Kun viettää yksinkertaista ja yksinäistä elämää, huomaa, että aika ajoin sitä selostaa tekemisiään itselleen. Ja ääneen tietysti, koska hullut ne ääniä päänsä sisällä kuulee ja niiden kanssa keskustelee.
Joskus tämä ääneen rupattelu vaan johtaa noloihin tilanteisiin, varsinkin jos riitaantuu itsensä kanssa tai jos (niin kuin minä) on musiikkimaailman kadotettu lahja, joka tykkää lauleskella ääneen. Monesti ihan itse keksittyjä biisejä. Vähän tähän tyyliin. Ja sitten unohtaa, että on julkisella paikalla ihmisten keskellä. Mutta yleensä nuo tilanteet syntyvät, kun luulet olevasi yksin ja uskot voivasi selostaa itsellesi mitä olet juuri tekemässä. Ja sitten naapurihuoneesta kuuluva vaivaantunut yskähdys kertoo, että et ollutkaan ihan yksin.
tiistai 16. helmikuuta 2010
maanantai 15. helmikuuta 2010
Irtisanoutuminen
En ole ikinä ennen eläessäni irtisanoutunut mistään työstä. Tähän astiset työsopimukseni ovat olleet määräaikaisia ja olen aina noudattanut näitä sopimuksia kiltisti loppuun asti.
Nyt on kuitenkin tullut koettua sitten irtisanoutuminenkin ja siirtyminen toiselle työnantajalle. Olo on tosi kurja. Puhuessani esimieheni kanssa puhelimessa oli koko ajan sellainen olo, että minun pitäisi pyytää anteeksi. Maltoin kuitenkin mieleni, koska kylmä järki sanoi, ettei minulla ole mitään anteeksipyydettävää. Eihän?
Nykyinen, pian entinen työnantajani on ilmoittanut minut eräälle kurssille, jonka suorittamisesta olisi hyötyä myös uuden työnantajan palveluksessa. Omatuntoni ei kuitenkaan antanut myöten siinä, että olisin mennyt kurssille ja sitten heti sen suoritettuani irtisanonut itseni. Esimies lupasi kysellä korkeammilta herroilta, että olenko yhä tervetullut suorittaman kurssin, josta nykyinen firmani ei kuitenkaan hyödy mitään. Saapa nähdä.
Nyt on kuitenkin tullut koettua sitten irtisanoutuminenkin ja siirtyminen toiselle työnantajalle. Olo on tosi kurja. Puhuessani esimieheni kanssa puhelimessa oli koko ajan sellainen olo, että minun pitäisi pyytää anteeksi. Maltoin kuitenkin mieleni, koska kylmä järki sanoi, ettei minulla ole mitään anteeksipyydettävää. Eihän?
Nykyinen, pian entinen työnantajani on ilmoittanut minut eräälle kurssille, jonka suorittamisesta olisi hyötyä myös uuden työnantajan palveluksessa. Omatuntoni ei kuitenkaan antanut myöten siinä, että olisin mennyt kurssille ja sitten heti sen suoritettuani irtisanonut itseni. Esimies lupasi kysellä korkeammilta herroilta, että olenko yhä tervetullut suorittaman kurssin, josta nykyinen firmani ei kuitenkaan hyödy mitään. Saapa nähdä.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Linssit
Olen yrittänyt jo ties kuinka kauan ostaa itselleni uudet silmälasit netistä, mutta jostain syystä minun rahani eivät vaan kelpaa. En saa itselleni halpoja silmälaseja, nyyh. Olen silmälasien tarpeessa, sillä varalasini, joiden kanssa elin yli viisi vuotta onnellista yhteiseloa, kunnes siirtyivät näön heikkenemisen myötä varalaseiksi, eivät korjaantuneetkaan tee-se-itse-miehen korjauspajalla. Yksi linssien ruuveista oli ollut löysällä, olin sen itse kiristänyt ja työntänyt linssin tiukasti paikoilleen omin pikku kätösin.En jaksanut mennä optikolle. Ja se maksaa.
