Pesukone

Ostin pesukoneen.

Tuolla se nyt seisoo kylpyhuoneen nurkassa. En minä uskalla sitä virittää enkä ainakaan käynnistää. Periaatteessa uskon tietäväni että miten pesukone viritetään, mutta tuossa kaivelee se sana "periaatteessa". "Periaatteessa" vesivahinkokin on jännittävä uusi kokemus.

Pesukoneen mukana tuli toki ohjekirja. Osuus "miten asennan pesukoneen" kerrotaan sarjakuvana, jossa on kolme pikkuruista kuvaa. Mukana tuli pari ihmeellisen näköistä mutteria, jotka pitäisi kai laittaa johonkin kiinni, mutta ohjekirjassa ei kerrota että mihin.

Käytän siis pesukonettani ilmeisesti kirjahyllynä.

Kyttääjä

Isossa maailmassa kadulta kuului jatkuvasti meteliä. Se meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Täällä "kaukana" kadulta ei kuulu meteliä. Ja sitten kun sieltä kuuluu, siihen kiinnittää eri tavalla huomiota. Niin minustakin tuli Kyttääjä.

Istuin illalla/yöllä tässä työhuoneessani, tein työtehtäviä. Ikkuna oli auki, koska ilma menee muuten aika tunkkaiseksi. Jossain vaiheessa alkoi kuulumaan musiikkia. Sellaista teknojumputusta. Se tuli jostain läheltä, ja se oli "häiritsevää" (lainausmerkit, koska se ei ollut oikeasti häiritsevää muuten kuin siten, että siihen kiinnitti huomiota).

Sitten pihalta alkoi kuulua meteliä. Humalaisia nuoria naisia kiljahteli ja juoksenteli tiellä. Oli vaikea sanoa, että kiljahdeltiinko siellä ilosta vai pelosta vai kiukusta. Kaksi jälkimmäistä ovat sellaisia vaihtoehtoja että niihin voisi olla hyvä tilanteesta riippuen reagoida jotenkin muutenkin kuin pistämällä tuuletusikkunan kiinni. Olen lukenut "tapaus Kitty Genovesen" (Kitty Genovese oli newyorkilainen nainen, jonka kimppuun hyökättiin hänen kotitalonsa ulko-ovella. Useat naapuritalojen asukkaat kuulivat  Genovesen avunhuudot, mutta vasta usean kymmenen minuutin jälkeen joku soitti poliisille, jolloin Genovese oli jo raiskattu ja murhattu)

Ja olen myös utelias. Ja ärtyneisyys lisää uteliaisuutta.

Joten kurkkasin ikkunasta pihalle. Josta minut huomasi nuorten neitojen seurue, joista yksi kysyi (ikkunani siis oli auki) "Miksi tuo tuijottaa tuolta?"

Jolloin suljin ikkunan. Hävetti. Hävettää.

Ja niin minusta taisi tulla Naapurikyttääjä, outo hyypiö.

Hyppy

On vaikea joskus uskoa siihen, että asiat järjestyisivät. Murehtijalla on monenlaista murhetta itsestään. Jos ei mitään aiheellista keksi, niin sitten keksii ja kehittää päästään jonkun tulevaisuudenmurheen. Tai vielä parempi, jos voi murehtia jotain mennyttä. Sitä kun ei pysty enää muuttamaan.

Kun lähdin sinne "kauas" aloittelemaan uutta elämää, katselin auton ikkunasta ulos, miten lentokoneen suihkuvanat tekivät taivaalle ristin. Mietin, että oliko kyseessä vahinko vai lentäjien tieten tahtoinen taidonnäyte. Oliko risti sattumaa vai merkki? Ja jos jälkimmäistä, millainen merkki?

Varovaisena uskovaisena toivon, että se oli lohduttava merkki.

Ehkä se oli sitä. Ainakin asiat ovat järjestyneet. On kalusteet, on auto, on jopa rahaa. Murehtimisen älyttömyys tuli taas nähtäville: hypyn odottaminen on paljon pahempaa kuin itse hyppy. Hyppy saattaa olla tavallaan jopa mukavaa.

Kierkegaard kirjoitti aikanaan, että jokaisen pitää vain joskus hypätä. Ja luottaa siihen, että joku on vastapuolella ottamassa vastaan.