Kävi sitte kattoon kattei ja koiraa. Hyvi näyttivä voiva, koira ei enää hoia katei, vaa o päätyny sil linjal, et ne vois lähettää takas sinne mist tulivatki. Ei enää hoieta kissoi, vaa ny pietää jo kuriiki, minkä koira tekee tönäsemäl kuonol huonost käyttäytyvää katii niskaa.
Koira oli vaa päässy kovast lihomaa. Annoi asiakuuluva moittee koiral ja sen ruakkijoil, jokka kuiteski vakuut, et ei oo koiraa syätetty normaalii enempää. Eikä lenkeiskä oo pihistelty. Mysteeri oli heilki koira massu pullistumine.
Mut kute kerro, kati ja koira tulee hyvi toimee. Niiki hyvi, et niiden kupi on vierekkäi ja yhteisest vesikupist latkiva. Ei koira kuulemma välitä. Ainoo poikkeus o kotiruaka. Se o koira miälest nii hyvä, et jos sitä o tarjol, ei kateil o asia samal kupil. Sillo muuteki helpost muriseva ja örisevä koira ääne tuli iha uus sävy eikä se o sellane sävy, et tekis miäli työntää sorme sen kuano viäre et mitäs siin öriset. Tai kati tapaukses kuano.
Mut muute ei kattie syämisii vahdi, minkä vuoks katie ruakakup oli koirakupi viäres. Ja kateil oli myäs ruoka tarjol, mut ei koira sitä syä, sanottii ku olin sitä miält, että koira lihomise syy tais paljastuu.
Mut sit käviki nii, että istuttii olohuonees kaik ja keittiöst alko kuuluu rouskutus. Iha ku joku olis vetäny kuivamuonaa kauheel kiireel nassuu. Se ol peri kummallist ku ainoo kuivamuana oli kattie sapuska ja mu lasku mukkaa kaik katit nukku sohval. Ja koht siält keittiös tul ulos koira. Käytii tarkistaa keittiö ja totta tosia: kattie kippo ol tyhjä. Mää sit sanosi, että ny o kaks vaihtoehto: joko tääl keittiös o tapahtunu tos kummalline metafyysine ilmiö, jos kattie ruaka katoo itteksees tai sit tää lihava koira, joka ei syä kattie ruoka, syä sitä sitteki. Mut tekee se ni et kuka ei nää. Ruakkijat sit sanoki vähä ihmetellees et mite nää katit - vaik kattit yleise elämäkokemukse muka onki nirsoi - on aina syäny ruakasa tos reippaast. Ain o kelvannu ja kup o usei tyhjä.
Mut uskoisi et syy tähä reippautee selvis ny. Et se onki ollu iha joku muu, joka o ain syäny lautase tyhjäks.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Kissoja siellä, kissoja täällä....
Niinpä.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Kohti tenttiä
Epätoivo hiipii jo sydämeen. En minä ikinä opi näitä taivutusmuotoja. En opi erottamaan toisistaan passiivin indikatiivin imperfektiä ja aktiivin konjunktiivin 2.aoristia. En tunnista feminiinin datiivia. Enkä opia sanoja. En sitten millään.
Eikä sillä ole edes väliäkään, vaikka oppisin, koska elokuussa on kuulemma pakko käydä luennoilla. Näin sanoivat avoimesta yliopistosta. Ja mites se nyt sitten onnistuisi, päivätyöläiseltä?
Huomaan, että epäonnistumisen pelko on alkanut hiipiä sydämeen.Tai ehkä se on ollut siellä aina. Ehkä siksi klassisiset kielet loistavat suorittamattomuuttaan. Pelkään epäonnistumista ja sitä, ettei (tästäkään) kesästä jää mitään merkkiä siitä, että olisin jotain yrittänyt tehdäkin.
Eikä sillä ole edes väliäkään, vaikka oppisin, koska elokuussa on kuulemma pakko käydä luennoilla. Näin sanoivat avoimesta yliopistosta. Ja mites se nyt sitten onnistuisi, päivätyöläiseltä?
