Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 19. lokakuuta 2012
Kissa vs. kissa vs. varikset
Tappeluissa tuntuu niin kovin usein olevan mukana innokkaita kannustajia.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Rääpäleen kuolema
Kuten odotettua oli, Rääpäle on nyt kuollut. Nukkui viime yönä ikiuneen omalla pedillään vajottuaan taas muutama päivä sitten siihen sille niin tyypilliseen flegmaattisuuteen, jolloin se vain nukkui ja hoiperteli, ei syönyt eikä juonut (paitsi pakotettuna). Ilman ihmistä se olisi kuollut jo kauan sitten. Se syntymävika, mikä teki Rääpäleestä rääpäleen, veti sitten viimein pidemmän korren.
Surkeaa, mutta toisaalta myös ehkä hyvä. Uskoisin, että Rääpäleelläkin on nyt parempi olla.
Surkeaa, mutta toisaalta myös ehkä hyvä. Uskoisin, että Rääpäleelläkin on nyt parempi olla.
maanantai 28. marraskuuta 2011
Tikru
Koska blogissa on jo kuvia koirasta, Pörrö-kissasta, Rääpäleestä ja edesmenneestä Leevistä, niin pistetään nyt sitten vielä kuva myös neljännestä (nykyisin kolmannestamme) kissastamme, eli Tikrusta.
Takana näkyy myös Rääpäle.
Tikru on kissoistamme kaikkein ilmekkäin, sen naama kertoo kaikkein selkeiten mitä mieltä se mistäkin asiasta on. Esimerkiksi nyt ei ilmeisesti ollut kovin kiva tulla kuvatuksi. Tikru on myös kissoistamme fiksuin. Se yksin on keksinyt, että hakkaamalla ikkunaa tassulla joku tulee avaamaan oven. Tai että ulospääsyään voi nopeuttaa, jos katsoo merkitsevästi ihmistä ja sitten menee ja upottaa kyntensä nahkasohvaan. Minkä jälkeen se välittömästi kävelee itse ovelle. Pysähtyy vielä monesti katsomaan taakseen, että menikö viesti perille. Jos ei mennyt, sohvaa raavitaan lisää.
Lisäksi Tikru haluaa hoitaa "asiansa" hiekkalaatikolla. Monet kerrat se on tullut ulkoa sisälle vain sitä varten, että se käy hiekkalaatikolla pissillä ja kakkilla. Sitten se lähtee takaisin ulos. Kukapa sitä nyt ulkona tykkäisi asiansa tehdä, kun sisävessakin on kerta keksitty?
tiistai 15. marraskuuta 2011
Voi Rääpäle
Leevin kuoltua nyt myös Rääpäleen tila on heikentynyt. Se on jo syntymästään asti ollut erilainen kuin muut kissat luultavasti erilaisten synnynnäisten vikojen tähden (eli mistään tarttuvasta taudista tuskin on kyse). Noin 7-viikkoisena se kulki eteenpäin horjuen ja nukkui suurimman osan ajasta tai istui paikallaan ja tuijotti tyhjyyteen, kunnes nukahti. Muiden pentujen mukana se ei pysynyt alkuunkaan. Sitten se lisäruokinnan avulla ryhdistyi ja alkoi jo vaikuttamaan ihan normaalilta pikkukissalta. Tai no ainakin suhteellisen normaalilta, mitä ilmeisemmin ainakin sen silmissä on vikaa, mikä selittää sen, miksi se ei edelleenkään juuri kiipeile ja miksi se törmäilee ajoittain huonekaluihin.
Mutta nyt viime torstai-yöstä alkaen se on taantunut. Keskiviikkona se oli vielä leikkinyt Leevin kanssa, mutta Leevin kuoltua yöllä Rääpäleestä on tullut taas entisenlaisensa. Se nukkuu suurimman osan ajasta, kulkee horjuen ja huojuen eteenpäin kuin humalainen ja istuu nuokkuen tuijottaen tyhjyyteen. Se käy syömässä, mutta hiekkalaatikolle se pitää kantaa, koska se ei ilmeisesti (enää?) muista missä se on. Nyt Rääpälettä taas juotetaan ruiskulla, josko se piristyisi, mutta mutta...
Ulos sitä ei ole koskaan päästetty, eikä päästetä, koska se on kuitenkin "virallisesti" kohta puolivuotias kollikissa ja siten kylän aikuisten kollikissojen silmissä haastaja, kun ne pyrkivät levittämään omien reviiriensä rajat takaisin niille alueille, jotka Leevi oli itselleen hankkinut. Eikä Rääpäleestä olisi niille kerta kaikkiaan mitään vastusta eikä se huonon koordinaationsa ja liikkumisensa takia pääsisi myöskään karkuun.
Mutta nyt viime torstai-yöstä alkaen se on taantunut. Keskiviikkona se oli vielä leikkinyt Leevin kanssa, mutta Leevin kuoltua yöllä Rääpäleestä on tullut taas entisenlaisensa. Se nukkuu suurimman osan ajasta, kulkee horjuen ja huojuen eteenpäin kuin humalainen ja istuu nuokkuen tuijottaen tyhjyyteen. Se käy syömässä, mutta hiekkalaatikolle se pitää kantaa, koska se ei ilmeisesti (enää?) muista missä se on. Nyt Rääpälettä taas juotetaan ruiskulla, josko se piristyisi, mutta mutta...
Ulos sitä ei ole koskaan päästetty, eikä päästetä, koska se on kuitenkin "virallisesti" kohta puolivuotias kollikissa ja siten kylän aikuisten kollikissojen silmissä haastaja, kun ne pyrkivät levittämään omien reviiriensä rajat takaisin niille alueille, jotka Leevi oli itselleen hankkinut. Eikä Rääpäleestä olisi niille kerta kaikkiaan mitään vastusta eikä se huonon koordinaationsa ja liikkumisensa takia pääsisi myöskään karkuun.
torstai 10. marraskuuta 2011
Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa
Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa - viime yönä kirjoitin viestin siitä, miten Leevi-kissa on paranemaan päin. Ja tänä aamuna sain sitten viestin, että Leevi on kuollut yöllä. Luultavasti niihin aikoihin, kun minä olen kertonut bloginlukijoille Leevin olevan toipumassa, on se itse asiassa tehnyt kuolemaa.
Sairaus tai vika, joka jäi nyt mysteeriksi, romahdutti Leevin tilan viime yönä jälleen ja tällä kertaa se päättyi sitten kuolemaan. Eläinlääkäriin ei enää ehditty, kuolema tuli toisaalta nopeasti, ja toisaalta siellä päin missä Leevi asuu päivystävä eläinlääkäri voi olla missä päin tahansa maakuntaa, useimmiten kuitenkin kaupungissa 50 kilometrin päässä. Ja kolmanneksi, eipä niistä nyt aiemminkaan ole mitään hyötyä ollut.
Sairaus tai vika, joka jäi nyt mysteeriksi, romahdutti Leevin tilan viime yönä jälleen ja tällä kertaa se päättyi sitten kuolemaan. Eläinlääkäriin ei enää ehditty, kuolema tuli toisaalta nopeasti, ja toisaalta siellä päin missä Leevi asuu päivystävä eläinlääkäri voi olla missä päin tahansa maakuntaa, useimmiten kuitenkin kaupungissa 50 kilometrin päässä. Ja kolmanneksi, eipä niistä nyt aiemminkaan ole mitään hyötyä ollut.
Leevi
No ei sillä Leevillä nyt sitten olekaan leukemiaa.
Leevin tila oli mennyt huonommaksi ja se päätettiin viedä piikille ennen kipujen alkamista. Noh, se osoittautuikin sitten niin kovaksi paikaksi, että matkalle otettiin mukaan myös Leevin sairaskertomus, jotta eutanasian tekevä eläinlääkäri voisi nyt vielä vahvistaa alkuperäisen diagnoosin tehneen päivystävän lääkärin näkemyksen.
Eläinlääkäri oli pyöritellyt saamiaan papereita, rykäissyt ja todennut, että eihän Leevistä ole edes otettu niitä verikokeita, joista se leukemia paljastuisi. Oireet sopivat kyllä taudinkuvaan, mutta myös moneen muuhun sairauteen. Nyt Leevistä sitten ne verikokeet otettiin ja heti saatiin selville, että leukemiaa sillä ei ole. Jonkun muun syövän mahdollisuutta ei voitu sulkea pois, mutta Leevi päätettiin jättää porskuttamaan kortisoni- ja antibioottilääkityksensä kanssa ja seurataan se tilan kehittymistä.
Tällä hetkellä Leevi voi kuulemma hyvin. Paino on tullut takaisin ja se on myös jo onnistunut hiirestämisessä, mikä on niin pulskalta kissalta jo saavutus sinänsä. Toivomme, että Leevin sairaus olisi ollut jonkinlainen "yleistulehdus", joka nyt on lääkkeitten avulla voitettu.
Aika hurjia nuo väärät diagnoosit. Eläinlääkäri oli kertonut, että Leevi ei ole edes ensimmäinen kissa, joka tulee hyvin epämääräisellä diagnoosilla viimeiselle piikille. Yhdeltä kissalta oli päivystävä löytänyt valtavan kasvaimen kyljestä ja taas oli omistaja tuonut kissaansa armokuolemalle. Siellä kasvainta oli vähän tutkittu ja todettu että kyljessä oleva kasvain parani trimmeriä käyttämällä - se kun ei ollut mikään kasvain ensinkään, vaan yksikertaisesti turkkiin tullut reippaan kokoinen takku.
Eläinlääkärin punnituksessa Leevin todettiin painavan 5.5 kiloa. Ollessaan voimiensa tunnossa Leevi on siis luultavammin ainakin 6 kiloinen mötikkä.