Joten niin siinä sitten kävi, että kesken työpäivän toinen linssi putosi itsestään pois paikoiltaan ja hajosi pieniksi sirpaleiksi lattialle. Silmälasin linssi ei muuten räsähdä samalla tavalla kuin lasi yleensä. Ääni on pikemminkin mässähtävä.
Jomman kumman iltapäivälehden etusivuilla kehotettiin katsomaan lehden sivuilta että elänkö 100-vuotiaaksi. Vähän kyllä kiinnosti, että mistä ne sen tietää. Tai sitten otsikointi oli kirjoittajalla vähän hakusessa.
Joten niin siinä sitten kävi, että kesken työpäivän toinen linssi putosi itsestään pois paikoiltaan ja hajosi pieniksi sirpaleiksi lattialle. Silmälasin linssi ei muuten räsähdä samalla tavalla kuin lasi yleensä. Ääni on pikemminkin mässähtävä.
Jomman kumman iltapäivälehden etusivuilla kehotettiin katsomaan lehden sivuilta että elänkö 100-vuotiaaksi. Vähän kyllä kiinnosti, että mistä ne sen tietää. Tai sitten otsikointi oli kirjoittajalla vähän hakusessa.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Tätienergiaa vai Häijyläinen
Istuin kerran linja-autossa, matkalla pois pääkaupungistamme. Bussi pysähtyi aikanaan ja otti kyytiinsä joukon lentokentältä tulevia matkustajia sekä rahastajan/linja-autoemännän, joka alkoi myymään lippuja kyydissä oleville matkustajille ennen kuin bussi pysähtyisi pysäkille, jolla rahastaja jäisi pois kyydistä ja nousisi seuraavaan linja-autoon.
Sattuipa sitten niin, että auton kyytiin oli noussut tuolta lentoasemalta kaksi naista, joita voisi kaiketi luonnehtia "täti-ikään" ehtineiksi. Sattumoisin myös rahastaja oli täti-ihminen. Näyttämö oli siis valmis melkoiselle yhteenotolle.
Rahastaja saapui täti-ihmisten luo ja pyysi näitä joko esittämään matkalipun tai ostamaan sellaiset, kuten asiaan kuului. Tädit ojensivat etukäteen ostetut lippunsa. Tähän asti meni hyvin, mutta sitten alkoivat ongelmat.
Tietämättömille kerrottakoon, että kaukomatkan linja-autoon voi ostaa liput kolmella tavalla: heti suoraan autosta kuskilta tai rahastajalta, tai etukäteen joko Matkahuollosta tai bussiyhtiöstä. Jälkimmäiseen liittyy kompa: jos ostat meno-paluun "Vauhtiveikkojen" (nimi keksitty) bussista, on tuo paluulippu myös käytettävä "Vauhtiveikkojen" autossa. Sen sijaan sitä ei voi käyttää kilpailevan yrityksen "Matelevien Makkosten" linja-autossa. "Matelevat Makkoset" kun eivät hyödy siitä mitenkään, että asiakas on ostanut matkan "Vauhtiveikoilta".
Noh, tädit olivat tietysti tehneet juuri näin. Ennen etelänmatkaa oli ostettu meno-paluubussiliput "Vauhtiveikkojen" autosta, mutta nyt istuttiinkin sitten "Matelevien Makkosten" autossa. Ja kyseessä ei suinkaan ollut vahinko, tädit eivät olleet jaksaneet odottaa omaa autoaan ja kun samaan suuntaan matkalla ollut "Matelevien Makkosten" auto oli ilmestynyt asemalle tuntia ennen sitä omaa (ja maksettua) matkaa, tädit nousivat kyytiin. Tätä ennen asia oli varmistettu joltain mystiseltä bussikuskilta, joka oli vakuuttanut että kaikki on ok.
