Joku on varastanut minun kynsisakset. Ei löydy kynsisaksia mistään. Koko asunnon olen jo penkonut, ei ole löytynyt. Ovela on varas ollut, vei sakset, mutta jätti muut.
Pakkomielle on iskenyt, pakko on kynnet saada leikattua heti paikalla. Huomaan tuijottelevani kynsiäni koko ajan ja painan sormenkärjet kämmennahkaan ikään kuin näköhavainto siitä, että pitkät on, ei riittäisi. Tunnettava myös on.
Eilen kynsisaksi-pakkomielle iski yöllä. Pengoin koko asunnon läpi kotoisin ja menin lopulta meidän opiskelija-asuntolan yhteistilaankin katsomaan, josko siellä olisi saksia. Kello oli puoli viisi aamulla. Ei löytynyt saksia sieltäkään. Miten voi olla, että niinkin yksinkertaisesta keksinnöstä, kuin kahdesta leikkaavasta terästä voi tulla näin tärkeä asia. Ja miten voi olla, että missään ei muka ole saksia?!
Pakko on kai mennä ostamaan uudet sakset. Mutta tiedän, että sillä hetkellä, kun palaan kotiin uudet sakset mukanani, vanhat sakset ilmiintyvät keskelle ruokapöytää. Vaikka ne eivät olleet siinä, kun lähdin. Niin tämä universumi kuitenkin on ohjelmoitu toimimaan.
Olen yrittänyt huijata universumia puhelemalla ääneen, että nyt taidan käydä ostamassa uudet sakset. Ja sitten penkonut taas paikkoja, jos vaikka universumi olisi mennyt halpaan. Mutta ei ole mennyt, ryökäle.
Kun saan uudet sakset, ripustan ne seinälle naulaan. Onneksi asun opiskelijakämpässä, seiniltä löytyy nauloja vaikka mihin tarkoitukseen. Siihen naulaan kuitenkin sakset ripustan. Ensin kuitenkin leikkaan kynnet. Ja jos joku vielä yrittää minun sakset viedä, tökkään sitä saksilla.
1 kommentti:
En tunnusta käyneeni pihistämässä. toivottavasti on kohta sopivan pituiset kynnet sulla ;-)
Lähetä kommentti