Kolmessa sormenkärjessä pieni tulehdus, jaloissa hiertymiä, kaksi hienoa mustelmaa, kun ammuslaatikko pääsi putoamaan, ranne kipeänä, selässä välähtää välillä kipusalama. Eli kertausharjoitukset on sitten käyty, takana on viisi päivää armeijan maastopuvussa ja kumisaappaissa (kilpailutuksen riitauttamisen takia armeija ei saa jakaa enää varsikenkiä ennen kuin valitus on tahkottu läpi oikeudessa). Arvo on edelleen tykkimies, mutta tehtävä oli muuttunut: olin tvälläri eli hienosti sanottuna taisteluvälinemies. Käytännössä se tarkoitti sitä, että nostin laatikoita autan lavalta ja auton lavalle. Toista suoritus viitisenkymmentä kertaa. Ei siis ihme, että hieman särkee.
Mutta jotain positiivista: olin parempi ampuja kuin varusmiehenä. Todistettu siis on kaksi asiaa: auttaa, kun
A) näkee jotain mihin ampuu
ja
B) ei ole enää niin sairaalloisen ujo, vaan uskaltaa jo kysyäkin neuvoja ja ymmärtää neuvot, kun koko mielenkiinto ei ole keskittynyt siihen omaan jännitykseen.
Mutta toivottavasti ei tarvitse mennä enää toiste.
tiistai 31. elokuuta 2010
perjantai 13. elokuuta 2010
Perjantai 13. päivä
Kun iskee halu kirjoittaa vaikka blogiin päivitys, niin kaikkein v-mäisin tilanne on, kun nettiyhteys päättää alkaa kenkkuilemaan ja sivujen avautuminen ei onnistu. Silloin sitä hakkaa hullun raivolla F5:a, jos se nyt vaikka nopeuttaisi sitä latautumista ennen kuin se tarinan ydin pääsee livahtamaan mielestä.
Nyt taisi käydä niin ja juttu, jota mielessäni uumoilin ja haudoin, siirtyi juttujen autaammille maille.
Tai sitten se oli viesti Korkeammalta, että jos et sittenkään kirjoittaisi sitä...
Nyt taisi käydä niin ja juttu, jota mielessäni uumoilin ja haudoin, siirtyi juttujen autaammille maille.
Tai sitten se oli viesti Korkeammalta, että jos et sittenkään kirjoittaisi sitä...
torstai 12. elokuuta 2010
Ihmisyyden rappio
Päätin ostaa lounaaksi keskellä kirkasta päivää hampurilaisen ja asetuin sitä syömään hampurilaisravintolan ikkunan ääreen, jotta voisin syödessä katsella ihmisvilskettä. Satuinpa vain unohtamaan, että tämä ikkuna sijaitsi Helsingin Kalliossa.
Näky, joka silmien edessä avautui oli seuraava. Keskellä katua, ratikkapysäkillä seisoi huojuva mies elin paljaana suorittaen juuri vaihetta, jota kutsutaan ns. "viimeisten tippojen ravisteluksi". Ratikkapysäkin korokkeen reunat olivat märkinä.
On se viina hieno aine.
Näky, joka silmien edessä avautui oli seuraava. Keskellä katua, ratikkapysäkillä seisoi huojuva mies elin paljaana suorittaen juuri vaihetta, jota kutsutaan ns. "viimeisten tippojen ravisteluksi". Ratikkapysäkin korokkeen reunat olivat märkinä.
On se viina hieno aine.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Päiväni eläimenä.
Juuri kun luulit, että tosi-teevee on jo keksinyt kaiken mahdollisen, törmäsin SubTv:ltä tähän brittiläiseen sarjaan: "Päiväni eläimenä". Sarjassa seurataan ihmisiä, jotka kokeilevat, miltä tuntuu elää eläimenä eläinten kanssa. Tällä hetkellä televisiossa kaksi ihmistä, nuori mies ja nainen, kokeilevat koiran elämää. Nainen juuri selitti vakavana miten vaikeaa koiran kupista syöminen ja juominen on. Tallissakin on ollut ikävä nukkua, vaikka muut paimenkoirat siellä näemmä viihtyvät. Mies taas yritti jäljittää silmät sidottuna mädännyttä kalaa, jotta voisi olla uskottava ajokoira.
No nyt koiranelämää elävä nainen lähti pois ohjelmata, mitä lammastilan omistajat näemmä harmittelevat, koska Lucy-niminen nainen oli kuulemma niin hyvä paimentamaan.
Ja ihan vakavissaan tuntuvat olevan.
No nyt koiranelämää elävä nainen lähti pois ohjelmata, mitä lammastilan omistajat näemmä harmittelevat, koska Lucy-niminen nainen oli kuulemma niin hyvä paimentamaan.
Ja ihan vakavissaan tuntuvat olevan.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Kerjäämisongelma
Luulin joskus, että kerjäävä koira, jonka rävähtämätön syyttävä katse seuraa jokaista suupalaasi, on ärsyttävä, mutta olin väärässä. Kolme kerjäävää kissaa ja kerjäävä koira vievät voiton.
Kun kävin jääkaapilla hakemassa jotain välttämätöntä syötävää, mukanani oli vain koira, joka muutenkin seurailee minua kuin hai laivaa. Se asettui istumaan taakseni, jotta olisi heti hollilla, kun kääntyisin jääkaapilta pois. Kun sitten käännyin, havaitsin tulleeni piiritetyksi. Koiran rinnalle oli ilmestynyt kolme kissanpentua ja yhdessä ne muodostivat eteeni puolikaaren. Takana pakoreitin tukki jääkaappi.
Mutisin jotain kerjäävistä elukoista, jolloin yksi kissanpennuista nousi seisomaan jalkaani vasten. Joko se uskoi olevansa sievä (ja ansaitsevansa makupalan) tai sitten se oli malttamaton. Epäilen jälkimmäistä, vaikka sievältä se kyllä näytti. Taisin sanoakin sen sille. Sen veli oli kuitenkin vielä kärsimättömämpi ja ponkaisi paikaltaan yläilmoihin tarrautuen kynsillään rintakehääni ja lähti siitä kipuamaan ylemmäs.
Sanoin ruman sanan ja aika kovaa, osittain säikähdyksestä ja osittain moraalisesta närkästyksestä sellaista kerjäämistyyliä kohtaan, jossa tungetaan suuhun asti. Sitten ajoin joka ikisen karvanaaman ulos keittiöstä ja puhisin hetken kiukkuani.
No annoin kyllä sitten koiralle pienen makupalan. Sehän oli ollut kiltisti.
Ja sai ne kissatkin vähän, mutta syövät sitä niin hitaasti, että koira ajoi ne muutamalla haukahduksella pois ja vei makupalan. Elämä on karua.
Kun kävin jääkaapilla hakemassa jotain välttämätöntä syötävää, mukanani oli vain koira, joka muutenkin seurailee minua kuin hai laivaa. Se asettui istumaan taakseni, jotta olisi heti hollilla, kun kääntyisin jääkaapilta pois. Kun sitten käännyin, havaitsin tulleeni piiritetyksi. Koiran rinnalle oli ilmestynyt kolme kissanpentua ja yhdessä ne muodostivat eteeni puolikaaren. Takana pakoreitin tukki jääkaappi.
Mutisin jotain kerjäävistä elukoista, jolloin yksi kissanpennuista nousi seisomaan jalkaani vasten. Joko se uskoi olevansa sievä (ja ansaitsevansa makupalan) tai sitten se oli malttamaton. Epäilen jälkimmäistä, vaikka sievältä se kyllä näytti. Taisin sanoakin sen sille. Sen veli oli kuitenkin vielä kärsimättömämpi ja ponkaisi paikaltaan yläilmoihin tarrautuen kynsillään rintakehääni ja lähti siitä kipuamaan ylemmäs.
Sanoin ruman sanan ja aika kovaa, osittain säikähdyksestä ja osittain moraalisesta närkästyksestä sellaista kerjäämistyyliä kohtaan, jossa tungetaan suuhun asti. Sitten ajoin joka ikisen karvanaaman ulos keittiöstä ja puhisin hetken kiukkuani.
No annoin kyllä sitten koiralle pienen makupalan. Sehän oli ollut kiltisti.
