Pörrön pentu Rääpäle. Rääpäle on ollut syntymästään asti omituinen. Tai persoonallinen. Miten sen nyt ottaa. Ihan vastasyntyneenä syystä tai toisesta se ei osannut imeä. Ilman ihmisen apua se olisikin kuollut. Liekö jo siinä vaiheessa sitten kehityksessä mennyt jotain vialle, vai olisiko Rääpäle aina ollut omansalainen, mene ja tiedä. Se on kehittynyt paljon hitaammin kuin sisaruksensa, muiden jo hypellessä pitkin sohvia, Rääpäle kulki horjuen kuin vasta kävelemään opetteleva ja tuijotteli seiniä. Milloin ei nukkunut. Lisäruokinnan ansiosta se alkoi saada muita hitaasti kehityksessä kiinni, mutta edelleen se on omansalainen ja näkee jotain pikku-ukkoja, joita se sitten tykkää metsästellä.
Muiden muuttaessa uusiin koteihin Rääpäle jäi meille. Se on ihan emonsa värinen, mutta suoraan sanottuna aika ruma ankanpoikanen. Pitkät hontelot jalat, pieni pää (ja jotenkin oudot, pienet kasvot), isot lepakonkorvat ja pitkä hännänluikku. Mutta voihan se olla että Rääpäleestä kasvaa vielä komea kolli.
Mutta hassu pikkukissa se silti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti