"Veljentyttö"

Velipojan perhe kasvoi yhdellä jäsenellä tässä jokin aika sitten. Pirteä pikku tyttö hän on vaikka naama onkin vähän ruttuinen ja alapurenta on aika komia. Mutta on hän silti sievä.

Ja hän on ihan itse vääntäytynyt nyt tuohon asentoon, oli kuulemma joutunut suihkuun. Ilmeestä voi ehkä päätellä, että oliko kivaa. Menoillaan on operaatio "takaliston kuivaus" 

Otuksia

Nii, meillähän on nyt sitten niitä kissoja, pian sukukypsiä ja leikkaukseen pitäisi viedä, tai niitä on kohta vieläkin enemmän.

Kolme niitä on yhteensä, kolli ja kaksi tyttöä. Kollikissa tosin ei ole oikein "kolli", sillä sitä kiinnostaa lähinnä syöminen ja nukkuminen. Ja sen se on näköinenkin. Eli suomeksi, massua alkaa silläkin jo olla ja posket on pyöreär. Se on kova kerjäämään ja koiran kanssa ne muodostavat melkoisen tehoduon mitä ruoan kerjäämiseen ja varastamiseen tulee. Kissa myös tuntuu pitävän koirasta, koiran tunteet ovat viileämmät, mutta se antaa kyllä kissan käydä puskemassa itseään - jos on sillä tuulella. Jos ovat yhtä aikaa pihalla, kissa lähtee koiran kanssa lenkille ja itkee surkeasti, kun jää jälkeen. Mutta koira ei välitä. Rakkaus tosin kokee kolauksen siinä vaiheessa, kun toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Epäilenkin, että tehoduon päällimmäisenä motivaattorina toimii ihan rehellinen kateus. Hiiren sekin on kuulemma saanut kiinni, taisi tosin olla jo vanha hiiri.

Sen sisko on sitten porukan metsästäjä ja jostain syystä koiran rakkauden kohde. Tai ainakin hyvin mielenkiintoisen tuoksuinen, koska koira vaan nuuskuttelisi ja seuraa kuin hai laivaa. Valitettavasti kissan tunteet ovat viileämmät ja kyllästyessään koiraan se menee piiloon sohvan alle tai hyppää jonnekin, minne koira ei pääse. Ja silloin koiraa itkettää. Mutta kissa ei välitä.

Kolmas kissa on puupää, porukan pahantekijä. Se oli syyllinen siihen, että joulukuusi lähti hyvissä ajoissa ennen loppiaista ja kännykän laturit eivät enää unohdu seinään kiinni valvomatta - luonnonsuojelija siis. Sen suurin metsästyssaavutus oli, kun se toi sisälle vaahteranlehtiä, jotka se sai kiinni ihan itse. Kolmikosta se on leikkisin, mutta koska se ei ole sukua kenellekään (kaksi muuta ovat sisaruksia) sen leikkiin kutsuihin ei aina vastata, eikä koirakaan aina jaksa juosta perässä ja missään nimessä se ei suostu painimaan kissan kanssa. Mutta kissa korvaa leikkikaverin puutteen roikkumalla pöytäliinassa ja äkkiä sillä onkin seuraa.

Koira on tarkka omasta arvostaan ja tuntuisi olevan tämän epämääräisen seurakunnan pieni johtaja, joka on myös valmis suojelemaan laumaansa - vaikka ne syövätkin sen herkut ja ovat vallanneet sen entisen lempipaikan ikkunan ääressä.