Ja sai ne kissatkin vähän, mutta syövät sitä niin hitaasti, että koira ajoi ne muutamalla haukahduksella pois ja vei makupalan. Elämä on karua.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Mies ja haitari, osa II
Kadullani esiintynyt hanuristi on päässyt uutisiin: Poliisi häätää kerjääviä hanuristeja. Vaikuttaisi siltä, että kyseessä on oikein soittajaperhe, joka katusoiton lisäksi on erikoistunut metro ja ratikkamusisointiin.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Koira-actionia Ärrän hyllyllä
Jos kysyt 70-luvulla varttuneelta kuka tai mikä on Hopeanuoli, vastaus on luultavasti: "Intiaanipäällikkö siitä sarjakuvasta." Jos kysyt saman kysymyksen 80-90-luvuilla varttuneelta, vastaus on "Hopeanharmaa akita-koira siitä piirretystä."
Hopeanuolta voi varmaan ihan hyvällä omallatunnolla kutsua kulttiteokseksi - ainakin Suomessa. Se on jaksanut pitää pintansa 1980-luvun lopusta 2010-luvulle. Minä tutustuin Hopeanuoleen muistaakseni vuonna 1989 ja se kuuluu eittämättä lapsuuden suosikeistani siihen joukkoon, joka on kestänyt ajan hammasta ehkä parhaiten, vaikka sitä katsoessa välillä naurattaakin jo nykyisin. Vai johtuisiko se nauru pikemminkin nostalgiasta ja oman lapsuuden muistelusta?
Mutta mikä Hopeanuoli siis on? Teknisesti katsoen Hopeanuoli - sellaisena kuin sen suomalaiset ensin oppivat tuntemaan - oli neljään VHS-kasettiin mahdutettu japanilainen piirretty sarja, joka kertoi hopeanharmaasta akita-koirasta, joka varttuu jossain päin Japania karhukoiraksi ja taistelee ystävineen Akakabuto-nimistä karhua vastaan. Sarjasta tuli - syystä tai toisesta- suosittu, vaikka varsinkin neljäs VHS on niin täynnä selittämättömiä juonenkäännöksiä ja täysin käsittämättömiä tapahtumia ja ohimeneviä viittauksia asioihin joita ei koskaan ole katsojan tietämyksen mukaan edes tapahtunut. Jopa kahdeksanvuotias pystyi sitä katsoessa tajuamaan, että nyt ei ole enää päätä eikä häntää tässä juonessa.
Aika toi sitten aikanaan selityksen sille, että miksi niin.
Sitten tuli internet ja maailma alkoi muutenkin laajeta. Opittiin, että tämänkaltaista japanilaista piirrettyä sanotaan animeksi. Opittiin, että on olemassa myös japanilaista sarjakuvaa, jota sanotaan mangaksi. Opittiin, että niin kuin länsimaissa elokuvaa tuntuu edeltävän kirja, Japanissa animea edeltää usein manga. Saatiin selville, että Hopeanuolikin aloitti seikkailunsa sarjakuvassa.
Hopeanuolen luojaksi paljastui japanilainen Yoshihiro Takahashi ja hänen teoksensa "Ginga Nagareboshi Gin" niminen manga julkaistiin Japanissa vuosina 1983-1987. Se koostui 18 osasta, joista aikanaan valmistui animesarja, johon kuului 21 jaksoa. Näistä jaksoista taas koostettiin Suomessakin julkaistut VHS-kasetit vahvasti sensuroituina ja leikattuina. Leikkausjäljestä tuli epätasainen ja tarinan päätösjaksot "silvottiin" lähes kokonaan tunnistamattomaksi. Moni jakso myös päätyi kokonaan leikkaamon lattialle, mikä selitti oikeastaan kokonaan neljännen kasetin tarinan järjettömyyden.
Faniyleisö alkoi tietysti toivoa, että jonain päivänä nämä jaksot voitaisiin nähdä myös Suomessa, varsinkin kun tänne (niin monen muun länsimaan tavoin) pyyhälsi anime- ja mangavillitys. Lopulta vuonna 2003 pitkä odotus ja mankuminen palkittiin, kun FutureFilm julkaisi viiden DVD-levyn boxin, jossa oli kaikki 21 jaksoa, japaninkielisinä tietysti. Minäkin sen ostin ja kiikutin kotiin (ja maksoin siitä sen hetkisen hinnan, noin 80 euroa), missä koira sen sitten aikanaan söi. Tosijuttu. Myös se varsinainen klassikko eli sensuroitu ja aiemmin VHS:llä nähty versio suomiduppauksineen sai oman DVD-julkaisunsa.
