Isossa maailmassa kadulta kuului jatkuvasti meteliä. Se meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Täällä "kaukana" kadulta ei kuulu meteliä. Ja sitten kun sieltä kuuluu, siihen kiinnittää eri tavalla huomiota. Niin minustakin tuli Kyttääjä.
Istuin illalla/yöllä tässä työhuoneessani, tein työtehtäviä. Ikkuna oli auki, koska ilma menee muuten aika tunkkaiseksi. Jossain vaiheessa alkoi kuulumaan musiikkia. Sellaista teknojumputusta. Se tuli jostain läheltä, ja se oli "häiritsevää" (lainausmerkit, koska se ei ollut oikeasti häiritsevää muuten kuin siten, että siihen kiinnitti huomiota).
Sitten pihalta alkoi kuulua meteliä. Humalaisia nuoria naisia kiljahteli ja juoksenteli tiellä. Oli vaikea sanoa, että kiljahdeltiinko siellä ilosta vai pelosta vai kiukusta. Kaksi jälkimmäistä ovat sellaisia vaihtoehtoja että niihin voisi olla hyvä tilanteesta riippuen reagoida jotenkin muutenkin kuin pistämällä tuuletusikkunan kiinni. Olen lukenut "tapaus Kitty Genovesen" (Kitty Genovese oli newyorkilainen nainen, jonka kimppuun hyökättiin hänen kotitalonsa ulko-ovella. Useat naapuritalojen asukkaat kuulivat Genovesen avunhuudot, mutta vasta usean kymmenen minuutin jälkeen joku soitti poliisille, jolloin Genovese oli jo raiskattu ja murhattu)
Ja olen myös utelias. Ja ärtyneisyys lisää uteliaisuutta.
Joten kurkkasin ikkunasta pihalle. Josta minut huomasi nuorten neitojen seurue, joista yksi kysyi (ikkunani siis oli auki) "Miksi tuo tuijottaa tuolta?"
Jolloin suljin ikkunan. Hävetti. Hävettää.
Ja niin minusta taisi tulla Naapurikyttääjä, outo hyypiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti