Vyökoe

Lääkäri sanoi että en saa mennä judotreeneihin jalkani takia. Menin silti. Sain keltaisen vyön.

Oomma äijä.

Kipiää

Kuten ammattitaitoinen lukion liikunnanopettajani minulle ja kaikille vuosikurssini pojille muisti useaan otteeseen kertoa, minä olen "selvästi ylipainoinen". Olen ollut muistaakseni viidennestä luokasta lähtien.

Mikään ihannetila se ei ole minulle koskaan ollut, mutta liikunnan lisääminen on myös osoittautunut yllättävän vaikeaksi. En ole motorisesti kovinkaan lahjakas ja kun se yhdistetään huonoon kuntoon ja ujouteen, niin motivaatio on kovilla. Kun on vuoden tahkonnut salibandya oppimatta hallitsemaan edes perussyöttöä, motivaatio tuppaa lopahtamaan. Samoin kävi yrityksilleni pelata jalkapalloa. Koulun liikuntatunnit eivät myöskään antaneet kimmoketta minkään lajin pariin, vaan ainoastaan uusia kokemuksia osaamattomuudesta, häviämisestä ja nöyryytyksestä. Pelkkä juokseminen tai punttien nosto ei myöskään kiinnostanut, koska en saa(nut) itseäni motivoiduksi juoksemaan tms. pelkän juoksemisen vuoksi. Hullun hommaa.

Ainoa liikuntaharrastus, jonka muistan tuottaneen minulle enimmäkseen iloa oli 6.luokalla aloittamani taekwondo, jota harrastin muistaakseni n. vuoden ja sain keltaisen vyön. Taekwondo-pukua en sen sijaan koskaan saanut ostettua, koska se oli kallis. Ja kesän jälkeen kurssi ei enää jatkunut paikkakunnallamme, joten harrastus loppui sitten siihen, koska en päässyt mitenkään naapurikuntaan treeneihin. Muistoksi jäi se keltainen vyö. Kurssin alussa opettaja oli kertonut, että kurssin lopulla opettaja aina solmii vyön parhaimmalle oppilaalle. Ei sitä luultavasti muistanut enää kukaan muu kuin minä vyökokeen jälkeen, kun opettaja solmi vyön minulle opettaen samalla miten vyö solmitaan oikein muiden katsellessa vieressä.

Luultavasti eteneminen olisi pysähtynyt muutenkin, taekwondo lajina perustuu pitkälti korkeisiin ja näyttäviin potkuihin ja minä olin notkea kuin rautakanki.

Taistelulajien pariin mieli on kuitenkin vetänyt aina säännöllisesti ja tammikuussa aloinkin sitten taas harrastamaan, nyt judoa. Pidän lajista, vaikka en mikään osaaja ole tässäkään hommassa. Lisäksi laji on opettanut minulle vanhan viisauden, että "urheilija ei tervettä päivää näe."

Ehkä noin 1.5 kuukautta sitten mursin harjoituksissa kylkiluuni. Teimme juuri ne-wazaa eli vapaamuotoista mattokamppailua, kaveri oli selällään maassa ja minä olin päällä yrittäen päästä tekemään sidonnan. Syöksyin kaveria kohti, kaveri nosti polvensa vastaan ja minä putosin niiden päälle koko painollani. Sattui. En käynyt lääkärissä, mutta viitisen viikkoa rintakehään sattui jos hengitti ulos liian lujaa ja tietyissä liikkeissä. Sitten kipu lakkasi.

Nyt viime keskiviikkona harjoittelimme harai-goshia. Kaveri heitti minut ja laskeutuessani jalkateräni osuivat yhteen. Vähän kirpaisi silloin, mutta ei pahasti. Torstaina töissä toiseen jalkaterään sattuikin sitten jo vähän enemmän. Lauantaina jo reilusti enemmän. Varsinkin portaiden kävely teki kipeää, mikä on erityisen hienoa, koska työvuoron tehtäviin kuuluu tarkistaa säännöllisesti pari rappukäytävää.Onneksi oli rauhallinen päivä ja sai rauhassa klenkata.

Ja nyt on sitten kolme päivää sairaslomaa, koska särky isovarpaan lähettyvillä ei ole loppunut.

Päivitystä

Pankkikortti sitten otti ja löytyi: se oli jäänyt siihen ekaan taksiin, eli kävi molemmin puolinen moka: kuski unohti kortin lukulaitteeseen ja antoi minulle pelkän kuitin, ja minä en huomannut, että en saanut korttia vaan pelkän kuitin.

