitään verrattuna siihen höykytykseen jota saatiin haastattelussa nro 1. Oli hyvin perillä seurakuntamaailman asioista ja heitti sieltä ikäviä kierrepalloja: "oletko menossa kesäksi rippileirille? Siitä on aika kauan kun olet viimeksi ollut seurakunnassa töissä, siksikö ei nyt löydy sieltä töitä?"
Tulos hyvä: sain töitä.
- Haastattelu nro 5: eräs hiippakunta. Samana päivänä kuin haastattelu nro 4. Tyyli ihan eri kuin haastattelussa nro 1. Istuin mukavassa nojatuolissa ja juttelin piispan kanssa niitä näitä. Piispa ohjasi keskustelua esittelykirjeeni perusteella, mutta tunnelma oli kuin keskustelutuokiossa. Tunti meni niin että vierähti.
Tulos hyvä: tervetuloa hiippakuntaan jos seurakunta löytyy.
- Haastattelu nro 6: eräs seurakunta. Hakijoita kuusi, päättivät pitää ryhmähaastattelun. Myöhästyin, Pendolino on hyvä juna, varsinkin talvella. Onneksi eräs toinenkin oli myöhästynyt, tuttu haastattelusta nro 1 (Suomen Siion on snadisti pieni). Meillä oli siis oma haastattelu. Haastattelijoita taisi olla lähemmäs 10, ne katsella nakottivat meitä pöydän toiselta puolelta, ja muutama esitti kysymyksiä. Odottivat selkeää asiantuntemusta ja näkemystä hakemansa työalan ongelmakohtiin, kaipasivat kehitysideoita. Minulla ei ollut niitä. Yritin olla hurmaava ja hauska, nauroivat muutaman kerran (ja onneksi kohdissa, joissa oli tarkoituskin nauraa).
Sisällä ristiriitainen fiilis: onko tämä minua varten varmasti? Hyppy tuntemattomaan pelottaa.
Tulos: en tiedä.
Kun samaan aikaan tapahtui myös valmistuminen, on kulunut n. kuukauden aika ollut yhtä työhaastattelua.
- Haastattelu nro 1: eräs Suomen ev.lut.kirkon hiippakunta. Haastattelijoita oli kolme, haastateltavia viisi. Hyvin kuumottava tilaisuus, jossa pistettiin hakijat koville ja sitten katsottiin että mikä murtuu ensin. Ensin yhteinen keskustelu jostain aiheesta arvioijien arvioidessa. Koko ajan päässä jyskytti, että "en ole sanonut mitään...en ole sanonut mitään...en ole sanonut mitään...NO SANO NYT JOTAIN!...Miksi ihmeessä noin sanoit?...Eihän siinä ollut mitään tolkkua...no sano nyt jotain.."
Sitten yksittäin jokaisen haastattelijan luo, olit kirjoittanut esitelmäkirjeen ja siitä haastattelijat sitten tyylinsä mukaan enemmän tai vähemmän haastoivat riitaa.
Tulos hyvä, olen tervetullut hiippakuntaan jos seurakunta löytyy.
- Haastattelu nro 2: oman firman uudelleensijoituskeskustelu. Myöhästyin, mutta ei hätää, myöhässä oli haastattelijakin. Joita oli itse asiassa kaksi. Ainoat jotka huomasivat myöhästymiseni olivat minä itse ja respa-vartija, joka viisaasti kehoitti pitämään mölyt mahassa.
Haastattelu jokseenkin epämukava, kalsea huone, iso pöytä, jonka toisessa päässä sinä, toisessa päässä haastattelijat läppäreiden kanssa. Englannin taitoa kysyttiin, se oli jostain syystä tärkeää. Niinkin tärkeää, että osa haastattelusta käytiin englanniksi.
Tulos kohtalainen, ne "vastaavat tehtävät" olivat huonompia tehtäviä huonommalla palkalla.