Päänsärkyä

Ostin netistä uudet silmälasit, koska varalasit nyt on kiva olla olemassa ja nykyiset varalasit naarmuttuivat käytännössä pilalle (pidin niitä silmälasikotelossa ja kuljettelin mukanani ja jokin ilmeisesti kuljetuksessa mätti, koska linssit olivat harmaat naarmuista, kun ne sitten kerran otin esiin. )

Uudet lasit tulivat ja olen niitä nyt pidellytkin, mutta viimeaikoina lasien pitkän pitämisen jälkeen päätä on alkanut särkeä ja ne tuntuvat jotenkin "oudoilta". Asian tarkempi tutkiskelu, silmälasireseptin ja tilauslomakkeen tietojen tutkiminen ja mittatyön jälkeen uskoisin, että olen merkinnyt tilaukseen väärän PD:n. PD tarkoittaa siis pupillien etäisyyttä toisistaan ja on erittäin olennainen tieto, kun uusia linssejä tehdään. Mittailu peilin ja viivoittimen avulla (on ihan mahdollista, jopa optikoiden sivuilla mainittu kikka, eikä mikään tee-se-itse-keksintö) ja ennen kaikkea vuodelta 2003 löytämäni vanha resepti (uusimpiin ei jostain syystä ole PD:tä merkitty) osoittivat, että tilauslomakkeeseen merkitsemässäni luvussa on noin 3-4 millin heitto. Riittävästi tekemään laseista ilmeisesti ainakin pitkäaikaiseen käyttöön käyttökelvottomat.

Onneksi nuo nyt eivät paljoa edes maksaneet, mutta harmittaa se silti, kun rahaa meni ja ihan kivan näköiset lasit jäävät nyt koristeeksi. Ja pitää ostaa nyt sitten uudet varalasit, mutta huolestuttaa nyt tämän pieleen menneen kokeilun takia.

Olkaa siis tarkkoja kaikkien arvojen kanssa, jos netistä tilailette. Tätä omaa sähläystäni lukuunottamatta olen oikein tyytyväinen nettipalveluun, josta ostin myös nykyiset, pian jo vuoden nenänvarrellani keikkuneet lasit.

Pupunen

Ei riitä minulla kantti julkaista täällä novelleja. Yhtä olen pistänyt tänne ja sitten ottanut sen pois. Vuorokauden se on varmaan täällä pisimmillään ollut ennen kuin katoaa. Ei vain kantti riitä

Yöväijy

"No nih, nyt tuo yksi meni toisten huoneeseen. Meepä sanomaan sille, että menee omaan huoneeseensa", sanoi ikkunan ääressä istuva työkaveri herättäen minut siitä puoli-koomasta, johon olin juuri sohvalla vajoamassa.

Kömmin istualleni. "Niin mihin kämppään se meni?"

"Tonne noin. Ei sen peti ole tuolla. Siellä on kohta kaikki hereillä. Mene huutamaan sinne, että omiin kämppiin nyt", työkaveri selitti. Istuin hiljaa paikallani ja tuijotin ikkunasta ulos, toivoen, että kaveri tulisi pian pois. Joskus niin käy. Nyt ei.

"Mä vien nää roskat ensin ja sitten meen, jollei se ole tullut ulos", sanoin, keräsin lattialla olevat paperiroskat ja lähdin laahustamaan kohti keittiötä. Kun olin työkaverin näköpiirin ulottumattomissa, muutin laahustamisen vieläkin hitaammaksi. Toivoin, että matkani aikana tapahtuisi jompi kumpi asioista: A) nuori tulisi itse pois väärästä huoneesta, jottei minun tarvitsisi mennä komentamaan tai B) työkaveri saisi jonkun aktiivisuuden puuskan ja menisi siihen kämppään itse.

Mutta kun palasin takaisin matkaltani (roskien viemistäkin voi venyttää vain niin kauan ennen kuin aletaan epäillä vilunkipeliä) kaikki oli entisellään. Nuori oli edelleen siinä väärässä kämpässä ja työkaverikin istui sohvalla ja kaiveli kaikessa rauhassa varpaiden välejään. Joten mentävä se oli, koska se minun vuoroni kerta sattui olemaan.

Inhoan tätä osaa leireistä kaikkein eniten (tai no, leireille tulevat ulkopuoliset menevät kyllä kirkkaasti ohi). Perusteet yöväijyn työhön ovat ihan loogisia: jos yöväijyä ei olisi, suurella todennäköisyydellä leiriläiset valvoisivat yöt läpeensä ja päivällä oltaisiin ihan poikki. Nekin harvat, jotka tahtoisivat nukkua, mutta eivät pysty, koska majoitusrakennuksessa melutaan. Ja turhan usein vapaa öinen valvominen johtaa myös muihin ikäviin lieveilmiöihin, antaisipa myös niille ulkopuolisille riskitekijöille avoimet ovet. Joten niinpä sitä täytyy käydä "huutamassa", vaikka ei yhtään oikeasti haluaisi.

Ensimmäinen haaste tulee heti siinä majoitusrakennuksen ulko-ovella. Miten päästä sisään huomaamattomasti ja miten löytää se kämppä, jonne on menossa? Joskus sitä on tullut ravattua kaikki huoneet läpi, jolloin innokas valvoja on aiheuttanut enemmän häiriötä kuin itse "häiriköt"- ja yleensä myös turhanpäiten tietenkin, koska "häiriköt" maastoutuvat kuullessaan että valvoja on liikkeellä. Kuinka kauan pitää tarkkailla tilannetta? Koko yötä nyt ei viitsi, minkä lisäksi sitä ei myöskään halua aiheuttaa kenellekään unenpöpperöiselle vessaan menijälle ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun tämä törmää hämärässä käytävässä väijyvään väijyyn. Tällaisia taktisia kuvioita ei teologisessa opeteta lainkaan.

Avasin oven varovasti, astuin käytävään, suljin oven hiljaa perässäni. Sitten kuunnellaan. Mitään metakkaa ei tällä kertaa kuulunut, vaan hyvin, hyvin vaimeaa puhetta. Seisoskelin siinä aikani ja yritin paikallistaa puheen lähteen edes pääpiirteissään. Sitten lähdin eteenpäin, varoin tömistelemistä, koko ajan kuunnellen että löytäisin sen oikean oven. Muutamaa vuotta aiemmin tällaiset agenttileikit olisivat voineet olla hauskojakin, nykyisin ne tympivät ja raskaasti. Lopulta oikea ovi löytyy; ensin napakka koputus ja sitten ovi auki. Keskellä pimeää huonetta seisova nuori tuijottaa minua silmät selällään säikähdyksestä, sängyissä pidätellään hengitystä.

"Nukut sä täällä?" tiukalla, 'minua-muuten-ottaa-nyt-päähän-aika-lahjakkaasti-ja se-taitaa-johtua-sinusta'-äänellä sanottuna.

"Jaa kuka?" kysyy nuori silmät auki revähtäneinä.

"No sinä. Onko tää sun huone?"

"Joo."

"Ai jaa. No hyvää yötä sitten." Ovi kiinni ja yhtä hiljaa ulos. Saan ulko-oven kiinni ennen kuin huoneesta alkaa kuulua hihitystä.

"Se sanoi, että se on sen huone", raportoin työkaverille.

"Ai jaa..."

"Voisko se olla mahdollista, että se tosiaan on sen huone?"

"Voihan se ollakin."

Hetkeä myöhemmin:

Työkaveri: "Joo, hei, kyllä se muuten on sen huone. Onhan se sen tänne huonelistaankin merkinnyt, että se nukkuu tuolla. Aika hassua."

Rodney King

Pian kaksikymmentä vuotta sitten (3. maaliskuuta 1991) Yhdysvalloissa sattui ns. "tapaus Rodney King", joka on jäänyt historiaan, koska se yksittäistapauksena nosti esiin rotujännitteet ja syytökset poliisibrutaaliudesta erityisesti mustaihoisia vastaan. Lisäksi se on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun sivullinen ihminen ja videokamera onnistui tallentamaan tapahtuman, josta syntyi skandaali. Kaikki "huipentui" kuusi päivää kestäneisiin mellakoihin huhtikuussa 1992 Los Angelesin kaupungissa. Näissä mellakoissa 53 ihmistä sai surmansa, tuhansia loukkaantui ja omaisuusvahingot olivat noin miljardi dollaria.