Leevin tila oli mennyt huonommaksi ja se päätettiin viedä piikille ennen kipujen alkamista. Noh, se osoittautuikin sitten niin kovaksi paikaksi, että matkalle otettiin mukaan myös Leevin sairaskertomus, jotta eutanasian tekevä eläinlääkäri voisi nyt vielä vahvistaa alkuperäisen diagnoosin tehneen päivystävän lääkärin näkemyksen.
Eläinlääkäri oli pyöritellyt saamiaan papereita, rykäissyt ja todennut, että eihän Leevistä ole edes otettu niitä verikokeita, joista se leukemia paljastuisi. Oireet sopivat kyllä taudinkuvaan, mutta myös moneen muuhun sairauteen. Nyt Leevistä sitten ne verikokeet otettiin ja heti saatiin selville, että leukemiaa sillä ei ole. Jonkun muun syövän mahdollisuutta ei voitu sulkea pois, mutta Leevi päätettiin jättää porskuttamaan kortisoni- ja antibioottilääkityksensä kanssa ja seurataan se tilan kehittymistä.
Tällä hetkellä Leevi voi kuulemma hyvin. Paino on tullut takaisin ja se on myös jo onnistunut hiirestämisessä, mikä on niin pulskalta kissalta jo saavutus sinänsä. Toivomme, että Leevin sairaus olisi ollut jonkinlainen "yleistulehdus", joka nyt on lääkkeitten avulla voitettu.
Aika hurjia nuo väärät diagnoosit. Eläinlääkäri oli kertonut, että Leevi ei ole edes ensimmäinen kissa, joka tulee hyvin epämääräisellä diagnoosilla viimeiselle piikille. Yhdeltä kissalta oli päivystävä löytänyt valtavan kasvaimen kyljestä ja taas oli omistaja tuonut kissaansa armokuolemalle. Siellä kasvainta oli vähän tutkittu ja todettu että kyljessä oleva kasvain parani trimmeriä käyttämällä - se kun ei ollut mikään kasvain ensinkään, vaan yksikertaisesti turkkiin tullut reippaan kokoinen takku.
Eläinlääkärin punnituksessa Leevin todettiin painavan 5.5 kiloa. Ollessaan voimiensa tunnossa Leevi on siis luultavammin ainakin 6 kiloinen mötikkä.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Sairas Leevi
Aiemmin täällä mainitsemani Leevi-kissa on vakavasti sairas.
Leevi, joka talven tullen oli taas alkanut lihoa entisiin arvatenkin n. 10 kiloisiin mittoihinsa, olikin sitten alkanut yhtäkkiä laihtua nopeasti ja hengitys oli muuttunut korisevaksi. Leevi oli viety eläinlääkärin luo, joka toi verikokeiden jälkeen ikävän diagnoosin: Leevillä on leukemia.
Nyt odotellaan lopullisten verikokeiden tuloksia. Lääkärin mukaan leukemiaa on kissoilla kuulemma kahta tyyppiä: vakavampaa, joka johtaa varmasti kuolemaan, ja "vähemmän vakavaa", joka pysyy päivittäisellä lääkinnällä jonkinlaisessa kurissa. Tulosten pitäisi tulla ensi viikon aikana ja sen jälkeen pitää sitten tehdä ratkaisuja siitä mikä olisi Leeville kaikken parasta. Niitä odotellessa Leevi syö antibiootteja ja kortisonia ja on pakkoruokinnassa. Ulos sitä ei saa päästää, koska sairaana Leevi ei pysty puolustamaan itseään naapuruston muilta kissoilta. Mutta ei Leevi edes halua ulos, ennestäänkin laiskalta kissalta on täysin veto poissa.
Leevi, joka talven tullen oli taas alkanut lihoa entisiin arvatenkin n. 10 kiloisiin mittoihinsa, olikin sitten alkanut yhtäkkiä laihtua nopeasti ja hengitys oli muuttunut korisevaksi. Leevi oli viety eläinlääkärin luo, joka toi verikokeiden jälkeen ikävän diagnoosin: Leevillä on leukemia.
Nyt odotellaan lopullisten verikokeiden tuloksia. Lääkärin mukaan leukemiaa on kissoilla kuulemma kahta tyyppiä: vakavampaa, joka johtaa varmasti kuolemaan, ja "vähemmän vakavaa", joka pysyy päivittäisellä lääkinnällä jonkinlaisessa kurissa. Tulosten pitäisi tulla ensi viikon aikana ja sen jälkeen pitää sitten tehdä ratkaisuja siitä mikä olisi Leeville kaikken parasta. Niitä odotellessa Leevi syö antibiootteja ja kortisonia ja on pakkoruokinnassa. Ulos sitä ei saa päästää, koska sairaana Leevi ei pysty puolustamaan itseään naapuruston muilta kissoilta. Mutta ei Leevi edes halua ulos, ennestäänkin laiskalta kissalta on täysin veto poissa.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Rääpäle
Muiden muuttaessa uusiin koteihin Rääpäle jäi meille. Se on ihan emonsa värinen, mutta suoraan sanottuna aika ruma ankanpoikanen. Pitkät hontelot jalat, pieni pää (ja jotenkin oudot, pienet kasvot), isot lepakonkorvat ja pitkä hännänluikku. Mutta voihan se olla että Rääpäleestä kasvaa vielä komea kolli.
