Turhaa tietoa

Tänään töistä ajellessa kuuntelin YleX:ää, jossa kerrottiin ns. "turhasta tiedosta". Ja samalla satoi vettä kuin "Esterin perseestä". Ja aloin miettimään: kuka tai mikä on tämä Esteri ja miksi hänen/sen perseestä tulee runsaasti vettä?

Googlella ei heti löytynyt vastausta. Mielikuvituksellisen hieno vastaus olisi, että "Esteri" on alun perin ollut peräti sateen jumalatar tai haltija (niin kuin monet muinaissuomalaiset jumaluudet itse asiassa olivat). Mutta ei. Sateen jumalien/jumalattarien joukosta ei löydy Esteri tai Ester nimisiä tyyppejä.

Vaan ilmeisesti kysymys on palopumpusta. Joskus "muinaisina aikoina" eli 60-luvulla, Suomen palokuntien vakiokalustukseen kuului vesipumppu, jonka merkki oli Ester. Pumppu imi veden yhdestä päästä ja sylki sen ulos toisesta. Ja vettä tuli kuin "esterin perseestä". Ja koska Ester oli markkinoiden ainoa, se kahmaisi monopoliasemallaan itselleen pysyvän paikan ihmisten mielistä. Palopumppu oli yhtä kuin Esteri ja kun palopumput painuivat ihmisten mielistä unholaan, sanonta jäi.

Rodney King

Pian kaksikymmentä vuotta sitten (3. maaliskuuta 1991) Yhdysvalloissa sattui ns. "tapaus Rodney King", joka on jäänyt historiaan, koska se yksittäistapauksena nosti esiin rotujännitteet ja syytökset poliisibrutaaliudesta erityisesti mustaihoisia vastaan. Lisäksi se on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun sivullinen ihminen ja videokamera onnistui tallentamaan tapahtuman, josta syntyi skandaali. Kaikki "huipentui" kuusi päivää kestäneisiin mellakoihin huhtikuussa 1992 Los Angelesin kaupungissa. Näissä mellakoissa 53 ihmistä sai surmansa, tuhansia loukkaantui ja omaisuusvahingot olivat noin miljardi dollaria.

Kaikki sai alkunsa, kun Rodney King ja kaksi hänen toveriaan, vietettyään illan katsomalla televisiosta baseballia ja juomalla olutta,  päättivät lähteä ajelulle. King toimi kuskina. Viisi tuntia myöhemmin hänestä otettu verikoe osoitti, että Kingin veren alkoholipitoisuus oli juuri ja juuri alle sallitun rajan; eli tapahtumahetkellä King oli vahvassa humalassa.

Seurue ajeli pitkin moottoritietä, kun Kalifornian maantiepoliisin (engl. California Highway Patrol) partio, johon kuului yhdessä työskentelevä aviopari Tim ja Melanie Singer, kiinnitti huomiota Kingin auton nopeuteen ja ajotyyliin ja yritti pysäyttää sen. Pysähtymisen sijaan King kiihdytti karkuun. Myöhemmin hän kertoi yrittäneensä paeta, koska rattijuopumus olisi rikkonut hänen ehdonalaisensa sääntöjä. Ehdonalaiseen King oli tuomittu kaksi vuotta aiemmin hänen ryöstettyään kaupan.

Takaa-ajo jatkui moottoritieltä asutusalueelle, jolloin takaa-ajoon oli liittynyt jo useita muitakin partioita ja helikopteriyksikkö; lopulta poliisit onnistuivat pakottamaan Kingin pysäyttämään autonsa. Tällöin paikalla oli 11 poliisiyksikköä ja helikopteri eli yhteensä 23 poliisimiestä Los Angelesin poliisilaitokselta eli LAPD:stä; lisäksi paikalla oli neljä poliisia kahdesta muusta poliisilaitoksesta. 

Maantiepoliisin konstaapeli Tim Singer käskytti Kingin ja hänen ystävänsä nousemaan autosta ja menemään maahan makuulle; Kingin ystävät tottelivat, mutta King ei: hän ei noussut heti autosta, nousi hetkeksi ylös ja palasi takaisin autoon, ennen kuin nousi sieltä pois jälleen.

Senkin jälkeen King jatkoi outua käytöstään: hän hihitteli, vilkutti helikopterille ja suostui lopulta menemään maahan, mutta ainoastaan kontilleen, jolloin hän taputteli maata. Sen jälkeen hän tarrasi itseään takamuksesta.

Konstaapeli Melanie Singer kertoi myöhemmin, että hän epäili Kingin tavoittelevan asetta, joten hän veti esiin oman aseensa ja komensi Kingin makuulle. King totteli, jolloin Melanie Singer alkoi lähestymään häntä ase edelleen vedettynä tehdäkseen kiinnioton. Tällöin Los Angelesin poliisilaitokseen kuuluva ylikonstaapeli (engl. sergeant) Stacey Koon - joka oli korkea-arvoisin poliisimies tuolloin paikalla ja toimi tilannejohtajana - komensi Singerin pysähtymään ja laittamaan aseensa takaisin koteloon. LAPD:n ohjesääntö nimittäin kieltää poliisimiestä lähestymästä kiinniotettavaa ase esillä, koska tällöin vaara aseenriistoon on suurempi.

Singerin toteltua Koon määräsi neljä muuta paikalla ollutta LAPD:n poliisimiestä - Timothy Windin, Laurence Powellin, Theodore Brisenon ja Rolando Solanon - tekemään Kingin kiinnioton siten, että jokaiseen Kingin raajaan tarttuisi yksi poliisimies. Konstaapelit alkoivat toteuttaa kiinniottoa, jolloin King alkoi vastustella. Hän onnistui nousemaan uudelleen seisaalleen - ja samalla siis ravistelemaan itsestään irti konstaapelit Brisenon ja Powellin. Lisäksi hän väitteiden mukaan löi rintakehään konstaapeli Brisenoa.

Nähdessään tämän ylikonstaapeli Koon määräsi kaikki perääntymään Kingin luota. Kingin omituinen käytös ja äskeinen voimannäytös oli synnyttänyt poliisien mielessä epäilyksen ja pelon siitä, että King saattaisi olla PCP-pöllyssä. PCP oli 1990-luvun alussa vielä kohtalaisen yleistä ja sen käyttäjien arvaamattomuus, aggressiivisuus ja raivokas väkivaltaisuus yhdistettynä kivunsietokyvyn jopa dramaattiseen kasvuun oli eräiden väitteiden mukaan yksi syy siihen, että moni amerikkalainen poliisivoima vaihtoi virka-aseensa revolvereista järeämpiin ja tulivoimaisempiin puoliautomaattipistooleihin. Myöhempi verikoe kuitenkin osoitti, että King ei ollut käyttänyt PCP:tä.

Koska King ei reagoinut Koonin käskyihin, ylikonstaapeli käytti etälamautinta eli Taseria ja ampui sillä Rodney Kingiä selkään. Etälamautin tehosi aluksi ja King putosi maahan, mutta nousi uudelleen ylös ja kääntyi kohti Koonia, jolloin ylikonstaapeli painoi uudestaan etälamauttimen liipaisinta ja uusi sähkövirta kaatoi Kingin maahan toistamiseen.

Tässä vaiheessa George Holliday- niminen mies tarttui videokameraan ja alkoi kuvata etupihallaan aukevaa näkymää:

Rodney King on maassa, mutta nousee uudelleen jaloilleen ja lähtee liikkeelle kohti konstaapeli Powellia. Powell kertoi että King olisi "hyökännyt" kohti ylikonstaapeli Koonia, mutta tapauksen jälkeen koottu tutkintalautakunta totesi, että videon perusteella on mahdoton sanoa, onko kyseessä hyökkäys, pakoyritys vaiko siitä, että King oli saamistaan tärskyistä jo niin sekaisin, ettei enää hahmota tekemisiään. Videolla myös näkyy, miten etälamauttimen johdot irtoavat tässä vaiheessa Kingin selästä.