Huomaan, että epäonnistumisen pelko on alkanut hiipiä sydämeen.Tai ehkä se on ollut siellä aina. Ehkä siksi klassisiset kielet loistavat suorittamattomuuttaan. Pelkään epäonnistumista ja sitä, ettei (tästäkään) kesästä jää mitään merkkiä siitä, että olisin jotain yrittänyt tehdäkin.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Kissakoira
Koiramme pienessä, muuten kovin mustasukkaisessa sydämessä, on ilmeisesti heikko kohta mitä tulee kissanpentuihin. Meille kotiin on kuulemma muuttanut kaksi kissanpentua, ja koira hoivaa niitä antaumuksella. Liiankin antaumuksella, koska pennuilla on kuulemma vaikeuksiakin kävellä rauhassa, koska aina on koira huolehtimassa ja puhdistamassa.
Samanlaisia elkeitä se osoitti pari vuotta sitten, kun löysimme lenkillä ilmeisesti hylätyn kissanpennun ojasta. Se oli aivan liian pieni liikuskelemaan ulkona yksin, joten otin sen matkaani ja vein kotiin. Silloinkin koiran mielestä kissanpentu oli mitä ihanin ja se putsasi ja nuoli sitä antamuksella, kunnes sitä piti kieltää, kun ei kissanpentu päässyt edes kävelemään kuin kahdella jalalla, koska takapää oli koko ajan ilmassa koiran huolellisessa puhdistuksessa.
Tuolle kissanpennulle löydettiin sitten adoptiokoti ja adoptioemo, joka hyväksyi uuden pennun vanhojen rinnalle ja pentu pääsi varttumaan kissaemon hellässä hoivassa, kunnes sai oman kodin.
Samanlaisia elkeitä se osoitti pari vuotta sitten, kun löysimme lenkillä ilmeisesti hylätyn kissanpennun ojasta. Se oli aivan liian pieni liikuskelemaan ulkona yksin, joten otin sen matkaani ja vein kotiin. Silloinkin koiran mielestä kissanpentu oli mitä ihanin ja se putsasi ja nuoli sitä antamuksella, kunnes sitä piti kieltää, kun ei kissanpentu päässyt edes kävelemään kuin kahdella jalalla, koska takapää oli koko ajan ilmassa koiran huolellisessa puhdistuksessa.
Tuolle kissanpennulle löydettiin sitten adoptiokoti ja adoptioemo, joka hyväksyi uuden pennun vanhojen rinnalle ja pentu pääsi varttumaan kissaemon hellässä hoivassa, kunnes sai oman kodin.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
The Battle of the Aunties - Tätien taistelu
Eräs nimeltä mainitsematon yhtye piti kerran lyhyen "mainoskonsertin" eräässä nimeltä mainitsemattomassa ostoskeskuksessa. Väkeä oli saapunutkin paikalle kiitettävissä määrin, vaikka "keikkaa" ei oltu mainostettu mitenkään.
Minä ja työparini nojailimme laiskan pulskeina seinään pitäen samalla raukeasti silmällä väkijoukkoa, joka oli hajaantumassa "keikan" päätyttyä. Odotimme vain, että viimeisetkin häipyisivät paikalta niin meidänkin hommamme alkaisi olla ohi.
Tähän keikkaan - promootiotapahtuma kun nyt pääsuuntaisesti oli - oli sattunut kuulumaan myös bändin fanipaitojen jakelu periaatteella "nopeimmat elävät" eli heitetään paitoja yleisöön ja ne, joilla on kärpän refleksit, saivat paidan. Kaikki sujui rauhallisesti, hyvällä hengellä. Kunnes....
Kun suurin osa yleisöstä oli jo valunut pois tapahtuma-alueelle, luoksemme tuli päätään pudisteleva ja partaansa naureskeleva mies.
"Tuolla tapellaan tuollaisesta paidasta", hän sanoi meille ja viittasi taakseen. Joten lähdimme tietysti tarkastamaan, että missä tapellaan. Aika lähellä esiintymislavaa huomasimmekin sitten paidan, jonka kummassakin päässä roikkui täti-ihminen. Molemmat tädit olivat kahmineet käsiensä ympärille mahdollisimman paljon paitaa ja loppu oli kireänä "ei-kenenkään-maana" heidän välillään.
Pian kävi ilmi, että kyse oli itse asiassa maaottelusta, Suomi vastaan Venäjä. Suomalainen päätti olla ystävällinen ja hymyili kauniisti (samalla kun puristi omaa osuuttaan rystyset valkoisina). Eikö venäläinen nyt voisi antaa paitaa hänelle? Hän oli fani, oli tullut varta vasten paikalle tätä keikkaa varten. Hän oli myös ottanut paidan ensin. Ja nykäisi paitaa itselleen. Venäläinen nykäisi takaisin.