Kaikki sai alkunsa, kun Rodney King ja kaksi hänen toveriaan, vietettyään illan katsomalla televisiosta baseballia ja juomalla olutta,  päättivät lähteä ajelulle. King toimi kuskina. Viisi tuntia myöhemmin hänestä otettu verikoe osoitti, että Kingin veren alkoholipitoisuus oli juuri ja juuri alle sallitun rajan; eli tapahtumahetkellä King oli vahvassa humalassa.

Seurue ajeli pitkin moottoritietä, kun Kalifornian maantiepoliisin (engl. California Highway Patrol) partio, johon kuului yhdessä työskentelevä aviopari Tim ja Melanie Singer, kiinnitti huomiota Kingin auton nopeuteen ja ajotyyliin ja yritti pysäyttää sen. Pysähtymisen sijaan King kiihdytti karkuun. Myöhemmin hän kertoi yrittäneensä paeta, koska rattijuopumus olisi rikkonut hänen ehdonalaisensa sääntöjä. Ehdonalaiseen King oli tuomittu kaksi vuotta aiemmin hänen ryöstettyään kaupan.

Takaa-ajo jatkui moottoritieltä asutusalueelle, jolloin takaa-ajoon oli liittynyt jo useita muitakin partioita ja helikopteriyksikkö; lopulta poliisit onnistuivat pakottamaan Kingin pysäyttämään autonsa. Tällöin paikalla oli 11 poliisiyksikköä ja helikopteri eli yhteensä 23 poliisimiestä Los Angelesin poliisilaitokselta eli LAPD:stä; lisäksi paikalla oli neljä poliisia kahdesta muusta poliisilaitoksesta. 

Maantiepoliisin konstaapeli Tim Singer käskytti Kingin ja hänen ystävänsä nousemaan autosta ja menemään maahan makuulle; Kingin ystävät tottelivat, mutta King ei: hän ei noussut heti autosta, nousi hetkeksi ylös ja palasi takaisin autoon, ennen kuin nousi sieltä pois jälleen.

Senkin jälkeen King jatkoi outua käytöstään: hän hihitteli, vilkutti helikopterille ja suostui lopulta menemään maahan, mutta ainoastaan kontilleen, jolloin hän taputteli maata. Sen jälkeen hän tarrasi itseään takamuksesta.

Konstaapeli Melanie Singer kertoi myöhemmin, että hän epäili Kingin tavoittelevan asetta, joten hän veti esiin oman aseensa ja komensi Kingin makuulle. King totteli, jolloin Melanie Singer alkoi lähestymään häntä ase edelleen vedettynä tehdäkseen kiinnioton. Tällöin Los Angelesin poliisilaitokseen kuuluva ylikonstaapeli (engl. sergeant) Stacey Koon - joka oli korkea-arvoisin poliisimies tuolloin paikalla ja toimi tilannejohtajana - komensi Singerin pysähtymään ja laittamaan aseensa takaisin koteloon. LAPD:n ohjesääntö nimittäin kieltää poliisimiestä lähestymästä kiinniotettavaa ase esillä, koska tällöin vaara aseenriistoon on suurempi.

Singerin toteltua Koon määräsi neljä muuta paikalla ollutta LAPD:n poliisimiestä - Timothy Windin, Laurence Powellin, Theodore Brisenon ja Rolando Solanon - tekemään Kingin kiinnioton siten, että jokaiseen Kingin raajaan tarttuisi yksi poliisimies. Konstaapelit alkoivat toteuttaa kiinniottoa, jolloin King alkoi vastustella. Hän onnistui nousemaan uudelleen seisaalleen - ja samalla siis ravistelemaan itsestään irti konstaapelit Brisenon ja Powellin. Lisäksi hän väitteiden mukaan löi rintakehään konstaapeli Brisenoa.