Joka tapauksessa konstaapeli Powell iskee Kingiä tässä vaiheessa pampulla päähän; King kaatuu maahan ja Powell jatkaa Kingin lyömistä pampulla, kunnes konstaapeli Briseno astuu eteenpäin ja yrittää pysäyttää Powellin lyönnit; Powell perääntyy ja tutkintalautakunnan mukaan jotkut todistajat kertoivat Koonin tässä vaiheessa komentaneen lopettamaan lyömisen. King yrittää kuitenkin nousta uudelleen jaloilleen ja konstaapelit Powell ja Wind jatkavat hänen lyömistään pampuilla

Koon kertoi myöhemmin että hän oli määrännyt poliisit käyttämään pamppuja ja lyömään "pysäyttäviä voimalyöntejä" Kingin raajoihin. Hänen mukaansa Powell ja Wind olivat käyttäneet vain muutamaa "voimalyöntiä" saaden tilanteen sen jälkeen hallintaan. Video kuitenkin osoittaa, että Kingiä lyötiiin pampulla 56 kertaa ja häntä potkaistiin kuusi kertaa, kunnes viisi-kuusi poliisia tarttuu häneen kiinni ja sitoo hänet käsiraudoilla ja nippusiteillä. Sitten King raahattiin maata pitkin kadunkulmaan odottamaan ambulanssia.

Pieksemiseen osallistuneiden poliisien alkuperäiset raportit vähättelivät ja vääristelivät tapahtunutta. Konstaapeli Powell vähätteli omassa raportissaan pampun iskujen määrää ja liioitteli Kingin vastarinnan voimakkuutta: lisäksi hän ja ylikonstaapeli Koon molemmat raportoivat Kingin saaneen korkeintaan muutamia ruhjeita, haavan huuleen ja asfaltti-ihottumaa. Sairaalassa puolestaan todettiin, että Kingillä oli ruhjeita joka puolella ja murtuma kasvoissa ja nilkassa. Lisäksi hänellä oli 20 tikkiä vaatinut haava. Kukaan muu paikalla olleista liki 30 poliisista ei raportoinut että vuorossa olisi tapahtunut mitään poikkeavaa.

Kuitenkin poliisien keskinäiset keskustelut radioitse, puhelimitse ja tietokoneiden välityksellä mm. Los Angelesin pelastuslaitoksen kanssa (joka lähetti ambulanssin hakemaan Kingin) kertovat poliisien naureskelleen ja kerskailleen tapahtumista. Koonin piirin vuoropäällikkönä toiminut komisario lähetti autonsa tietokoneelta tapahtumaa koskevan viestin, jossa hän mm. kommentoi Kingin taseroimista ja pieksemistä "peruskamaksi". Lisäksi Powell lähetti autonsa tietokoneelta viestin virkaveljilleen kertoen, että ei ole "aikoihin hakannut ketään näin pahasti". Myös ensiapupoliklinikalla olevat hoitajat kertoivat myöhemmin, että Kingiä sairaalaan saattaneet poliisit, joista yksi oli Wind, olivat kerskailleet sillä kuinka monta kertaa he löivät tätä.

Sekä videon kuvannut George Holliday että Rodney Kingin veli yrittivät seuraavana päivänä tehdä ilmoituksen poliisiväkivallasta, mutta poliisi ei ollut kiinnostunut, eikä kummankaan tekemää ilmoitusta kirjattu. Paul Kingin tekemän ilmoituksen vastaanottanut ylikonstaapeli merkitsi ainoastaan raporttiinsa, että "ei aihetta jatkotoimenpiteille".  Niinpä Holliday luovutti videonsa paikalliselle uutiskanavalle, joka näytti sen lähetyksessään ja skandaali oli valmis.