- Haastattelu nro 3: eräs seurakunta. Muutama haastattelija, menimme kaikki hakijat kimppakyydillä paikalle, kun oltiin kaikki tuttuja haastattelusta nro 1. Saatiin leipää ja pullaa perillä, sitten odottamaan. Minä olin viimeinen, mutta aika kului yllättävän mukavasti. Itse haastattelutilanne ihan mukava, kysymykset olivat vaikeita, osa helppoja, onnistuin mielestäni olemaan melko hurmaava. Siitä huolimatta, että sisällä kipuilin, että onko tämä tehtävä sittenkään minua varten. Loppupuolella minulle tuli nälkä ja vatsa murisi äänekkäästi.
Tulos joko hyvä tai huono - riippuen siitä mistä näkökulmasta nyt katsoo: en tullut valituksi.
- Haastattelu nro 4: kilpaileva vartiointiliike. Rekrytoija yritti olla provokatiivinen, mutta ei ollut mitään verrattuna siihen höykytykseen jota saatiin haastattelussa nro 1. Oli hyvin perillä seurakuntamaailman asioista ja heitti sieltä ikäviä kierrepalloja: "oletko menossa kesäksi rippileirille? Siitä on aika kauan kun olet viimeksi ollut seurakunnassa töissä, siksikö ei nyt löydy sieltä töitä?"
Tulos hyvä: sain töitä.
- Haastattelu nro 5: eräs hiippakunta. Samana päivänä kuin haastattelu nro 4. Tyyli ihan eri kuin haastattelussa nro 1. Istuin mukavassa nojatuolissa ja juttelin piispan kanssa niitä näitä. Piispa ohjasi keskustelua esittelykirjeeni perusteella, mutta tunnelma oli kuin keskustelutuokiossa. Tunti meni niin että vierähti.
Tulos hyvä: tervetuloa hiippakuntaan jos seurakunta löytyy.
- Haastattelu nro 6: eräs seurakunta. Hakijoita kuusi, päättivät pitää ryhmähaastattelun. Myöhästyin, Pendolino on hyvä juna, varsinkin talvella. Onneksi eräs toinenkin oli myöhästynyt, tuttu haastattelusta nro 1 (Suomen Siion on snadisti pieni). Meillä oli siis oma haastattelu. Haastattelijoita taisi olla lähemmäs 10, ne katsella nakottivat meitä pöydän toiselta puolelta, ja muutama esitti kysymyksiä. Odottivat selkeää asiantuntemusta ja näkemystä hakemansa työalan ongelmakohtiin, kaipasivat kehitysideoita. Minulla ei ollut niitä. Yritin olla hurmaava ja hauska, nauroivat muutaman kerran (ja onneksi kohdissa, joissa oli tarkoituskin nauraa).
Sisällä ristiriitainen fiilis: onko tämä minua varten varmasti? Hyppy tuntemattomaan pelottaa.
Tulos: en tiedä.
lauantai 22. joulukuuta 2012
Ihanat ihmiset
Ihmiset on sitten ihania: työpaikan naisten vessassa on harrastettu wc-paperivuorausta. En ollut ennen kuullut kyseisestä ilmiöstä, kunnes eräällä (naisvaltaisella) keskustelufoorumilla minulle kerrottiin millaisia estoja joillakin voi olla julkisten vessojen suhteen. Joillain tekee ilmeisesti pahaa ajatus, että paljas pepa koskettaisi istuinrengasta, jossa on ollut muitakin itselle tuntemattomia paljaita pepoja. Niinpä wc-pöntön rengas pehmustetaan wc-paperilla, jotta peppu ja reunus eivät ottaisi kontaktia.
Lisäksi joitain inhottaa se, että vessasta saattaa kuulua erinäisiä molskahduksia, kun kiinteä aines putoaa veteen. Silloin naapurikopissa istuja ikävästi arvaa, että sitä ollaan kakkosella. Mikä on noloa. Ratkaisu: vuorataan myös pöntön pohja wc-paperilla. Ei kuulu molskahdusta, vaan korkeintaan vieno mässähdys. Ja koko komeus tietysti sitten huuhdellaan alas pöntöstä itse tuotoksen ja asiaankuuluvien papereiden kera.