Nähdessään tämän ylikonstaapeli Koon määräsi kaikki perääntymään Kingin luota. Kingin omituinen käytös ja äskeinen voimannäytös oli synnyttänyt poliisien mielessä epäilyksen ja pelon siitä, että King saattaisi olla PCP-pöllyssä. PCP oli 1990-luvun alussa vielä kohtalaisen yleistä ja sen käyttäjien arvaamattomuus, aggressiivisuus ja raivokas väkivaltaisuus yhdistettynä kivunsietokyvyn jopa dramaattiseen kasvuun oli eräiden väitteiden mukaan yksi syy siihen, että moni amerikkalainen poliisivoima vaihtoi virka-aseensa revolvereista järeämpiin ja tulivoimaisempiin puoliautomaattipistooleihin. Myöhempi verikoe kuitenkin osoitti, että King ei ollut käyttänyt PCP:tä.

Koska King ei reagoinut Koonin käskyihin, ylikonstaapeli käytti etälamautinta eli Taseria ja ampui sillä Rodney Kingiä selkään. Etälamautin tehosi aluksi ja King putosi maahan, mutta nousi uudelleen ylös ja kääntyi kohti Koonia, jolloin ylikonstaapeli painoi uudestaan etälamauttimen liipaisinta ja uusi sähkövirta kaatoi Kingin maahan toistamiseen.

Tässä vaiheessa George Holliday- niminen mies tarttui videokameraan ja alkoi kuvata etupihallaan aukevaa näkymää:

Rodney King on maassa, mutta nousee uudelleen jaloilleen ja lähtee liikkeelle kohti konstaapeli Powellia. Powell kertoi että King olisi "hyökännyt" kohti ylikonstaapeli Koonia, mutta tapauksen jälkeen koottu tutkintalautakunta totesi, että videon perusteella on mahdoton sanoa, onko kyseessä hyökkäys, pakoyritys vaiko siitä, että King oli saamistaan tärskyistä jo niin sekaisin, ettei enää hahmota tekemisiään. Videolla myös näkyy, miten etälamauttimen johdot irtoavat tässä vaiheessa Kingin selästä.

Joka tapauksessa konstaapeli Powell iskee Kingiä tässä vaiheessa pampulla päähän; King kaatuu maahan ja Powell jatkaa Kingin lyömistä pampulla, kunnes konstaapeli Briseno astuu eteenpäin ja yrittää pysäyttää Powellin lyönnit; Powell perääntyy ja tutkintalautakunnan mukaan jotkut todistajat kertoivat Koonin tässä vaiheessa komentaneen lopettamaan lyömisen. King yrittää kuitenkin nousta uudelleen jaloilleen ja konstaapelit Powell ja Wind jatkavat hänen lyömistään pampuilla

Koon kertoi myöhemmin että hän oli määrännyt poliisit käyttämään pamppuja ja lyömään "pysäyttäviä voimalyöntejä" Kingin raajoihin. Hänen mukaansa Powell ja Wind olivat käyttäneet vain muutamaa "voimalyöntiä" saaden tilanteen sen jälkeen hallintaan. Video kuitenkin osoittaa, että Kingiä lyötiiin pampulla 56 kertaa ja häntä potkaistiin kuusi kertaa, kunnes viisi-kuusi poliisia tarttuu häneen kiinni ja sitoo hänet käsiraudoilla ja nippusiteillä. Sitten King raahattiin maata pitkin kadunkulmaan odottamaan ambulanssia.

Pieksemiseen osallistuneiden poliisien alkuperäiset raportit vähättelivät ja vääristelivät tapahtunutta. Konstaapeli Powell vähätteli omassa raportissaan pampun iskujen määrää ja liioitteli Kingin vastarinnan voimakkuutta: lisäksi hän ja ylikonstaapeli Koon molemmat raportoivat Kingin saaneen korkeintaan muutamia ruhjeita, haavan huuleen ja asfaltti-ihottumaa. Sairaalassa puolestaan todettiin, että Kingillä oli ruhjeita joka puolella ja murtuma kasvoissa ja nilkassa. Lisäksi hänellä oli 20 tikkiä vaatinut haava. Kukaan muu paikalla olleista liki 30 poliisista ei raportoinut että vuorossa olisi tapahtunut mitään poikkeavaa.