Täti-rahastaja kertoi, että liput eivät käy. Tädit vaativat tietää, että miksi. Täti-rahastaja selitti. Tädit pitivät asiaa järjettömänä. Täti-rahastajan mielestä olisi syytä maksaa matka uudelleen. Tädit ilmoittivat, että matkahan on jo maksettu. Täti-rahastajan mukaan ei tälle bussiyhtiölle. Tädit kysyivät mitä helvetin väliä sillä on minne se on maksettu. Täti-rahastaja sanoi että kyllä sillä vaan niin helvetisti on väliä. Tädit vaativat soittamaan sille mystiselle bussikuskille. Täti-rahastaja sanoi, että ei heillä ole kaikkien bussikuskien yhteystietoja. Tätien mielestä se oli aika outoa. Täti-rahastaja sanoi että vaikka olisikin, ei tämä asia mystisen kuskin kanssa käräjöimällä muuksi muuttuisi. Tätien mielestä se oli suorastaan absurdia.
Täti-rahastaja sanoi, että matka pitäisi nyt maksaa. Tädit sanoivat, että se bussikuski maksaa, koska se on heitä huijannut, menkää siltä pyytämään. Täti-rahastaja sanoi, että matka on maksettava nyt. Tädit sanoivat, että hehän eivät matkaa kahta kertaa maksa. Täti-rahastaja sanoi että heidän täytyy sitten reklamoida saadakseen rahansa takaisin. Tädit sanoivat että he tekevät niin. Täti-rahastaja sanoi, että matka pitäisi nyt maksaa. Tädit sanoivat että ei käy, ei heillä ole rahaa.
"No nyt tuli kyllä valhe", sanoi täti-rahastaja.
"Miten niin?" kysyi täti hyökkäävästi.
"Rouvat on tulossa Etelästä ja väittävät ettei muka ole yhtään rahaa mukana."
"Meillä oli kuulkaa budjetti!"
Tässä vaiheessa oltiin jo aikaa sitten saavuttu rahastajan päätepysäkille ja neljännes bussista oli yhä rahastamatta. Linja-auto seisoi siis paikallaan, täynnä matkustajia, kun tädit väänsivät kättä. Lopulta tädit ilmoittivat, että soittakaa poliisit, he eivät maksa. Minä-häijyläinen käkättelin penkilläni tätä meteliä kuunnellessani ja toivoin, että poliisit tosiaan soitettaisiin. Mutta ei soitettu.
Bussikuski tuli myös selvittämään mistä oli kyse. Tädit kertoivat, että heitä on huijattu ja he eivät suostu maksamaan samasta matkasta kahta kertaa. Bussikuski selitti myös, että matka on maksettu toiselle linja-autoyhtiölle. Matka pitäisi maksaa nyt ja sitten kotiin päästyään reklamoida, niin voisi rahat saada takaisinkin, jos virhe oli bussiyhtiön. Tai jäädä pois kyydistä. Tädit ilmoittivat, että he jäävät pois kyydistä.
Bussikuski ja rahastaja palasivat etuosaan ja tädeille tuli hätä. Hiljaisempi täti alkoi puhua kaverilleen, että ei hän halua jäädä tähän, jonkun huoltamon pihalle keskellä talvea. Kovaäänisempi täti myöntyi ja huusi rahastajan takaisin. He maksavatkin.
Rahastaja-täti piti kielensä kurissa eikä ihmetellyt, että sitä rahaa sitten näköjään löytyikin. Loppukaneetiksi toinen täti kysyi ja ihan vakavissaan, ilman mitään piruilua, että mikä mahtoi olla arvioitu saapumisaika "Papin sillalle" (keksitty paikka tätien varjelemiseksi). Tässä vaiheessa auto oli seissyt paikallaan 20 minuuttia.
"Tätä vauhtia luultavasti huomenna", sanoi neljäs täti, joka oli meidän muiden matkustajien tavoin seurannut vaitonaisena keskustelua, mutta ei voinut ilmeisesti enää mieltänsä malttaa.
"Anteeks vaan, mutta ei ole kyllä se meidän vika", korjasi yleistä käsitystä kivahtamalla toinen riitelijätädeistä.