Tätä on nyt harrastettu täällä.
Seuraus: koko naisten vessa pois käytöstä, kun viemärit on tukossa.
Pistin miesten vessan yhteiskäyttöön. Sielläkin oli omat ongelmansa. Yksi wc-pönttö jää nyt käytännössä myös pois käytöstä. Kas kun jollain on mennyt tähtäys vähän pieleen. Tästä on seurannut se, että varpusparvi on pelmahtanut pöntön reunuksille eikä sinne itse pönttöön. Asiaa toimittaessa on myös polteltu tupakkia ja juotu viinaa. Jäljet on nähtävillä.
Lisäksi joitain inhottaa se, että vessasta saattaa kuulua erinäisiä molskahduksia, kun kiinteä aines putoaa veteen. Silloin naapurikopissa istuja ikävästi arvaa, että sitä ollaan kakkosella. Mikä on noloa. Ratkaisu: vuorataan myös pöntön pohja wc-paperilla. Ei kuulu molskahdusta, vaan korkeintaan vieno mässähdys. Ja koko komeus tietysti sitten huuhdellaan alas pöntöstä itse tuotoksen ja asiaankuuluvien papereiden kera.
Tätä on nyt harrastettu täällä.
Seuraus: koko naisten vessa pois käytöstä, kun viemärit on tukossa.
Pistin miesten vessan yhteiskäyttöön. Sielläkin oli omat ongelmansa. Yksi wc-pönttö jää nyt käytännössä myös pois käytöstä. Kas kun jollain on mennyt tähtäys vähän pieleen. Tästä on seurannut se, että varpusparvi on pelmahtanut pöntön reunuksille eikä sinne itse pönttöön. Asiaa toimittaessa on myös polteltu tupakkia ja juotu viinaa. Jäljet on nähtävillä.
torstai 20. joulukuuta 2012
The End of the World
Huomenna on sitten maailmanloppu. Jos siis mayojen kalenterit ja aikakäsityksen väärinymmärtäneitä länsimaalaisia on uskominen.
Sanoin esimiehelle, että maailmanloppu on varmaankin palkallinen vapaapäivä, jolloin saa jäädä kotiin. Ei kuulemma saa. Pitää tulla töihin.
Ihme nillitystä.
Onneksi en ole kaikkia laskujakaan maksanut, koska kyllä se harmittaisi, jos ensin harmittaa laskujen maksaminen ja sitten tuleekin maailmanloppu.
Ja kyllä minua nyt nolottaa, jos huomenna oikeasti tulee maailmanloppu.
Sanoin esimiehelle, että maailmanloppu on varmaankin palkallinen vapaapäivä, jolloin saa jäädä kotiin. Ei kuulemma saa. Pitää tulla töihin.
Ihme nillitystä.
Onneksi en ole kaikkia laskujakaan maksanut, koska kyllä se harmittaisi, jos ensin harmittaa laskujen maksaminen ja sitten tuleekin maailmanloppu.
Ja kyllä minua nyt nolottaa, jos huomenna oikeasti tulee maailmanloppu.
Moniosaaja
Olen kyllä aika multitalentti. Tänäänkin sujuvasti keskustelin Facebookissa samalla kun tein lihakeittoa ja pesin pyykkiä.
Mutta siksihän minä olenkin teologian maisteri
Mutta siksihän minä olenkin teologian maisteri
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Aamupahoinvoinnista
Olen ennenkin vauhkonnut tässä blogissa siitä, miten nykyaikana on vaan oikeuksia, ei velvollisuuksia. Omia mielihaluja ja -tekoja halutaan toteuttaa viis siitä loukkaako se jotain muuta. Perusteena käytetään milloin mitäkin oikeutta, esimerkiksi vaikkapa sananvapautta.