Kuitenkin poliisien keskinäiset keskustelut radioitse, puhelimitse ja tietokoneiden välityksellä mm. Los Angelesin pelastuslaitoksen kanssa (joka lähetti ambulanssin hakemaan Kingin) kertovat poliisien naureskelleen ja kerskailleen tapahtumista. Koonin piirin vuoropäällikkönä toiminut komisario lähetti autonsa tietokoneelta tapahtumaa koskevan viestin, jossa hän mm. kommentoi Kingin taseroimista ja pieksemistä "peruskamaksi". Lisäksi Powell lähetti autonsa tietokoneelta viestin virkaveljilleen kertoen, että ei ole "aikoihin hakannut ketään näin pahasti". Myös ensiapupoliklinikalla olevat hoitajat kertoivat myöhemmin, että Kingiä sairaalaan saattaneet poliisit, joista yksi oli Wind, olivat kerskailleet sillä kuinka monta kertaa he löivät tätä.

Sekä videon kuvannut George Holliday että Rodney Kingin veli yrittivät seuraavana päivänä tehdä ilmoituksen poliisiväkivallasta, mutta poliisi ei ollut kiinnostunut, eikä kummankaan tekemää ilmoitusta kirjattu. Paul Kingin tekemän ilmoituksen vastaanottanut ylikonstaapeli merkitsi ainoastaan raporttiinsa, että "ei aihetta jatkotoimenpiteille".  Niinpä Holliday luovutti videonsa paikalliselle uutiskanavalle, joka näytti sen lähetyksessään ja skandaali oli valmis.

Kun skandaali alkoi paisua, Los Angelesin piirikunnan syyttäjänvirasto nosti syytteen neljää poliisimiestä vastaan: syytteeseen liiallisesta voimankäytöstä joutuivat Koon, Powell, Briseno ja Wind. Koon itse ei ollut etälamauttimen käyttöä lukuunottamatta koskenut sormellaankaan Rodney Kingiin, mutta syytteeseen hän joutui, koska syyttäjä katsoi, että esimiesasemansa vuoksi hänen olisi pitänyt puuttua ja estää Kingin pahoinpitely. Muita tilannetta sivussa seuranneita poliiseja ei asetettu syytteeseen, mutta osa joutui laitosten sisäisten kurinpitomenetelmien kohteiksi. LAPD siirsi suurimman osan sivusta seuranneista poliiseista töihin muihin poliisipiireihin (myös vuoropäällikkönä toiminut komisario sai siirron). Lisäksi LAPD irtisanoi konstaapeli Windin, joka oli tuolloin vielä vuoden kestävällä koeajalla (Powell toimi hänen perehdyttäjänään ja kenttäkouluttajanaan).
  
CHP (California Highway Patrol) puolestaan antoi kirjalliset varoitukset Singerin pariskunnalle; heidän lähiesimiehenään toiminut ylikonstaapeli oli 10 vuorokautta virasta pidätettynä, koska hän ei informoinut vuoropäällikkönä toiminutta komisariota ajoissa Kingin tapauksesta; ja vuoropäällikkönä ollut komisario alennettiin ylikonstaapeliksi, koska hän ei käynnistänyt sisäistä tutkintaa saatuaan tietää Kingin tapauksesta.

Oikeudenkäynti neljää poliisimiestä vastaan käytiin Venturan piirikunnassa ja vuotta myöhemmin, huhtikuun 29. päivänä 1992, valamiehistö, johon kuului 11 valkoista, 1 aasialainen ja 1 latino, totesi kolme poliisia syyttömiksi eikä päässyt yhteisymmärrykseen Powellia koskevista syytteistä. Niinpä kaikki neljä vapautuivat. 

Seurauksena oli kuusi päivää kestänyt mellakka Los Angelesissa ( ja mellakoita nähtiin myös Las Vegasissa ja aina itärannikon Atlantassa asti) ja kun  mellakat viimein saatiin päätettyä poliisin, armeijan, merijalkaväen ja kansalliskaartin toimesta, olivat ne jättäneet jälkeensä 53 kuollutta, 2383 loukkaantunutta, yli 7000 tulipaloa, 3100 vahingoittunutta yritystä ja yli miljardin dollarin vahingot.