Venäläinen oli myös fani. Lisäksi hän oli nähnyt paidan ensin, ei suomalainen. Ja hän oli myös vanhempi. Kohteliaisuus vaatisi, että nuorempi väistäisi. Näin sanottuaan hän nykäisi paitaa itselleen. Ja suomalainen nykäisi takaisin.
Puheitten sävy muuttui kireämmäksi, mutta paitaa ei siirtynyt milliäkään enempää kummallekaan. Välillä sitä nyittiin vuorotellen. Sitten venäläinen kyllästyi ja päätti ratkaista asian voimalla, isompi kun oli. Hän otti omasta osuudestaan tukevan otteen ja lähti marssimaan erästä kauppaa kohti.
Mutta suomalainen ei luovuttanut. Hän roikkui omassa osassaan kiinni ja pisti päälle ns. lukkojarrutuksen käytännössä siis raahautuen venäläisen perässä. Venäläinen pysähtyi ja taas vaihdettiin mielipiteitä varastelevista rohmuista, jotka eivät kunnioittaneet toisen oikeutta omaan.
Sitten venäläinen näki meidät ja taas suomalaista vietiin paidan perässä; tällä kertaa meidän luoksemme. Molemmat osapuolet vaativat meitä ratkaisemaan kiistan ja vetosivat oikeudentuntoomme. Toki me ymmärtäisimme, että juuri hänellä oli oikeus tähän paitaan.
Me taas ilmoitimme välittömästi, että me emme ottaisi asiaan yhtään mitään kantaa. Luulisi nyt kahden aikuisen osaavan itse päättää kuka paidan saisi. Naiset kääntyivät taas toisiaan kohden. Nyt päätettiin selvittää kuka oli tosi fani. Suomalainen pommitti venäläistä tietokysymyksillä. Koska bändi julkaisi ensimmäisen levyn? Kuinka mones levy oli menossa? Mikä oli suosituin single? Venäläinen ilmoitti, että hänen ei tarvitse mokomiin vastata ja repäisi paitaa itselleen voimalla. Suomalainen repäisi takaisin. Venäläinen repäisi taas. Äänet kohosivat.
Minä rykäisin ja käskin rauhoittua, aikuiset ihmiset. Vetäminen loppui ja venäläinen syytti suomalaista, että tämä oli vetänyt ensin.
Työparini kyllästyi ja osoitti olevansa Salomon veroinen päättäjä; jos sopuun ei päästä, niin leikataan paita sitten kahtia. Päinvastoin kuin Raamatussa, molemmat suostuivat tähän ehdotukseen. Työkaveri lähti etsimään saksia ja minä jäin pitämään seuraa paidalle ja naisille.
Venäläisen mielestä suomalainen oli ollut poikkeuksellisen törkeä; että oli kehdannut uhkailla vanhempaa naista. Mihin on nuoriso menossa. Törkeää käytöstä. Suomalainen vastasi, että siinä se pata soimaa kattilaa, ei se venäläinenkään ole kovin asiallista käytöstä osoittanut. Venäläinen vastasi sanomalla jotain venäjäksi. En tiedä mitä sanottiin, mutta epäilen, että "tsuhnaa" ei kehuttu. Suomalainen vastasi, että hän kyllä puhuu useita kieliä, mutta venäjä ei nyt niihin satu kuulumaan. Puhu suomea. Venäläinen vastasi puhumalla lisää venäjää.
Lupaavasti uudelleen alkamassa olleen riidan keskeytti työtoveri, joka saksien kera käski vetää paidan suoraksi. Näin tehtiinkin ja molemmat osapuolet pitivät huolen, että saivat itselleen yhtä paljon. Sitten työtoverini leikkasi moninkertaiselle rullalle kääriytyneen paidan keskeltä kahtia. Molemmat naiset vakuuttivat tyytyväisyyttään ja lähtivät eri teilleen omat palaset mukanaan.
Ainoastaan me emme olleet tyytyväisiä. Olisimme nimittäin halunneet tietää, että mistä kohtaa paita mahtoi mennä palasiksi. Saiko toinen pelkän helman ja toinen itse paidan vähän lyhyempänä, vai saivatko molemmat oman hihan.