P.S. Ja osuupa muuten Päivän sanakin aiheeseen kuin nakutettu. Kopioidaan se nyt tähän, koska kohta se kuitenkin katoaa:
"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." (1.kirje Timoteukselle 6:10)
Esimerkkinä vaikkapa tanskalaisen television tekemä pila Pentti Arajärvestä, jossa Arajärvi tuijotti jollain juhlaillallisella jonkun tanskalaisen prinsessan rintoja ja jäi sitten nolosti kiinni tuijottelustaan ja yritti "huomaamatta" paikata tilanteen tähyilemällä kattoon.
Ja sitten kävi ilmi, että kys. videonpätkä oli editoitu kasaan lukuisista eri pätkistä joita oli kerätty pitkin iltaa, jotta saatiin aikaiseksi sketsi.
Viis siitä, että se loukkasi Arajärveä.
Sananvapautta.
Nyt sitten australialaisen radiokanavan juontajat soittivat sairaalaan esiintyen kuningatar Elisabetina ja prinssi Phillipinä ja kyselivät sairaalassa aamupahoinvoinnin vuoksi olleen prinsessa Catherinen vointia. Sairaanhoitajat vastailivat kysymyksiin, julkisuuteen vuosi luottamuksellisia tietoja Catherinesta ja mahtava pila oli valmis.
Viis siitä, että pilan onnistuminen tarkoitti, että Catherinen hyvin intiimejä yksityisasioita soitettiin radiotaajuuksille ja sitten raportoitiin lehdissä ja netissä. Viis siitä, että pilan onnistuminen todennäköisesti tarkoittaisi kurinpidollisia seurauksia - mahdollisesti jopa potkuja ja oikeushaastetta - salassapitovelvollisuuden rikkoneille hoitajille. Joiden "olisi pitänyt" tajuta olla antamatta luottamuksellisia tietoja puhelimitse, koska kuka tahansa voi soittaa ja esiintyä kenenä tahansa.
Sananvapautta.
Seurauksena oli vain nyt sitten se, että toinen pilapuheluun vastanneista hoitajista (ei se joka kysymyksiin vastaili, vaan se joka puhelun yhdisti vastuuhoitajalle) tappoi itsensä. Kokeneelta hoitajalta jäi kaksi lasta. Omaiset ja työkaverit ovat kertoneet, että hoitaja oli ottanut erittäin raskaasti pilan kohteeksi joutumisen, vaikka hänelle ei ollut koitumassa mitään seurauksia tapahtuneesta.
En usko, että pelkkä puhelu yksikseen johti hoitajan tekemään tämän ratkaisun. Viimeinen niitti se kuitenkin taisi olla, pila, jossa hänen ammatillinen osaamisensa joutui kyseenalaiseksi.
Toisaalta on tietysti turhaa - ja mautontakin - spekuloida tämän enempää kunkin ihmisen tekemistä ratkaisuista.
Muistuttaa vain kuitenkin siitä, että teoilla saattaa olla seurauksia.
Julman ironista on se, että samat tahot, jotka uutisoivat Catherinesta saatuja paljastuksia rahankiilto silmissä nyt uutisoivat paheksuvasti sormea heilutellen radioaseman pilasta ja hoitajan kuolemasta. Niinhän se taitaa mennä, että haaskalintu syö mitä vaan.
P.S. Ja osuupa muuten Päivän sanakin aiheeseen kuin nakutettu. Kopioidaan se nyt tähän, koska kohta se kuitenkin katoaa:
"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." (1.kirje Timoteukselle 6:10)
lauantai 8. joulukuuta 2012
Palkanalennus
En ymmärrä tätä palkanalennuksiin liittyvää keskustelua, jossa työntekijöiden palkanalennuksia on perusteltu talouden pelastamisena.
Millä ihmeen perusteella talous pelastuu laskemalla palkkoja?
Kun kuitenkin asumiskustannukset Suomessa ovat korkeat, "lähiruoka" on ylihinnoiteltu ja verotus on kireää, niin eikö palkkojen alentamisella ole se välitön seuraus, että se ah-niin-ihana ostovoima heikkenee entisestään, jolloin myös talous heikkenee?