Sitten alettiin odottamaan jatkoa. Yoshiro ilmeisesti piti luomastaan maailmasta ja henkilöhahmoista ja teki lisää mangaa seikkailevista koirista. Oman osansa ovat saaneet (perinteisten jatko-osien tapaan) niin Hopeanuolen isä, poika ja pojanpoikakin. Hopeanuolen pojan seikkailuista tehtiin myös anime ja se julkaistiin melko pian myös Suomessa.
Mutta alkuperäistä mangaa vain kaivattiin. Minäkin taisin kerran pistää nimeni johonkin internetlistaan, jossa "sitouduin" ostamaan Hopeanuoli-omakustannetta suomenkielellä käännettynä. No, se juttu kuivui kokoon ja niin innoissani en sentään jaksanut olla, että olisin tilannut mangaa englannin- tai jopa japaninkielisenä. Mutta myönnän harkinneeni.
Tänä vuonna kustannusyhtiö Tammen alaisuudessa toimiva yhtiö Punainen Jättiläinen ilmoitti alkavansa julkaista manga-Hopeanuolta. Kerran kuussa pitäisi ilmestyä yksi osa 18-osaisesta sarjasta. Koira-action-sarjakuvaa on siis luvassa pitkäksi aikaa. Ensimmäiset kolme osaa on myös jo julkaistu ja minäkin (myöhäisheränneenä) kävin hakemassa jo omani pois. Ikäraja 13-vee.
Sen, että sarjan kaikki päähenkilöt (paria ensimmäistä osaa lukuunottamatta) ovat joko puhuvia koiria, susia tai karhuja, ei pidä antaa hämätä itseään. Ei myöskään japanilaisen piirrostyylin, jonka mukaisesti päähenkilö/sankari Hopeanuoli on isosilmäinen pallopää. Ikäraja ei ole vailla perusteita. Jos sarjan ideaa pitäisi kuvailla vihkiytymättömille, niin voisi sanoa, että Hopeanuoli on eräänlainen Jack Londonin hyytävien eläintarinoiden, kauhuelokuvien ja fantasian välinen risteytymä. Tarina alkaa viattomasti, mutta melko pian jo veri lentää kaaressa ja hirviökarhu riepottaa hampaissaan metsästyskoiria. Myöhemmissä osissa onkin sitten luvassa jo saippuaoopperaa ja machiavellimaisia juonitteluja koira- ja susilaumoissa ja homma kääntyy eräänlaiseksi samuraiviihteeksi.
Hopeanuolta voi varmaan ihan hyvällä omallatunnolla kutsua kulttiteokseksi - ainakin Suomessa. Se on jaksanut pitää pintansa 1980-luvun lopusta 2010-luvulle. Minä tutustuin Hopeanuoleen muistaakseni vuonna 1989 ja se kuuluu eittämättä lapsuuden suosikeistani siihen joukkoon, joka on kestänyt ajan hammasta ehkä parhaiten, vaikka sitä katsoessa välillä naurattaakin jo nykyisin. Vai johtuisiko se nauru pikemminkin nostalgiasta ja oman lapsuuden muistelusta?
Mutta mikä Hopeanuoli siis on? Teknisesti katsoen Hopeanuoli - sellaisena kuin sen suomalaiset ensin oppivat tuntemaan - oli neljään VHS-kasettiin mahdutettu japanilainen piirretty sarja, joka kertoi hopeanharmaasta akita-koirasta, joka varttuu jossain päin Japania karhukoiraksi ja taistelee ystävineen Akakabuto-nimistä karhua vastaan. Sarjasta tuli - syystä tai toisesta- suosittu, vaikka varsinkin neljäs VHS on niin täynnä selittämättömiä juonenkäännöksiä ja täysin käsittämättömiä tapahtumia ja ohimeneviä viittauksia asioihin joita ei koskaan ole katsojan tietämyksen mukaan edes tapahtunut. Jopa kahdeksanvuotias pystyi sitä katsoessa tajuamaan, että nyt ei ole enää päätä eikä häntää tässä juonessa.
Aika toi sitten aikanaan selityksen sille, että miksi niin.