Mutta hassu pikkukissa se silti on.
tiistai 18. lokakuuta 2011
torstai 15. syyskuuta 2011
Kissanpennut ovat vihdoin muuttaneet uusiin koteihinsa. Uusien perheidensä kanssa asustelee nykyisin Viiru, Harmi, Elmo, Nuppu ja Nappi, Tollo sekä Neiti Viivi-Verneri. Yksi pennuista, eli Rääpäle, jäi meille, koska Rääpäle ei edelleenkään osaa esim. kiivetä sohvalle. Kehityksessään on jotain vialla.
Talo on hiljentynyt ja koira on huokaissut helpotuksesta. Viimeisinä aikoina sillä ja Neiti Viivi-Vernerillä meni sukset pahasti ristiin, Neidin mielestä kun oli hupaisaa tehdä yöaikaan salakavalia hyökkäyksiä nukkuvan koiran niskaan. Ilmeisesti koiran ilmoille sinkoamat ärräpäät toivat vain lisäjännitystä. Niinpä kaksikko piti pitää öisin erillään toisistaan, että koira saisi nukkua ja Neiti Viivi-Verneri säilyisi kokonaisena.
Koko kesän huoletonta poikamieselämää viettänyt Leevi on palannut kotiin ja kerännyt takaisin ne kilot, jotka se kesällä karisti.
Talo on hiljentynyt ja koira on huokaissut helpotuksesta. Viimeisinä aikoina sillä ja Neiti Viivi-Vernerillä meni sukset pahasti ristiin, Neidin mielestä kun oli hupaisaa tehdä yöaikaan salakavalia hyökkäyksiä nukkuvan koiran niskaan. Ilmeisesti koiran ilmoille sinkoamat ärräpäät toivat vain lisäjännitystä. Niinpä kaksikko piti pitää öisin erillään toisistaan, että koira saisi nukkua ja Neiti Viivi-Verneri säilyisi kokonaisena.
Koko kesän huoletonta poikamieselämää viettänyt Leevi on palannut kotiin ja kerännyt takaisin ne kilot, jotka se kesällä karisti.
maanantai 22. elokuuta 2011
Kissojen kesä
Vuosi sitten meille "koti-kotiin" otettiin kolme kissaa. Aiemmin tässä blogissa jo esitelty Leevi ja kaksi tyttöä, Leevin sisko Tikru ja Pörrö. Pennut kasvoivat ja huolimatta jonkun neuvoista, kehotuksista ja suoranaisista käskyistäkin kissojen leikkaamista siirrettiin parempaan ajankohtaan, kunnes kesäkuun ensimmäisellä viikolla ensin Tikru synnytti 4 pentua ja viikkoa myöhemmin Pörrö synnytti toiset 4. Alkoi kissojen kesä.
Kaikesta huolimatta on ollut mielenkiintoista seurata pesueiden varttumista ja niissä ilmeneviä eroja. Tikru on osoittaunut ylihuolehtivaksi emoksi. Se vietti pentujen ollessa pieniä lähes kaiken aikansa niiden kanssa, imetti ja pesi, kävi välillä ulkona ja syömässä ja meni taas pentujensa luokse. Kun pennut alkoivat liikkua, se kutsui pesueensa kokoon päästämällä hassuja kurnautus ääniä ja pennut kipittivät emonsa luo. Paitsi kunnes ne varttuivat ja niistä tuli tuhmia, jolloin Tikru sai kurnautella aikansa ennen kuin sitä toteltiin.
Pörrö puolestaan ei aikonut antaa pentujen pilata kesäloman viettoaan. Se imetti pentunsa, mutta Tikruun verrattuna se vietti huomattavasti vähemmän aikaa vauvojensa kanssa. Sille ei ollut mikään ongelma nukkua itse alakerrassa samalla kun sen pennut miukuivat yläkerran "lastenhuoneessa". Usein juttu päättyi siihen, että ihminen hermostui moiseen lastenkasvatukseen ja kantoi "omaa elämäänsä" viettävän äidin katsomaan vauvojaan.
Juttu muuttui, kun pennut kasvoivat ja ne siirrettiin lastenhuoneista olohuoneeseen tottumaan suuren maailman ääniin ja hajuihin. Tapahtui niin kuin kissaperheissä ilmeisesti useinkin: syntyi yhteinen lastenkamari, jossa pennut ja emot eivät enää erotelleet toisiaan. Ne imettivät ja pesivät sekä leikkivät niin omien kuin toisenkin pentujen kanssa, eivätkä pennutkaan välittäneet siitä kenen maitoa ne kävivät imemässä tai oliko leikkitoveri oma sisko vai ei. Ikäeroakin oli loppujen lopuksi niin vähän, että pienemmät eivät juurikaan jääneet isompien jalkoihin (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta).