No, onneksi kortti löytyi, vaikka ehdin jo sulkea sen.

Rahaa pitää käydä nostelemassa viikon verran nyt pankista niin kuin "ennen wanhaan".

Semmoista

Olin juuri saanut työt valmiiksi hallilla ja olin menossa ulko-ovelle, kun päätin olla kohtelias, ja käydä ilmoittamassa hallimestarille, että olen poistunut ja jäähalli on minun osaltani suljettu.

Puikkelehdin yhden liikuteltavan katsomon alitse, kumarassa kulkien, koska olen liian pitkä. Uskoin jo päässeeni pois penkkien alta, suoristin selkäni, astuin eteenpäin ja .... PAM! Pääni kolahti yhteen penkkien alla olevaan rautaputkeen.

Sattui ja silmiini nousi hetkellisesti vesi, mutta sitten helpotti. Vastaan tuli yksi hallille jäävistä rakennusmiehistä.

"Sulta tulee päästä verta", se sanoi.

Kokeilin sormillani sitä kipeää kohtaa ja tosiaan, sormenkärkiin tuli pikkaisen verta. Kokeilin uudestaan, etsien haavaa ja tällä kertaa puoli kämmentä tuli takaisin verisenä. Sitten hallimestari tuli siihen trukilla huristellen, vilkaisi minua ja painoi jarrut pohjaan.

"Sulla on päässä reikä".

Verta alkoi nyt valua oikein kunnolla pitkin kasvoja ja silmälaseja, oikein sellaisina noroina. Menin vessaan, painelin sideharsolla haavaa ja rauhoittelin paikalle kerääntynyttä rakennusväkeä, että uskon jääväni henkiin. Mutta päivystykseen päätin mennä. Pesin veret pois naamalta ja vedin pipon päähän. Takkikin oli onneksi tumma, en usko että siitä näkyi, että aina verinen sekin jo oli.

Taksissa pelotti, koska kuski ajoi niin kovaa, että aloin yhdessä vaiheessa epäillä, että olen kohta jo auto-onnettomuudessa. Ja vei minut väärään paikkaan, minkä tosin ymmärrän koska Haartmannin ja Meilahden sairaaloiden alue on melkoinen sokkelo.

Pääsin lääkäriin itse asiassa heti ja muutama tikki tuli päähän. En saa mennä huomenna treeneihin. Sitten taas taksiin ja kotia kohti. Taksikuski pohti matkalla onko homous sairaus.

Kotiovella seuraava yllätys. Ei löydy pankkikorttia enää. Maksoin sillä kyllä ensimmäisen taksin, mutta jossain välissä se oli hävinnyt. Onneksi kotona oli käteistä, jätin repun taksiin pantiksi ja kipitin nolostuneena hakemaan rahaa, jotta sain kyytini maksettua.

En tiedä missä kortti on. Yritin tavoitella ensimmäistä taksia, mutta ei ole enää ajossa. Keskus lupasi jättää yhteydenottopyynnön, jos se kortti olisi jäänyt sinne. Mutta koska toinen vaihtoehto on, että se on tällä hetkellä Haartmannin lattialla tai pihalla päätin lopulta asiaa harkittuani pistää kortin poikki. Eipä ainakaan mene minun rahat, minun rakkaat rahat.

Mistä tulikin sitten mieleeni se kysymys, että uusi kortti tulee viikon päästä, mites siihen asti saa rahaa?

"Veljentyttö"

Velipojan perhe kasvoi yhdellä jäsenellä tässä jokin aika sitten. Pirteä pikku tyttö hän on vaikka naama onkin vähän ruttuinen ja alapurenta on aika komia. Mutta on hän silti sievä.

Ja hän on ihan itse vääntäytynyt nyt tuohon asentoon, oli kuulemma joutunut suihkuun. Ilmeestä voi ehkä päätellä, että oliko kivaa. Menoillaan on operaatio "takaliston kuivaus" 

Otuksia

Nii, meillähän on nyt sitten niitä kissoja, pian sukukypsiä ja leikkaukseen pitäisi viedä, tai niitä on kohta vieläkin enemmän.

Kolme niitä on yhteensä, kolli ja kaksi tyttöä. Kollikissa tosin ei ole oikein "kolli", sillä sitä kiinnostaa lähinnä syöminen ja nukkuminen. Ja sen se on näköinenkin. Eli suomeksi, massua alkaa silläkin jo olla ja posket on pyöreär. Se on kova kerjäämään ja koiran kanssa ne muodostavat melkoisen tehoduon mitä ruoan kerjäämiseen ja varastamiseen tulee. Kissa myös tuntuu pitävän koirasta, koiran tunteet ovat viileämmät, mutta se antaa kyllä kissan käydä puskemassa itseään - jos on sillä tuulella. Jos ovat yhtä aikaa pihalla, kissa lähtee koiran kanssa lenkille ja itkee surkeasti, kun jää jälkeen. Mutta koira ei välitä. Rakkaus tosin kokee kolauksen siinä vaiheessa, kun toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Epäilenkin, että tehoduon päällimmäisenä motivaattorina toimii ihan rehellinen kateus. Hiiren sekin on kuulemma saanut kiinni, taisi tosin olla jo vanha hiiri.

Sen sisko on sitten porukan metsästäjä ja jostain syystä koiran rakkauden kohde. Tai ainakin hyvin mielenkiintoisen tuoksuinen, koska koira vaan nuuskuttelisi ja seuraa kuin hai laivaa. Valitettavasti kissan tunteet ovat viileämmät ja kyllästyessään koiraan se menee piiloon sohvan alle tai hyppää jonnekin, minne koira ei pääse. Ja silloin koiraa itkettää. Mutta kissa ei välitä.

Kolmas kissa on puupää, porukan pahantekijä. Se oli syyllinen siihen, että joulukuusi lähti hyvissä ajoissa ennen loppiaista ja kännykän laturit eivät enää unohdu seinään kiinni valvomatta - luonnonsuojelija siis. Sen suurin metsästyssaavutus oli, kun se toi sisälle vaahteranlehtiä, jotka se sai kiinni ihan itse. Kolmikosta se on leikkisin, mutta koska se ei ole sukua kenellekään (kaksi muuta ovat sisaruksia) sen leikkiin kutsuihin ei aina vastata, eikä koirakaan aina jaksa juosta perässä ja missään nimessä se ei suostu painimaan kissan kanssa. Mutta kissa korvaa leikkikaverin puutteen roikkumalla pöytäliinassa ja äkkiä sillä onkin seuraa.

Koira on tarkka omasta arvostaan ja tuntuisi olevan tämän epämääräisen seurakunnan pieni johtaja, joka on myös valmis suojelemaan laumaansa - vaikka ne syövätkin sen herkut ja ovat vallanneet sen entisen lempipaikan ikkunan ääressä.

Päänsärkyä

Ostin netistä uudet silmälasit, koska varalasit nyt on kiva olla olemassa ja nykyiset varalasit naarmuttuivat käytännössä pilalle (pidin niitä silmälasikotelossa ja kuljettelin mukanani ja jokin ilmeisesti kuljetuksessa mätti, koska linssit olivat harmaat naarmuista, kun ne sitten kerran otin esiin. )

Uudet lasit tulivat ja olen niitä nyt pidellytkin, mutta viimeaikoina lasien pitkän pitämisen jälkeen päätä on alkanut särkeä ja ne tuntuvat jotenkin "oudoilta". Asian tarkempi tutkiskelu, silmälasireseptin ja tilauslomakkeen tietojen tutkiminen ja mittatyön jälkeen uskoisin, että olen merkinnyt tilaukseen väärän PD:n. PD tarkoittaa siis pupillien etäisyyttä toisistaan ja on erittäin olennainen tieto, kun uusia linssejä tehdään. Mittailu peilin ja viivoittimen avulla (on ihan mahdollista, jopa optikoiden sivuilla mainittu kikka, eikä mikään tee-se-itse-keksintö) ja ennen kaikkea vuodelta 2003 löytämäni vanha resepti (uusimpiin ei jostain syystä ole PD:tä merkitty) osoittivat, että tilauslomakkeeseen merkitsemässäni luvussa on noin 3-4 millin heitto. Riittävästi tekemään laseista ilmeisesti ainakin pitkäaikaiseen käyttöön käyttökelvottomat.

Onneksi nuo nyt eivät paljoa edes maksaneet, mutta harmittaa se silti, kun rahaa meni ja ihan kivan näköiset lasit jäävät nyt koristeeksi. Ja pitää ostaa nyt sitten uudet varalasit, mutta huolestuttaa nyt tämän pieleen menneen kokeilun takia.

Olkaa siis tarkkoja kaikkien arvojen kanssa, jos netistä tilailette. Tätä omaa sähläystäni lukuunottamatta olen oikein tyytyväinen nettipalveluun, josta ostin myös nykyiset, pian jo vuoden nenänvarrellani keikkuneet lasit.