Vaikka linja-auto olikin lopulta myöhässä n. 40 minuuttia, minulla oli silti hauskaa. Join limpparia, söin makeisia ja kuuntelin itsekseni nauraen tätä ympärilläni tapahtuvaa näytelmää. Sisälläni asuu jonkinlainen Häijyläinen, joka ilmeisesti piti kys. episodia aika hulvattomana. Siksi kaksi otsikkoa. Lukija päättäköön kertooko tämä tarina tädeistä vai häijyläisestä.
Sattuipa sitten niin, että auton kyytiin oli noussut tuolta lentoasemalta kaksi naista, joita voisi kaiketi luonnehtia "täti-ikään" ehtineiksi. Sattumoisin myös rahastaja oli täti-ihminen. Näyttämö oli siis valmis melkoiselle yhteenotolle.
Rahastaja saapui täti-ihmisten luo ja pyysi näitä joko esittämään matkalipun tai ostamaan sellaiset, kuten asiaan kuului. Tädit ojensivat etukäteen ostetut lippunsa. Tähän asti meni hyvin, mutta sitten alkoivat ongelmat.
Tietämättömille kerrottakoon, että kaukomatkan linja-autoon voi ostaa liput kolmella tavalla: heti suoraan autosta kuskilta tai rahastajalta, tai etukäteen joko Matkahuollosta tai bussiyhtiöstä. Jälkimmäiseen liittyy kompa: jos ostat meno-paluun "Vauhtiveikkojen" (nimi keksitty) bussista, on tuo paluulippu myös käytettävä "Vauhtiveikkojen" autossa. Sen sijaan sitä ei voi käyttää kilpailevan yrityksen "Matelevien Makkosten" linja-autossa. "Matelevat Makkoset" kun eivät hyödy siitä mitenkään, että asiakas on ostanut matkan "Vauhtiveikoilta".
Noh, tädit olivat tietysti tehneet juuri näin. Ennen etelänmatkaa oli ostettu meno-paluubussiliput "Vauhtiveikkojen" autosta, mutta nyt istuttiinkin sitten "Matelevien Makkosten" autossa. Ja kyseessä ei suinkaan ollut vahinko, tädit eivät olleet jaksaneet odottaa omaa autoaan ja kun samaan suuntaan matkalla ollut "Matelevien Makkosten" auto oli ilmestynyt asemalle tuntia ennen sitä omaa (ja maksettua) matkaa, tädit nousivat kyytiin. Tätä ennen asia oli varmistettu joltain mystiseltä bussikuskilta, joka oli vakuuttanut että kaikki on ok.
Täti-rahastaja kertoi, että liput eivät käy. Tädit vaativat tietää, että miksi. Täti-rahastaja selitti. Tädit pitivät asiaa järjettömänä. Täti-rahastajan mielestä olisi syytä maksaa matka uudelleen. Tädit ilmoittivat, että matkahan on jo maksettu. Täti-rahastajan mukaan ei tälle bussiyhtiölle. Tädit kysyivät mitä helvetin väliä sillä on minne se on maksettu. Täti-rahastaja sanoi että kyllä sillä vaan niin helvetisti on väliä. Tädit vaativat soittamaan sille mystiselle bussikuskille. Täti-rahastaja sanoi, että ei heillä ole kaikkien bussikuskien yhteystietoja. Tätien mielestä se oli aika outoa. Täti-rahastaja sanoi että vaikka olisikin, ei tämä asia mystisen kuskin kanssa käräjöimällä muuksi muuttuisi. Tätien mielestä se oli suorastaan absurdia.
Täti-rahastaja sanoi, että matka pitäisi nyt maksaa. Tädit sanoivat, että se bussikuski maksaa, koska se on heitä huijannut, menkää siltä pyytämään. Täti-rahastaja sanoi, että matka on maksettava nyt. Tädit sanoivat, että hehän eivät matkaa kahta kertaa maksa. Täti-rahastaja sanoi että heidän täytyy sitten reklamoida saadakseen rahansa takaisin. Tädit sanoivat että he tekevät niin. Täti-rahastaja sanoi, että matka pitäisi nyt maksaa. Tädit sanoivat että ei käy, ei heillä ole rahaa.