Tai ainakin osan talous heikkenee. Osalla se luultavasti vahvistuu, koska palkkoja alentamalla kulut pienenevät, eli osakkeidenomistajat ja ns. "sikariporras" voi tilittää itselleen entistä suurempia voittoja, jotka voi sitten ohjata veroparatiiseille.
Jos tässä nyt oikeasti halutaan ostovoimaa parantaa, niin miksi esimerkiksi yt-lakia ei muuteta niin, että yt-neuvotteluja ei saisi käynnistää kun vasta sitten kun firma on oikeasti talous- tai tuotannollisissa vaikeuksissa? Ja talousvaikeuksia ei ole se, että sikariporras ei ole saanut niin paljon voittoja ja osinkoja kuin se tahtoisi. Nythän yt-neuvotteluja käydään jotta tulosta saataisiin parannettua, eli sikariporras saisi enemmän rahaa pienemmillä kustannuksilla.
Mutta tuota muutosta ei ole tulossa, koska yhteiskuntavastuu (joka edellyttää rahallisia uhrauksia) koskee vain osaa kansasta.
"Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset" kirjoitti George Orwell "Eläinten vallankumouksessa" ja oli oikeassa. Sillä samaan aikaan toisaalla...
Helsingin kaupunginjohtajalle myönnettiin kymmenen prosentin palkankorotus. Se tarkoittaa sitä, että Jussi Pajunen saa ensi vuoden alusta palkkaa 15 865 euroa kuukaudessa.
Samaan aikaan toisaalla Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja esittää, että talouden pelastaminen edellyttää, että palkkoja ei nosteta, vaan mieluummin lasketaan. Mutta jos itsekkäät duunarit eivät tätä ymmärrä ja ajavat palkankorotukset läpi ja vielä lakkoilevat, niin "toivo talouden pelastamisesta on pitkäksi aikaa mennyt".
Millä ihmeen perusteella talous pelastuu laskemalla palkkoja?
Kun kuitenkin asumiskustannukset Suomessa ovat korkeat, "lähiruoka" on ylihinnoiteltu ja verotus on kireää, niin eikö palkkojen alentamisella ole se välitön seuraus, että se ah-niin-ihana ostovoima heikkenee entisestään, jolloin myös talous heikkenee?
Tai ainakin osan talous heikkenee. Osalla se luultavasti vahvistuu, koska palkkoja alentamalla kulut pienenevät, eli osakkeidenomistajat ja ns. "sikariporras" voi tilittää itselleen entistä suurempia voittoja, jotka voi sitten ohjata veroparatiiseille.
Jos tässä nyt oikeasti halutaan ostovoimaa parantaa, niin miksi esimerkiksi yt-lakia ei muuteta niin, että yt-neuvotteluja ei saisi käynnistää kun vasta sitten kun firma on oikeasti talous- tai tuotannollisissa vaikeuksissa? Ja talousvaikeuksia ei ole se, että sikariporras ei ole saanut niin paljon voittoja ja osinkoja kuin se tahtoisi. Nythän yt-neuvotteluja käydään jotta tulosta saataisiin parannettua, eli sikariporras saisi enemmän rahaa pienemmillä kustannuksilla.
Mutta tuota muutosta ei ole tulossa, koska yhteiskuntavastuu (joka edellyttää rahallisia uhrauksia) koskee vain osaa kansasta.
"Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset" kirjoitti George Orwell "Eläinten vallankumouksessa" ja oli oikeassa. Sillä samaan aikaan toisaalla...
Helsingin kaupunginjohtajalle myönnettiin kymmenen prosentin palkankorotus. Se tarkoittaa sitä, että Jussi Pajunen saa ensi vuoden alusta palkkaa 15 865 euroa kuukaudessa.
Samaan aikaan toisaalla Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja esittää, että talouden pelastaminen edellyttää, että palkkoja ei nosteta, vaan mieluummin lasketaan. Mutta jos itsekkäät duunarit eivät tätä ymmärrä ja ajavat palkankorotukset läpi ja vielä lakkoilevat, niin "toivo talouden pelastamisesta on pitkäksi aikaa mennyt".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)