Silloin myös Pörröstä paljastui uusi puoli. Aiemmin ihmiset ovat tyhmyyttään uskoneet, että kissalauman metsästäjä nro. 1 on Tikru, se kun näyttää maatiaiselta ja Pörrö nyt yksinkertaisesti tuntuu vähän yksinkertaiselta. Silti juuri se raahaa pentujen, koiran ja ihmisten iloksi oikeastaan joka päivä jotain mukavaa ja elävää riistaa. Lattialla on vilistänyt sudenkorentoja, sisiliskoja, hiiriä, päästäisiä ja myyriä. Yhden ikimuistoisen kerran myös orava. Sen tosin Pörrö söi itse ja pennut saivat vain katsella. Ikkunat on teljetty, jotta fauna ei enää kasvaisi, mutta aina joku kolo löytyy, mistä kiikuttaa apetta pesueelle. Ja kohta lattialla vipeltää hiiri perässään 8 kissanpentua, koira ja ihminen, joka yrittää pelastaa saaliin kamalalta kohtalolta. Tähän mennessä koira on osoittaunut menestyksekkäimmäksi hiirentappajaksi, mikä on synnyttänyt pilkallisia kommentteja siitä, miten talossa on 11 kissaa ja koira tappaa hiiret...
Leevi, pentujen epäilty isä, sietää lapsikatraan olemassaolon pitkin hampain. Se ei leiki niiden kanssa ja kiertää ne kaukaa jos voi. Pennut väistävät sitä. Jos Leevi on pahalla tuulella, se antaa pennuille selkään ja tukistelee, ja pennut ovat oppineet varomaan sitä ja hillitsemään riehumistaan, kun Leevi on maisemissa.
Koiraa ne varovat myös, mutta vähemmän kuin Leeviä. Koira tosin on alusta alkaen ollut kissoista kiinnostunut ja edelleen ajoittain pesee niitä ja yrittää leikkiäkin kaiketi. Toisaalta se on myös muutaman kerran murahtanut niille varoituksena, kun joku on napannut kynsillään kiinni. Nykyisin pentujen ollessa kohta 11- ja 12-viikkoisia se pysyttelee poissa niiden tieltä ja yhtä poikkeusta se selkeästi varoo.
Kaikesta huolimatta on ollut mielenkiintoista seurata pesueiden varttumista ja niissä ilmeneviä eroja. Tikru on osoittaunut ylihuolehtivaksi emoksi. Se vietti pentujen ollessa pieniä lähes kaiken aikansa niiden kanssa, imetti ja pesi, kävi välillä ulkona ja syömässä ja meni taas pentujensa luokse. Kun pennut alkoivat liikkua, se kutsui pesueensa kokoon päästämällä hassuja kurnautus ääniä ja pennut kipittivät emonsa luo. Paitsi kunnes ne varttuivat ja niistä tuli tuhmia, jolloin Tikru sai kurnautella aikansa ennen kuin sitä toteltiin.
Pörrö puolestaan ei aikonut antaa pentujen pilata kesäloman viettoaan. Se imetti pentunsa, mutta Tikruun verrattuna se vietti huomattavasti vähemmän aikaa vauvojensa kanssa. Sille ei ollut mikään ongelma nukkua itse alakerrassa samalla kun sen pennut miukuivat yläkerran "lastenhuoneessa". Usein juttu päättyi siihen, että ihminen hermostui moiseen lastenkasvatukseen ja kantoi "omaa elämäänsä" viettävän äidin katsomaan vauvojaan.
Juttu muuttui, kun pennut kasvoivat ja ne siirrettiin lastenhuoneista olohuoneeseen tottumaan suuren maailman ääniin ja hajuihin. Tapahtui niin kuin kissaperheissä ilmeisesti useinkin: syntyi yhteinen lastenkamari, jossa pennut ja emot eivät enää erotelleet toisiaan. Ne imettivät ja pesivät sekä leikkivät niin omien kuin toisenkin pentujen kanssa, eivätkä pennutkaan välittäneet siitä kenen maitoa ne kävivät imemässä tai oliko leikkitoveri oma sisko vai ei. Ikäeroakin oli loppujen lopuksi niin vähän, että pienemmät eivät juurikaan jääneet isompien jalkoihin (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta).
Silloin myös Pörröstä paljastui uusi puoli. Aiemmin ihmiset ovat tyhmyyttään uskoneet, että kissalauman metsästäjä nro. 1 on Tikru, se kun näyttää maatiaiselta ja Pörrö nyt yksinkertaisesti tuntuu vähän yksinkertaiselta. Silti juuri se raahaa pentujen, koiran ja ihmisten iloksi oikeastaan joka päivä jotain mukavaa ja elävää riistaa. Lattialla on vilistänyt sudenkorentoja, sisiliskoja, hiiriä, päästäisiä ja myyriä. Yhden ikimuistoisen kerran myös orava. Sen tosin Pörrö söi itse ja pennut saivat vain katsella. Ikkunat on teljetty, jotta fauna ei enää kasvaisi, mutta aina joku kolo löytyy, mistä kiikuttaa apetta pesueelle. Ja kohta lattialla vipeltää hiiri perässään 8 kissanpentua, koira ja ihminen, joka yrittää pelastaa saaliin kamalalta kohtalolta. Tähän mennessä koira on osoittaunut menestyksekkäimmäksi hiirentappajaksi, mikä on synnyttänyt pilkallisia kommentteja siitä, miten talossa on 11 kissaa ja koira tappaa hiiret...