Sitten tuli internet ja maailma alkoi muutenkin laajeta. Opittiin, että tämänkaltaista japanilaista piirrettyä sanotaan animeksi. Opittiin, että on olemassa myös japanilaista sarjakuvaa, jota sanotaan mangaksi. Opittiin, että niin kuin länsimaissa elokuvaa tuntuu edeltävän kirja, Japanissa animea edeltää usein manga. Saatiin selville, että Hopeanuolikin aloitti seikkailunsa sarjakuvassa.
Hopeanuolen luojaksi paljastui japanilainen Yoshihiro Takahashi ja hänen teoksensa "Ginga Nagareboshi Gin" niminen manga julkaistiin Japanissa vuosina 1983-1987. Se koostui 18 osasta, joista aikanaan valmistui animesarja, johon kuului 21 jaksoa. Näistä jaksoista taas koostettiin Suomessakin julkaistut VHS-kasetit vahvasti sensuroituina ja leikattuina. Leikkausjäljestä tuli epätasainen ja tarinan päätösjaksot "silvottiin" lähes kokonaan tunnistamattomaksi. Moni jakso myös päätyi kokonaan leikkaamon lattialle, mikä selitti oikeastaan kokonaan neljännen kasetin tarinan järjettömyyden.
Faniyleisö alkoi tietysti toivoa, että jonain päivänä nämä jaksot voitaisiin nähdä myös Suomessa, varsinkin kun tänne (niin monen muun länsimaan tavoin) pyyhälsi anime- ja mangavillitys. Lopulta vuonna 2003 pitkä odotus ja mankuminen palkittiin, kun FutureFilm julkaisi viiden DVD-levyn boxin, jossa oli kaikki 21 jaksoa, japaninkielisinä tietysti. Minäkin sen ostin ja kiikutin kotiin (ja maksoin siitä sen hetkisen hinnan, noin 80 euroa), missä koira sen sitten aikanaan söi. Tosijuttu. Myös se varsinainen klassikko eli sensuroitu ja aiemmin VHS:llä nähty versio suomiduppauksineen sai oman DVD-julkaisunsa.
Sitten alettiin odottamaan jatkoa. Yoshiro ilmeisesti piti luomastaan maailmasta ja henkilöhahmoista ja teki lisää mangaa seikkailevista koirista. Oman osansa ovat saaneet (perinteisten jatko-osien tapaan) niin Hopeanuolen isä, poika ja pojanpoikakin. Hopeanuolen pojan seikkailuista tehtiin myös anime ja se julkaistiin melko pian myös Suomessa.
Mutta alkuperäistä mangaa vain kaivattiin. Minäkin taisin kerran pistää nimeni johonkin internetlistaan, jossa "sitouduin" ostamaan Hopeanuoli-omakustannetta suomenkielellä käännettynä. No, se juttu kuivui kokoon ja niin innoissani en sentään jaksanut olla, että olisin tilannut mangaa englannin- tai jopa japaninkielisenä. Mutta myönnän harkinneeni.
Tänä vuonna kustannusyhtiö Tammen alaisuudessa toimiva yhtiö Punainen Jättiläinen ilmoitti alkavansa julkaista manga-Hopeanuolta. Kerran kuussa pitäisi ilmestyä yksi osa 18-osaisesta sarjasta. Koira-action-sarjakuvaa on siis luvassa pitkäksi aikaa. Ensimmäiset kolme osaa on myös jo julkaistu ja minäkin (myöhäisheränneenä) kävin hakemassa jo omani pois. Ikäraja 13-vee.
Sen, että sarjan kaikki päähenkilöt (paria ensimmäistä osaa lukuunottamatta) ovat joko puhuvia koiria, susia tai karhuja, ei pidä antaa hämätä itseään. Ei myöskään japanilaisen piirrostyylin, jonka mukaisesti päähenkilö/sankari Hopeanuoli on isosilmäinen pallopää. Ikäraja ei ole vailla perusteita. Jos sarjan ideaa pitäisi kuvailla vihkiytymättömille, niin voisi sanoa, että Hopeanuoli on eräänlainen Jack Londonin hyytävien eläintarinoiden, kauhuelokuvien ja fantasian välinen risteytymä. Tarina alkaa viattomasti, mutta melko pian jo veri lentää kaaressa ja hirviökarhu riepottaa hampaissaan metsästyskoiria. Myöhemmissä osissa onkin sitten luvassa jo saippuaoopperaa ja machiavellimaisia juonitteluja koira- ja susilaumoissa ja homma kääntyy eräänlaiseksi samuraiviihteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)