Kun skandaali alkoi paisua, Los Angelesin piirikunnan syyttäjänvirasto nosti syytteen neljää poliisimiestä vastaan: syytteeseen liiallisesta voimankäytöstä joutuivat Koon, Powell, Briseno ja Wind. Koon itse ei ollut etälamauttimen käyttöä lukuunottamatta koskenut sormellaankaan Rodney Kingiin, mutta syytteeseen hän joutui, koska syyttäjä katsoi, että esimiesasemansa vuoksi hänen olisi pitänyt puuttua ja estää Kingin pahoinpitely. Muita tilannetta sivussa seuranneita poliiseja ei asetettu syytteeseen, mutta osa joutui laitosten sisäisten kurinpitomenetelmien kohteiksi. LAPD siirsi suurimman osan sivusta seuranneista poliiseista töihin muihin poliisipiireihin (myös vuoropäällikkönä toiminut komisario sai siirron). Lisäksi LAPD irtisanoi konstaapeli Windin, joka oli tuolloin vielä vuoden kestävällä koeajalla (Powell toimi hänen perehdyttäjänään ja kenttäkouluttajanaan).
  
CHP (California Highway Patrol) puolestaan antoi kirjalliset varoitukset Singerin pariskunnalle; heidän lähiesimiehenään toiminut ylikonstaapeli oli 10 vuorokautta virasta pidätettynä, koska hän ei informoinut vuoropäällikkönä toiminutta komisariota ajoissa Kingin tapauksesta; ja vuoropäällikkönä ollut komisario alennettiin ylikonstaapeliksi, koska hän ei käynnistänyt sisäistä tutkintaa saatuaan tietää Kingin tapauksesta.

Oikeudenkäynti neljää poliisimiestä vastaan käytiin Venturan piirikunnassa ja vuotta myöhemmin, huhtikuun 29. päivänä 1992, valamiehistö, johon kuului 11 valkoista, 1 aasialainen ja 1 latino, totesi kolme poliisia syyttömiksi eikä päässyt yhteisymmärrykseen Powellia koskevista syytteistä. Niinpä kaikki neljä vapautuivat. 

Seurauksena oli kuusi päivää kestänyt mellakka Los Angelesissa ( ja mellakoita nähtiin myös Las Vegasissa ja aina itärannikon Atlantassa asti) ja kun  mellakat viimein saatiin päätettyä poliisin, armeijan, merijalkaväen ja kansalliskaartin toimesta, olivat ne jättäneet jälkeensä 53 kuollutta, 2383 loukkaantunutta, yli 7000 tulipaloa, 3100 vahingoittunutta yritystä ja yli miljardin dollarin vahingot.

Mellakoiden jälkeen Yhdysvaltojen liittovaltion syyttäjäviranomaiset nostivat syytteet poliiseja vastaan epäiltynä siitä, että he olivat rikkoneet Rodney Kingin kansalaisoikeuksia. Tällä kertaa valamiehistö totesi Laurence Powellin ja Stacey Koonin syyllisiksi ja heidät tuomittiin 30 kuukaudeksi vankeuteen. Timothy Wind ja Theodore Briseno sen sijaan todettiin syyttömiksi.

Rodney King vietti kiinniottonsa jälkeen neljä päivää poliisivankilassa, kunnes hänet vapautettiin riittämättömien todisteiden vuoksi. Hänen ystävänsä päästettiin vapaaksi heti tapahtumapaikalla.

Linkki yhteen Youtubesta löytyvään videoon.

Korruptoitunut poliisi, korruptoituneempi poliisi, miliisi

Venäjän miliisivoimilla on ongelma. Venäläiset eivät luota organisaatioon, jonka tarkoitus olisi valvoa lakia ja järjestystä, toimia siis maan poliisivoimina. Vuonna 2005 tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että 72% venäläisistä pelkää miliisiä, koska miliisimiesten uskotaan syyllistyvän säännöllisesti laittomuuksiin viattomia vastaan. Toinen samana vuonna tehty tutkimus osoitti, että 41% venäläisistä (ja 56% moskovalaisista) pelkää samasta syystä miliisiä enemmän kuin mafiaa.

Miliisin ongelmat juontavat juurensa Neuvostoliittoon ja kommunistiseen ideologiaan, jonka mukaan poliisi oli tarpeellinen tsaarin Venäjällä ja kapitalistisissa maissa, jossa se sorti talonpoikia ja työläisiä porvarien ja hallitsijoiden etuja ajaakseen. Ja rikollisuus taas syntyi yhteiskunnassa, jossa taloudellinen hyvä ei ollut jakaantunut tasaisesti. Näin ollen Neuvostoliitossa, jossa ei ollut sortavia porvareita ja joka oli maanpäällinen paratiisi, ei voinut olla rikollisuutta eikä siis myöskään tarvetta ammattimaisille poliisivoimille. Ainoa rikollisuus, jonka olemassaolo hyväksyttiin oli kommunismin vastaisuus, jota varten olikin sitten olemassa omat viranomaiset (KGB lukuisine edeltäjineen).

Rikostilastot myös tukivat ideologiaa: rikollisuus oli alhaalla ja selviämisprosentit olivat korkealla. Miliisi ei kuitenkaan nauttinut mitään erityisen suurta kunnioitusta. Yleinen käsitys tuntui olevan, että miliisiin liittyivät ne, jotka eivät pystyneet mihinkään muuhun, ja että miliisimiehet olivat korruptoituneita ja taipuvaisia rikollisuuteen.

Vasta perestroikan aikana syyt miliisin tehokkuuteen alkoivat paljastua: miliisi ei yleensä edes aloittanut tutkimuksia, ellei ollut varmuutta siitä, että tekijä saataisiin selville, syytettä ei nostettu, jos ei ollut varmuutta siitä, että tuomio tulisi. Rikoksia, joita ei saatu selvitetyksi, ei kirjattu ollenkaan, jolloin tilastot pysyivät kauniina. Kun joku saatiin kiinni, hänen niskoilleen saatettiin sälyttää useitakin selvittämättömiä rikoksia, jolloin rikosten selvitystilastot kaunistuivat. Kidutuksen käyttö tunnustusten saamiseksi ei ollut harvinaista. Minkäänlaista keskusrikospoliisia keskusarkistoineen ei ollut, joten eri rikosten vertailu toisiinsa ei ollut mahdollista. Tämä ja miliisimiesten yleinen koulutuksen puute johti mm. siihen, että Andrei Tšikatilo sai toimia rauhassa vuodesta 1978 aina vuoteen 1990 jättäen jälkeensä ainakin 53 murhattua naista ja lasta. Kommunistinen ideologia kun ei taipunut myöskään siihen ajatukseen, että työläisten paratiisissa voisi olla sarjamurhaajia.

Miliisivoimien maine ei ole parantunut sitten Neuvostoliiton hajoamisen. 1990-luvulla se toimi minimaalisella budjetilla ja moni miliisimies siirtyi rajusti kasvavalle yksityiselle turvallisuusalalle paremman toimeentulon perässä. Tämän on katsottu entisestään heikentäneen miliisiainesta, kun valtion palvelukseen jäivät (kärjistäen) ne, jotka eivät kelvanneet yksityiselle puolelle.

Sittemmin miliisi on purjehtinut skandaalista toiseen. Milloin sen jäsenet ovat jääneet kiinni prostituutiorenkaiden pyörittämisestä, milloin yhteistyöstä mafian kanssa. Miliisiä syytetään lisäksi säännöllisesti brutaaliudesta ja sen erikoisyksikköä eli OMONia on syytetty myös osallisuudesta lukuisiin sotarikoksiin Tsetseniassa.  Eniten tavalliseen venäläiseen vaikuttaa kuitenkin miliisin korruptoituneisuus ja lahjusten otto, josta ennen kaikkea liikennemiliisi on pahamaineisen kuuluisa. Melkein kaikki liikennerikokset ratkaistaan "paikan päällä" eli sujauttamalla miliisimiehelle muutama seteli. Yleinen vitsi onkin, että kun miliisiä vaivaa rahapula, hän alkaa sakottamaan. Useimmat ymmärtävät maksaa mukisematta lahjukset.

Monelle turistille ja paikallisellekin on tullut tutuksi miliisin "pikavippi": miliisiryhmä pysäyttää kadulla uhrinsa ja jollain syyllä vaatii saada nähdä henkilötodistuksen ja suorittaa henkilötarkastuksen. Henkilö- ja lompakkotarkastuksen jälkeen uhri saattaa huomata lompakkonsa keventyneen. Tai häntä syytetään jostain rikkeestä tai rikoksesta, josta selviää maksamalla "sakot" paikan päällä. Mitään papereita ei tietenkään täytetä.  Leppoisan katuryöstön lisäksi on olemassa myös vaarallisempana pidetty asemaryöstö, jossa uhri kuljetetaan miliisiasemalle, jossa lompakon keventymisen lisäksi voi saada turpaansa ennen kuin päätyy kadulle.

Vuosi 2009 oli miliisivoimille raskas. Ensin huhtikuussa 2009 Moskovassa eteläisen miliisiaseman johtajana toiminut miliisimajuri Denis Jevsjukov marssi täydessä univormussaan paikalliseen kauppakeskukseen sisälle ja alkoi tulittamaan aseellaan asiakkaita ja henkilökuntaa. Hän surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää ennen kuin kauppakeskuksen vartijat saivat hänet taltutetuksi. Jevsjukov, jota esimiehet kuvailivat "lahjakkaaksi ja lupaavaksi miliisiupseeriksi" oli aiempana iltana täyttänyt 32-vuotta, riidellyt vaimonsa kanssa ja oli umpihumalassa tehdessään veritekonsa. Esimiehet sanoivat Jevsjukovin saaneen jonkinlaisen "henkisen romahduksen".

Hieman nolompi paljastus oli, kun kävi ilmi, että Denis Jevsjukovilla oli uusnatsisympatioita ja hän juhli joka vuosi Adolf Hitlerin syntymäpäivää. Ja vielä nolommaksi tilanne kävi, kun paljastui, että Jevsjukovin ase, jota hän käytti, oli takavarikoitu vuosia sitten eräältä rikolliselta, kunnes se katosi "mystisesti" todistevarastosta.

Jevsjukov tuomittiin helmikuussa 2010 elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta ja 22 murhanyrityksestä.

Toisesta skandaalista vastasi miliisimajuri Aleksei Dymovski, joka lähetti Youtubeen kaksi videoviestiä, jossa hän vetosi pääministeri Vladimir Putiniin ja pyysi tätä puuttumaan miliisivoimien toistuviin väärinkäytöksiin. Esimiestensä ja kollegoidensa väärinkäytöksiin kyllästynyt Dymovski kertoi mm. että  miliisimiehiä painostetaan esimiesten taholta täyttämään pidätyskiintiönsä rikostilastojen kaunistamiseksi niin ankarasti, että useita viattomia on vangittu ja tuomittu vankeuteen. Dymovski erotettiin miliisin palveluksesta.

Mutta jotain Dymovskin vetoomus ainakin näyttäisi saaneen aikaan: Venäjän sisäministeriötä johtava Rashid Nurgalijev on myöntänyt, että korruptio on vakava ongelma miliisivoimissa. Tosin ilman skandaalia Nurgalijevkaan ei ole säästynyt: hän meni sanomaan julkisesti, että kansalaisilla on oikeus puolustautua vaikka väkivalloin miliisin oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan. Tämä synnytti pilkallisia hymähdyksiä lehdistössä: että ensin ihmisten odotetaan maksavan miliisien palkat verorahoistaan ja palkanlisät lahjuksina ja nyt vielä pistävän omatoimisesti kuriin aseistautuneet miliisijoukot?

Joka tapauksessa uudistuksia on tulossa. Vuodenvaihteessa nimi "miliisi"-siirtyy historiaan ja tilalle tulee termi "poliisi". Niin historia on kiertänyt taas täyden kehän. Aikanaan Neuvostoliitto otti käyttöön miliisi-termin tehdäkseen lainvalvojista läheisempiä kansalaisille ja korostaakseen, että miliisit ovat kansan edustajia ja kansan keskuudesta tulleita: nyt termistä luovutaan, koskaa se on kerännyt niin pahan kaiun ympärilleen ja koska halutaan korostaa lainvalvonnan ammattimaisuutta.

Muita uudistuksia on mm. se, että miliisin/poliisin on pyydettävä anteeksi kansalaisilta, joiden oikeuksia he ovat rikkoneet. Heidän on tehtävä selvitys tuloistaan ja perheenjäsenistään eikä henkilöitä, joilla on rikosrekisteri, enää hyväksytä palvelukseen. Tarkoitus on myös pienentää miliisin vastuualueita, esim. katsastuskonttorit ja selviämisasemat jäisivät pois miliisin vastuulta.

Lisäksi tarkoitus on pienentää miliisivoimien kokoa 20 prosentilla. Nykyisin miliisillä on 1.4 miljoonaa työntekijää ja jopa Venäjän mittakaavaan suhteutettuna miliisi on mammuttimainen organisaatio. Tällä uudistuksella havitellaan säästöjä, joilla taas voitaisiin nostaa miliisien palkkoja (joka esim. Dymovskin tapauksessa oli 14 000 ruplaa eli noin 340 euroa kuussa),minkä taas toivotaan pienentävän lahjusten ottamista. Osa asiantuntijoista tosin suhtautuu tämän uudistuksen tehoon epäilevästi: heidän mukaansa muutos edellyttäisi muutosta ennen kaikkea ns. "miliisikulttuurissa", jossa korruptio tunnutaan näkevän enemmänkin valitettavana tosiasiana, jota ei voi hävittää, ja tietyllä tapaa jopa olennaisena osana miliisiä, vaikka kaikki miliisit eivät tietenkään ole korruptoituneita ja viran väärinkäyttäjiä.Asiantuntijoiden mukaan suurimmat syyt miliisin korruptioon ovat riittämättömät varat henkilökunnan kouluttamiseen ja varustamiseen, pienet palkat, huono työkuri ja pelko järjestäytyneen rikollisuuden kostotoimista.

Osa ihmisoikeusaktivisteista ja journalisteista taas rummuttaa, että muutos miliisissä edellyttäisi muutosta myös Tshetshenian suhteen. Tällä hetkellä miliisejä - ja erityisesti miliisin erikoisjoukkojen OMON:in jäseniä - lähetetään rutiininomaisesti sotatoimialueelle Tshetsheniaan eripituisille komennuksille. Kun komennus on ohi, he palaavat normaaliin virantoimitukseen siviilien pariin. Moni ihmisoikeusaktivisti on kyseenalaistanut sen kuinka viisasta on laittaa sodassa traumatisoituneita miehiä vastaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä siviilikaupungeissa? Varsinkin kun "terrorismin vastaisen" sodan kauhut nähnyt ja kokenut miliisimies ei välttämättä enää kykene tai halua nähdä eettistä ongelmaa jonkun rasittavan kiinniotetun pieksemisessä kun on juuri kotiutunut sodasta, jossa ihmisoikeudet tuntuvat monien raporttien mukaan olevan jokseenkin tuntematon käsite paljon suuremmassa mittakaavassa.