Leevi, pentujen epäilty isä, sietää lapsikatraan olemassaolon pitkin hampain. Se ei leiki niiden kanssa ja kiertää ne kaukaa jos voi. Pennut väistävät sitä. Jos Leevi on pahalla tuulella, se antaa pennuille selkään ja tukistelee, ja pennut ovat oppineet varomaan sitä ja hillitsemään riehumistaan, kun Leevi on maisemissa.
Koiraa ne varovat myös, mutta vähemmän kuin Leeviä. Koira tosin on alusta alkaen ollut kissoista kiinnostunut ja edelleen ajoittain pesee niitä ja yrittää leikkiäkin kaiketi. Toisaalta se on myös muutaman kerran murahtanut niille varoituksena, kun joku on napannut kynsillään kiinni. Nykyisin pentujen ollessa kohta 11- ja 12-viikkoisia se pysyttelee poissa niiden tieltä ja yhtä poikkeusta se selkeästi varoo.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Leevi lenkkeilee
Leevi-kissa pitää koirasta kovasti. Tai sitten se haastaa riitaa.
Kuvasin kännykällä huonolaatuisen videon millaista on lenkkeillä yhdessä Leevi-kissan ja koiran kanssa. Ja liitän sen nyt tähän. Ääniä ei jostain syystä kuulu, mutta se ei oikeastaan haittaa, koska ainoat äänet olisivat olleet kahina ja minun hihitykseni. Ja sitä nyt tarttee kenenkään kuunnella.
Kuvasin kännykällä huonolaatuisen videon millaista on lenkkeillä yhdessä Leevi-kissan ja koiran kanssa. Ja liitän sen nyt tähän. Ääniä ei jostain syystä kuulu, mutta se ei oikeastaan haittaa, koska ainoat äänet olisivat olleet kahina ja minun hihitykseni. Ja sitä nyt tarttee kenenkään kuunnella.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Synkkä epäilys
Tällaisia ne nyt ovat.
Hmm.... pentujen väritys heittää kyllä nyt raskaan epäilyksen varjon isyydestä Leevi-kissan päälle. Ja jos niin on, niin meillä on eletty suorastaan Kreikan antiikin jumaltarustojen tasolle yltävää rietasta elämää. Ovat meinaan sisaruksia emo ja epäilty isä.
En tiedä onko kissojen geeneissä jokin "ohjelma", joka ohjaisi ne välttämään lähisukulaisia, ei kai?
Hieman iloisempana uutisena se, että mahdolliset sukurutsan tuotokset ovat viimeisempien tietojen mukaan jo saaneet kaikki kodin.
Hmm.... pentujen väritys heittää kyllä nyt raskaan epäilyksen varjon isyydestä Leevi-kissan päälle. Ja jos niin on, niin meillä on eletty suorastaan Kreikan antiikin jumaltarustojen tasolle yltävää rietasta elämää. Ovat meinaan sisaruksia emo ja epäilty isä.
En tiedä onko kissojen geeneissä jokin "ohjelma", joka ohjaisi ne välttämään lähisukulaisia, ei kai?
Hieman iloisempana uutisena se, että mahdolliset sukurutsan tuotokset ovat viimeisempien tietojen mukaan jo saaneet kaikki kodin.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Leevi - kovan onnen katti
Meillä on siis kolme kissaa. Niistä yksi on nimeltään Leevi. Nyttemmin on alkanut vaikuttaa siltä, että Leevi on kovan onnen katti.
Kun Leevi ja kumppanit muuttivat meille, kotipihamme kuului ilmeisesti erään naapuroston mustan kollin reviiriin - ainakin sen mielestä. Se ei katsellut hyvällä kolmea pikkukissaa sen alueella ja pieksi ne aina mennen tullen, jos sattui yhyttämään ne pihamaalta. Kerran sitten musta katti oli ajanut Leevin pakosalle. Leevi oli kipaissut puunoksalle turvaan, eihän se nuoresta iästään johtuen kyennyt pitämään puoliaan aikuista kissanroikaletta vastaan.
Terroristi-kissa ajettiin pois ja Leevi houkuteltiin alas. Kävikin sitten ilmi, että tilanne oli ollut niin jännittävä että Leeville oli käynyt pieni vahinko. Suomeksi siis oli tullut kakkat housuun.Ei auttanut muut kuin kantaa Leevi pesuhuoneeseen ja pestä sen takapää. Leevi ei pitänyt tästä lainkaan, vaan huusi kuin hyeena hädässä.