Mellakoiden jälkeen Yhdysvaltojen liittovaltion syyttäjäviranomaiset nostivat syytteet poliiseja vastaan epäiltynä siitä, että he olivat rikkoneet Rodney Kingin kansalaisoikeuksia. Tällä kertaa valamiehistö totesi Laurence Powellin ja Stacey Koonin syyllisiksi ja heidät tuomittiin 30 kuukaudeksi vankeuteen. Timothy Wind ja Theodore Briseno sen sijaan todettiin syyttömiksi.

Rodney King vietti kiinniottonsa jälkeen neljä päivää poliisivankilassa, kunnes hänet vapautettiin riittämättömien todisteiden vuoksi. Hänen ystävänsä päästettiin vapaaksi heti tapahtumapaikalla.

Linkki yhteen Youtubesta löytyvään videoon.

Precious

Illan toinen elokuva oli "Precious".Elokuvan päähenkilö on Precious, New Yorkin Harlemissa elävä 16-vuotias tyttö, jonka nimi "Precious" (suom. , kallis, arvokas, aarre) on julmaa pilaa, sillä voimakkaasti ylipainoinen Precious ei ole aarre kenenkään mielestä. Toista kertaa raskaana oleva Precious asuu äitinsä kanssa ja uppoutuu välillä fantasiamaailmoihin, joissa äitikin rakastaa, sen sijaan että nimittelisi läskiksi huoraksi muun fyysisen, henkisen ja seksuaalisen pahoinpitelyn lomassa. Koulussa Precious pärjää hyvin, vaikka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Tämä siksi, että julkisessa koulussa kenelläkään ei ole aikaa kiinnittää huomiota takarivin hiljaiseen tyttöön, joka ei häiritse opetusta ja puolustaa suosikkiopettajiaan kiusaaja-oppilaita vastaan. Niinpä Precious on "hyvä oppilas".

Mutta raskauden takia Precious erotetaan koulusta ja rehtori lähettää hänet "vaihtoehtokouluun", joka on tarkoitettu Preciousin kaltaisille syrjäytyneille nuorille, jotka yritetään saada selviämään koulusta ja tasokokeista (GED) niin että he voisivat päästä collegeen ja paremman elämän pariin.

"Precious" on raskas elokuva. Se on eräänlainen "ryysyistä rikkauteen" elokuva, paitsi että se rikkauteen-kohta jää lähes kokonaan puuttumaan. Elokuva vyöryttää armotta ja rohkeastikin katsojan eteen ikävän ja julman maailman. Itseni oli elokuva katsoessa pakko pitää pieni puhallustauko, koska tarinassa itsessään ei oikein ole sitä suvantovaihetta, jossa pimeys hälvenisi ja valo pääsisi sisään.

Ja kuitenkin elokuva kertoo myös toivosta. Preciousin elämä ei järjesty taianomaisesti paremmaksi, kun hyvät ihmiset alkavat kiinnittämään häneen huomiota, mutta silti kaiken sen pimeyden keskellä koko ajan loistaa pieni valo, pieni toivonkipinä siitä, että kaikesta huolimatta vielä ei ole liian myöhäistä. Että maailmassa on hyviäkin ihmisiä. Että kaikki voi kääntyä paremmaksi, vaikka sadun ihmeellistä ratkaisua tuskin tulee.  Että - niin kuin elokuvan kannessa sanotaan - "Life is hard. Life is short. Life is rich. Life is precious."Elokuva ei epäröi näyttää sitä, miten syvälle pahuuteen ihmissielu voi vajota, mutta se ei myöskään epäröi näyttää sitä, miten kestävä ja voimakas ihminen voi olla.

Näyttelijöiden työ on vaikuttavaa: Gabourey Sidibe - ensimmäisessä roolissaan - esittää Preciousia ja Mo'Nique Preciousin hirviömäistä äitiä Mary Lee Jonesia. Muissa rooleissa nähdään Paula Patton ja Mariah Carey.