"No nyt tuli kyllä valhe", sanoi täti-rahastaja.
"Miten niin?" kysyi täti hyökkäävästi.
"Rouvat on tulossa Etelästä ja väittävät ettei muka ole yhtään rahaa mukana."
"Meillä oli kuulkaa budjetti!"
Tässä vaiheessa oltiin jo aikaa sitten saavuttu rahastajan päätepysäkille ja neljännes bussista oli yhä rahastamatta. Linja-auto seisoi siis paikallaan, täynnä matkustajia, kun tädit väänsivät kättä. Lopulta tädit ilmoittivat, että soittakaa poliisit, he eivät maksa. Minä-häijyläinen käkättelin penkilläni tätä meteliä kuunnellessani ja toivoin, että poliisit tosiaan soitettaisiin. Mutta ei soitettu.
Bussikuski tuli myös selvittämään mistä oli kyse. Tädit kertoivat, että heitä on huijattu ja he eivät suostu maksamaan samasta matkasta kahta kertaa. Bussikuski selitti myös, että matka on maksettu toiselle linja-autoyhtiölle. Matka pitäisi maksaa nyt ja sitten kotiin päästyään reklamoida, niin voisi rahat saada takaisinkin, jos virhe oli bussiyhtiön. Tai jäädä pois kyydistä. Tädit ilmoittivat, että he jäävät pois kyydistä.
Bussikuski ja rahastaja palasivat etuosaan ja tädeille tuli hätä. Hiljaisempi täti alkoi puhua kaverilleen, että ei hän halua jäädä tähän, jonkun huoltamon pihalle keskellä talvea. Kovaäänisempi täti myöntyi ja huusi rahastajan takaisin. He maksavatkin.
Rahastaja-täti piti kielensä kurissa eikä ihmetellyt, että sitä rahaa sitten näköjään löytyikin. Loppukaneetiksi toinen täti kysyi ja ihan vakavissaan, ilman mitään piruilua, että mikä mahtoi olla arvioitu saapumisaika "Papin sillalle" (keksitty paikka tätien varjelemiseksi). Tässä vaiheessa auto oli seissyt paikallaan 20 minuuttia.
"Tätä vauhtia luultavasti huomenna", sanoi neljäs täti, joka oli meidän muiden matkustajien tavoin seurannut vaitonaisena keskustelua, mutta ei voinut ilmeisesti enää mieltänsä malttaa.
"Anteeks vaan, mutta ei ole kyllä se meidän vika", korjasi yleistä käsitystä kivahtamalla toinen riitelijätädeistä.
Vaikka linja-auto olikin lopulta myöhässä n. 40 minuuttia, minulla oli silti hauskaa. Join limpparia, söin makeisia ja kuuntelin itsekseni nauraen tätä ympärilläni tapahtuvaa näytelmää. Sisälläni asuu jonkinlainen Häijyläinen, joka ilmeisesti piti kys. episodia aika hulvattomana. Siksi kaksi otsikkoa. Lukija päättäköön kertooko tämä tarina tädeistä vai häijyläisestä.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Tippalukko
Olen välillä mietiskellyt, että olenkohan onnistunut ostamaan itselleni kahvinkeittimen, jossa olisi sellainenkin hienous kuin tippalukko.
Tänään se sitten selvisi. En ole.
Pistin nimittäin kahvin valumaan, mutta jonkin näköisessä aivokohmeessa kun olin, niin en pistänyt itse pannua paikalleen ollenkaan, vaan jätin sen muutaman metrin päähän tiskipöydälle. No, kuten arvata saattaa, kahvi ei siirtynytkään sinne, vaan pöydälle.
Mutta jokaisessa pilvessä on hopeareunuksensa. Tiedän nyt vastauksen tippalukkokysymykseen.
Tänään se sitten selvisi. En ole.
Pistin nimittäin kahvin valumaan, mutta jonkin näköisessä aivokohmeessa kun olin, niin en pistänyt itse pannua paikalleen ollenkaan, vaan jätin sen muutaman metrin päähän tiskipöydälle. No, kuten arvata saattaa, kahvi ei siirtynytkään sinne, vaan pöydälle.