Tämän traumaattisen ja hieman nolon seikkailun jälkeen Leevi omistautui harrastuksilleen eli syömiselle ja nukkumiselle. Ensimmäiseen se omistautui niinkin hyvin että ulkomuoto alkaa saavuttaa jo tiettyä pallomaisuutta. Kävi sitten niin, että tiskipöydälle oli illalla jäänyt tyhjä eineslihapullalaatikko väen mennessä nukkumaan. Silloin alkoi kuitenkin alakerrasta kuulua outoa metakkaa ja kolinaa, jota oli mentävä katsomaan.
Keittiöstä löytyikin sitten Leevi-kissa, joka oli sullonut päänsä tuohon tyhjään lihapullalaatikkoon eikä saanut sitä sieltä enää pois. Ilmeisesti hän oli päättänyt tarkistaa että laatikko oli varmasti tyhjä, kun vahinko iski. Tilannetta seurasi huolestuneena koira, joka luultavasti toivoi mielessään, että tilanne kääntyisi vielä siihen, että saataisiin lihapullia. Leevi sitten pelastettiin ja koiran pettymykseksi lihapullia ei saatu.
Keväällä Leevi lähti ulkoilemaan ja putosi ämpäriin, jonne oli säilötty jäteöljyä. Taas tuli suihkureissu. Leevi huusi kovempaa kuin viimeksi ja ripustautui kynsillään mm. kylpyhuoneen laattaseinään, josta sitä kiskottiin irti ja suihkun alle.
Mutta Leevi on myös kiltti kissa. Kertaakaan se ei ole kääntänyt kynsiään ihmistä vastaan.
Leevi on muhkea kissa.
Leevi ja Leevin kaveri.
Kun Leevi ja kumppanit muuttivat meille, kotipihamme kuului ilmeisesti erään naapuroston mustan kollin reviiriin - ainakin sen mielestä. Se ei katsellut hyvällä kolmea pikkukissaa sen alueella ja pieksi ne aina mennen tullen, jos sattui yhyttämään ne pihamaalta. Kerran sitten musta katti oli ajanut Leevin pakosalle. Leevi oli kipaissut puunoksalle turvaan, eihän se nuoresta iästään johtuen kyennyt pitämään puoliaan aikuista kissanroikaletta vastaan.
Terroristi-kissa ajettiin pois ja Leevi houkuteltiin alas. Kävikin sitten ilmi, että tilanne oli ollut niin jännittävä että Leeville oli käynyt pieni vahinko. Suomeksi siis oli tullut kakkat housuun.Ei auttanut muut kuin kantaa Leevi pesuhuoneeseen ja pestä sen takapää. Leevi ei pitänyt tästä lainkaan, vaan huusi kuin hyeena hädässä.
Tämän traumaattisen ja hieman nolon seikkailun jälkeen Leevi omistautui harrastuksilleen eli syömiselle ja nukkumiselle. Ensimmäiseen se omistautui niinkin hyvin että ulkomuoto alkaa saavuttaa jo tiettyä pallomaisuutta. Kävi sitten niin, että tiskipöydälle oli illalla jäänyt tyhjä eineslihapullalaatikko väen mennessä nukkumaan. Silloin alkoi kuitenkin alakerrasta kuulua outoa metakkaa ja kolinaa, jota oli mentävä katsomaan.
Keittiöstä löytyikin sitten Leevi-kissa, joka oli sullonut päänsä tuohon tyhjään lihapullalaatikkoon eikä saanut sitä sieltä enää pois. Ilmeisesti hän oli päättänyt tarkistaa että laatikko oli varmasti tyhjä, kun vahinko iski. Tilannetta seurasi huolestuneena koira, joka luultavasti toivoi mielessään, että tilanne kääntyisi vielä siihen, että saataisiin lihapullia. Leevi sitten pelastettiin ja koiran pettymykseksi lihapullia ei saatu.
Keväällä Leevi lähti ulkoilemaan ja putosi ämpäriin, jonne oli säilötty jäteöljyä. Taas tuli suihkureissu. Leevi huusi kovempaa kuin viimeksi ja ripustautui kynsillään mm. kylpyhuoneen laattaseinään, josta sitä kiskottiin irti ja suihkun alle.
Mutta Leevi on myös kiltti kissa. Kertaakaan se ei ole kääntänyt kynsiään ihmistä vastaan.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Kerjäämisongelma
Luulin joskus, että kerjäävä koira, jonka rävähtämätön syyttävä katse seuraa jokaista suupalaasi, on ärsyttävä, mutta olin väärässä. Kolme kerjäävää kissaa ja kerjäävä koira vievät voiton.
Kun kävin jääkaapilla hakemassa jotain välttämätöntä syötävää, mukanani oli vain koira, joka muutenkin seurailee minua kuin hai laivaa. Se asettui istumaan taakseni, jotta olisi heti hollilla, kun kääntyisin jääkaapilta pois. Kun sitten käännyin, havaitsin tulleeni piiritetyksi. Koiran rinnalle oli ilmestynyt kolme kissanpentua ja yhdessä ne muodostivat eteeni puolikaaren. Takana pakoreitin tukki jääkaappi.