Minä ja työparini nojailimme laiskan pulskeina seinään pitäen samalla raukeasti silmällä väkijoukkoa, joka oli hajaantumassa "keikan" päätyttyä. Odotimme vain, että viimeisetkin häipyisivät paikalta niin meidänkin hommamme alkaisi olla ohi.
Tähän keikkaan - promootiotapahtuma kun nyt pääsuuntaisesti oli - oli sattunut kuulumaan myös bändin fanipaitojen jakelu periaatteella "nopeimmat elävät" eli heitetään paitoja yleisöön ja ne, joilla on kärpän refleksit, saivat paidan. Kaikki sujui rauhallisesti, hyvällä hengellä. Kunnes....
Kun suurin osa yleisöstä oli jo valunut pois tapahtuma-alueelle, luoksemme tuli päätään pudisteleva ja partaansa naureskeleva mies.
"Tuolla tapellaan tuollaisesta paidasta", hän sanoi meille ja viittasi taakseen. Joten lähdimme tietysti tarkastamaan, että missä tapellaan. Aika lähellä esiintymislavaa huomasimmekin sitten paidan, jonka kummassakin päässä roikkui täti-ihminen. Molemmat tädit olivat kahmineet käsiensä ympärille mahdollisimman paljon paitaa ja loppu oli kireänä "ei-kenenkään-maana" heidän välillään.
Pian kävi ilmi, että kyse oli itse asiassa maaottelusta, Suomi vastaan Venäjä. Suomalainen päätti olla ystävällinen ja hymyili kauniisti (samalla kun puristi omaa osuuttaan rystyset valkoisina). Eikö venäläinen nyt voisi antaa paitaa hänelle? Hän oli fani, oli tullut varta vasten paikalle tätä keikkaa varten. Hän oli myös ottanut paidan ensin. Ja nykäisi paitaa itselleen. Venäläinen nykäisi takaisin.
Venäläinen oli myös fani. Lisäksi hän oli nähnyt paidan ensin, ei suomalainen. Ja hän oli myös vanhempi. Kohteliaisuus vaatisi, että nuorempi väistäisi. Näin sanottuaan hän nykäisi paitaa itselleen. Ja suomalainen nykäisi takaisin.
Puheitten sävy muuttui kireämmäksi, mutta paitaa ei siirtynyt milliäkään enempää kummallekaan. Välillä sitä nyittiin vuorotellen. Sitten venäläinen kyllästyi ja päätti ratkaista asian voimalla, isompi kun oli. Hän otti omasta osuudestaan tukevan otteen ja lähti marssimaan erästä kauppaa kohti.
Mutta suomalainen ei luovuttanut. Hän roikkui omassa osassaan kiinni ja pisti päälle ns. lukkojarrutuksen käytännössä siis raahautuen venäläisen perässä. Venäläinen pysähtyi ja taas vaihdettiin mielipiteitä varastelevista rohmuista, jotka eivät kunnioittaneet toisen oikeutta omaan.
Sitten venäläinen näki meidät ja taas suomalaista vietiin paidan perässä; tällä kertaa meidän luoksemme. Molemmat osapuolet vaativat meitä ratkaisemaan kiistan ja vetosivat oikeudentuntoomme. Toki me ymmärtäisimme, että juuri hänellä oli oikeus tähän paitaan.
Me taas ilmoitimme välittömästi, että me emme ottaisi asiaan yhtään mitään kantaa. Luulisi nyt kahden aikuisen osaavan itse päättää kuka paidan saisi. Naiset kääntyivät taas toisiaan kohden. Nyt päätettiin selvittää kuka oli tosi fani. Suomalainen pommitti venäläistä tietokysymyksillä. Koska bändi julkaisi ensimmäisen levyn? Kuinka mones levy oli menossa? Mikä oli suosituin single? Venäläinen ilmoitti, että hänen ei tarvitse mokomiin vastata ja repäisi paitaa itselleen voimalla. Suomalainen repäisi takaisin. Venäläinen repäisi taas. Äänet kohosivat.
Minä rykäisin ja käskin rauhoittua, aikuiset ihmiset. Vetäminen loppui ja venäläinen syytti suomalaista, että tämä oli vetänyt ensin.
Työparini kyllästyi ja osoitti olevansa Salomon veroinen päättäjä; jos sopuun ei päästä, niin leikataan paita sitten kahtia. Päinvastoin kuin Raamatussa, molemmat suostuivat tähän ehdotukseen. Työkaveri lähti etsimään saksia ja minä jäin pitämään seuraa paidalle ja naisille.
Venäläisen mielestä suomalainen oli ollut poikkeuksellisen törkeä; että oli kehdannut uhkailla vanhempaa naista. Mihin on nuoriso menossa. Törkeää käytöstä. Suomalainen vastasi, että siinä se pata soimaa kattilaa, ei se venäläinenkään ole kovin asiallista käytöstä osoittanut. Venäläinen vastasi sanomalla jotain venäjäksi. En tiedä mitä sanottiin, mutta epäilen, että "tsuhnaa" ei kehuttu. Suomalainen vastasi, että hän kyllä puhuu useita kieliä, mutta venäjä ei nyt niihin satu kuulumaan. Puhu suomea. Venäläinen vastasi puhumalla lisää venäjää.
Lupaavasti uudelleen alkamassa olleen riidan keskeytti työtoveri, joka saksien kera käski vetää paidan suoraksi. Näin tehtiinkin ja molemmat osapuolet pitivät huolen, että saivat itselleen yhtä paljon. Sitten työtoverini leikkasi moninkertaiselle rullalle kääriytyneen paidan keskeltä kahtia. Molemmat naiset vakuuttivat tyytyväisyyttään ja lähtivät eri teilleen omat palaset mukanaan.
Ainoastaan me emme olleet tyytyväisiä. Olisimme nimittäin halunneet tietää, että mistä kohtaa paita mahtoi mennä palasiksi. Saiko toinen pelkän helman ja toinen itse paidan vähän lyhyempänä, vai saivatko molemmat oman hihan.
Happy Meal
Humalainen nainen: Mää olen katshellut shua jo jonkhin aikaa ja shää näytit toshi ykshinäiselt. Shiis tosi ykshinäislet! Eihän shulla ole täällä mitään sheuraa... Eres.
Minä: Onhan mulla ollut täällä seuraa vaikka kuinka paljon.
Nainen: Kuka mhuka?
Minä: No te kaikki.
Nainen: Ai jaa.. Mut hei lähtishitkö shää pileisiin?
Minä: No emmä nyt taida.
Nainen: Mikshet?
Minä: No kun mä olen töissä.
Nainen: Mut shit kun pääshet thäältä poish!
Minä: Mun pitää olla huomennakin töissä.
Nainen: No ei she haittaa.
Minä: Kyl se vähän haittaa.
Nainen: Shiel olish hei toshi kivaa. Siis toshi!
Minä: Varmasti. Mutta emmä silti nyt lähde.
Nainen: Mentäish nyt. Tuu vaikka Kamppiin mun kaa
Minä: No emmä kyllä nyt mihinkään Kamppiinkaan lähde.
Nainen: Tulishit nyt. Shyödään vaikka Happy Mealit!
Mitäpä tuohon enää sanomaan.... Paitsi että tiedät olevasi lihava, kun sinua yritetään iskeä Happy Mealilla.
Minä: Onhan mulla ollut täällä seuraa vaikka kuinka paljon.
Nainen: Kuka mhuka?
Minä: No te kaikki.
Nainen: Ai jaa.. Mut hei lähtishitkö shää pileisiin?
Minä: No emmä nyt taida.
Nainen: Mikshet?
Minä: No kun mä olen töissä.
Nainen: Mut shit kun pääshet thäältä poish!
Minä: Mun pitää olla huomennakin töissä.
Nainen: No ei she haittaa.
Minä: Kyl se vähän haittaa.
Nainen: Shiel olish hei toshi kivaa. Siis toshi!
Minä: Varmasti. Mutta emmä silti nyt lähde.
Nainen: Mentäish nyt. Tuu vaikka Kamppiin mun kaa
Minä: No emmä kyllä nyt mihinkään Kamppiinkaan lähde.
Nainen: Tulishit nyt. Shyödään vaikka Happy Mealit!
Mitäpä tuohon enää sanomaan.... Paitsi että tiedät olevasi lihava, kun sinua yritetään iskeä Happy Mealilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)