Mutta jokaisessa pilvessä on hopeareunuksensa. Tiedän nyt vastauksen tippalukkokysymykseen.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Kärsivällisyyttä
Tuossa muutama päivä sitten koin "mustan hetken": unohdin pankin verkkotunnukseni. Mihinkään en ole tietenkään kirjannut sitä ylös, koska se on turvallisuusriski ja koska aiemmin muisti on toiminut hyvin. Mutta nytpä ei toiminutkaan.
Pari päivää sitten elelin ilman mahdollisuutta päästä pankkiin hoitamaan raha-asioitani. Tarkoitus toki oli mennä heti kohta pian konttoriin avaamaan tunnukset uudelleen, mutta en vain saanut aikaiseksi. Aina tuli jotain tärkeämpää puuhastelua tielle, kuten esimerkiksi nukkumista.
Mutta nyt tänään menin taas huvikseni kirjautumissivuille kokeilemaan, joko numerosarja olisi pulpahtanut esiin jostain sieltä muistini uppeloista, jonne se oli painunut. Naputtelin automaattiohjauksella jonkun numerosarjan ja salasanan ja klikkasin itseni sisään. Ja kas kummaa, se toimi.
Sitten olikin jännät hetket, kun kirjasin itseni ulos ja kokeilin uudelleen. En nimittäin ollut lainkaan varma, että muistaisinko enää sitä numerosarjaa, jonka olin äsken kirjoittanut.
Mutta onneksi muistin.
Nyt ehkä kärsivällisyys palkittiin.
Pari päivää sitten elelin ilman mahdollisuutta päästä pankkiin hoitamaan raha-asioitani. Tarkoitus toki oli mennä heti kohta pian konttoriin avaamaan tunnukset uudelleen, mutta en vain saanut aikaiseksi. Aina tuli jotain tärkeämpää puuhastelua tielle, kuten esimerkiksi nukkumista.
Mutta nyt tänään menin taas huvikseni kirjautumissivuille kokeilemaan, joko numerosarja olisi pulpahtanut esiin jostain sieltä muistini uppeloista, jonne se oli painunut. Naputtelin automaattiohjauksella jonkun numerosarjan ja salasanan ja klikkasin itseni sisään. Ja kas kummaa, se toimi.
Sitten olikin jännät hetket, kun kirjasin itseni ulos ja kokeilin uudelleen. En nimittäin ollut lainkaan varma, että muistaisinko enää sitä numerosarjaa, jonka olin äsken kirjoittanut.
Mutta onneksi muistin.
Nyt ehkä kärsivällisyys palkittiin.
Havaintoja ympäristöstä
Kun Helsingissä lämpötila lähestyy nollaa, niin lumi alkaa muuttua mustaksi. Maantiet tulevat sohjoisiksi ja möykkyisiksi, kun pakkasen kovaksi tamppaama valkoinen lumijääkerros pehmenee ja hajoaa lopulta mustaksi loskaksi autojen renkaiden alle. Puissa sentään on yhä kaunis "lumikuorrutuksensa".
Eikä lumi enää narsku jalkojen alla niin kuin silloin, kun pakkasta on -20 astetta. Olen huomannut olevani narskuttelija, painan lunta rikki jalallani ja vain kuuntelen sitä narskahtelua mikä siitä lähtee, ihan niin kuin tein lapsenakin. Mutta enää lumi ei narsku ja kaupunki näyttää siltä, miltä tämä kaupunki näyttää aina talvella. Likaiselta.
Eikä lumi enää narsku jalkojen alla niin kuin silloin, kun pakkasta on -20 astetta. Olen huomannut olevani narskuttelija, painan lunta rikki jalallani ja vain kuuntelen sitä narskahtelua mikä siitä lähtee, ihan niin kuin tein lapsenakin. Mutta enää lumi ei narsku ja kaupunki näyttää siltä, miltä tämä kaupunki näyttää aina talvella. Likaiselta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)