Mutisin jotain kerjäävistä elukoista, jolloin yksi kissanpennuista nousi seisomaan jalkaani vasten. Joko se uskoi olevansa sievä (ja ansaitsevansa makupalan) tai sitten se oli malttamaton. Epäilen jälkimmäistä, vaikka sievältä se kyllä näytti. Taisin sanoakin sen sille. Sen veli oli kuitenkin vielä kärsimättömämpi ja ponkaisi paikaltaan yläilmoihin tarrautuen kynsillään rintakehääni ja lähti siitä kipuamaan ylemmäs.
Sanoin ruman sanan ja aika kovaa, osittain säikähdyksestä ja osittain moraalisesta närkästyksestä sellaista kerjäämistyyliä kohtaan, jossa tungetaan suuhun asti. Sitten ajoin joka ikisen karvanaaman ulos keittiöstä ja puhisin hetken kiukkuani.
No annoin kyllä sitten koiralle pienen makupalan. Sehän oli ollut kiltisti.
Ja sai ne kissatkin vähän, mutta syövät sitä niin hitaasti, että koira ajoi ne muutamalla haukahduksella pois ja vei makupalan. Elämä on karua.
Kun kävin jääkaapilla hakemassa jotain välttämätöntä syötävää, mukanani oli vain koira, joka muutenkin seurailee minua kuin hai laivaa. Se asettui istumaan taakseni, jotta olisi heti hollilla, kun kääntyisin jääkaapilta pois. Kun sitten käännyin, havaitsin tulleeni piiritetyksi. Koiran rinnalle oli ilmestynyt kolme kissanpentua ja yhdessä ne muodostivat eteeni puolikaaren. Takana pakoreitin tukki jääkaappi.
Mutisin jotain kerjäävistä elukoista, jolloin yksi kissanpennuista nousi seisomaan jalkaani vasten. Joko se uskoi olevansa sievä (ja ansaitsevansa makupalan) tai sitten se oli malttamaton. Epäilen jälkimmäistä, vaikka sievältä se kyllä näytti. Taisin sanoakin sen sille. Sen veli oli kuitenkin vielä kärsimättömämpi ja ponkaisi paikaltaan yläilmoihin tarrautuen kynsillään rintakehääni ja lähti siitä kipuamaan ylemmäs.
Sanoin ruman sanan ja aika kovaa, osittain säikähdyksestä ja osittain moraalisesta närkästyksestä sellaista kerjäämistyyliä kohtaan, jossa tungetaan suuhun asti. Sitten ajoin joka ikisen karvanaaman ulos keittiöstä ja puhisin hetken kiukkuani.
No annoin kyllä sitten koiralle pienen makupalan. Sehän oli ollut kiltisti.
Ja sai ne kissatkin vähän, mutta syövät sitä niin hitaasti, että koira ajoi ne muutamalla haukahduksella pois ja vei makupalan. Elämä on karua.
maanantai 21. kesäkuuta 2010
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Kissoja siellä, kissoja täällä....
Niinpä.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Kissakoira
Koiramme pienessä, muuten kovin mustasukkaisessa sydämessä, on ilmeisesti heikko kohta mitä tulee kissanpentuihin. Meille kotiin on kuulemma muuttanut kaksi kissanpentua, ja koira hoivaa niitä antaumuksella. Liiankin antaumuksella, koska pennuilla on kuulemma vaikeuksiakin kävellä rauhassa, koska aina on koira huolehtimassa ja puhdistamassa.
Samanlaisia elkeitä se osoitti pari vuotta sitten, kun löysimme lenkillä ilmeisesti hylätyn kissanpennun ojasta. Se oli aivan liian pieni liikuskelemaan ulkona yksin, joten otin sen matkaani ja vein kotiin. Silloinkin koiran mielestä kissanpentu oli mitä ihanin ja se putsasi ja nuoli sitä antamuksella, kunnes sitä piti kieltää, kun ei kissanpentu päässyt edes kävelemään kuin kahdella jalalla, koska takapää oli koko ajan ilmassa koiran huolellisessa puhdistuksessa.
Tuolle kissanpennulle löydettiin sitten adoptiokoti ja adoptioemo, joka hyväksyi uuden pennun vanhojen rinnalle ja pentu pääsi varttumaan kissaemon hellässä hoivassa, kunnes sai oman kodin.
Samanlaisia elkeitä se osoitti pari vuotta sitten, kun löysimme lenkillä ilmeisesti hylätyn kissanpennun ojasta. Se oli aivan liian pieni liikuskelemaan ulkona yksin, joten otin sen matkaani ja vein kotiin. Silloinkin koiran mielestä kissanpentu oli mitä ihanin ja se putsasi ja nuoli sitä antamuksella, kunnes sitä piti kieltää, kun ei kissanpentu päässyt edes kävelemään kuin kahdella jalalla, koska takapää oli koko ajan ilmassa koiran huolellisessa puhdistuksessa.
Tuolle kissanpennulle löydettiin sitten adoptiokoti ja adoptioemo, joka hyväksyi uuden pennun vanhojen rinnalle ja pentu pääsi varttumaan kissaemon hellässä hoivassa, kunnes sai oman kodin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)