Mitä on tullut pelattua?

Roolipelejä olen pelannut nyt aktiivisesti viime elokuusta lähtien, kun työkaveri kutsui minut omaan ystäväpiiriinsä pelailemaan. Tästä olen aiemmin kirjoittanutkin. Erilaisia pelikertoja on kertynyt jo varmaan jotain 15-20. Pari pidempää kampanjaakin. Peliporukka on pysynyt vakiona, muutama yksittäinen kerta on sujunut niin, että paikalla ei ole ollut koko kerho. Muutaman kerran paikalla on ollut myös satunnaisia  porukoita. Mutta pääasiassa meitä on koolla se sama viiden hengen poppoo, joka pelinjohtajana toimivan ystävän kutsumana istui yhtenä kesäiltana syömään tortilloja yhdessä.

Aluksi pelasimme pari kertapeliä (siis pelejä, jotka kestivät sen yhden illanvieton ajan). Alkuaikoina taisi vielä olla jopa niin, että otimme lämmittelyksi aina jonkin lautapelin, jossa päästiin irti alku-ujoudesta ja ikään kuin opittiin että hävitäkin saattoi, kukaan ei naura tai suutu. Siis tärkeää ryhmän turvalliseksi luomista. Vasta sen jälkeen otettiin roolipelit esiin. Aika pian kuitenkin taidettiin todeta, että "joo, meillä on kivaa", kukaan ei suoranaisesti ainakaan inhoa toisiaan, joten voimme sitoutua pitempään kampanjaan pelkäämättä, että joku ilmoittaa kesken kaiken että "moro, tää oli tässä".

Elokuussa aloitettiin sitten pelaamaan Noitahovia. Pelikertoja taisi tulla liki kymmenen ennen kuin saimme kampanjan pakettiin ennen joululomia (tosin minulla ei mitään joululomaa edes ollut, mutta töitä sitäkin enemmän). Pelille ilmeisesti luonteenomaisesti kampanja päättyi niin, että valta-asetelmat vaihtuivat, rankkoja kompromisseja oli tullut tehtyä ja ne, jotka olivat valtaa pitäneet, eivät enää pitäneetkään sitä ja päinvastoin. Oma hahmo taisi olla niitä, joka -jos ei nyt suoranaisesti valtaan päässyt - oli ainakin eräänlaisessa "kuninkaantekijän" (tai kuningattarentekijän, Noitahovissa kaikki merkittävät pelihahmot ovat naisia) asemassa. Ja mahdollisesti myös kylvämässä tuhon siemenet, sillä hahmojen valitsema tie johtanee liian mahtavien vihollisten hankkimiseen.

Tammikuussa aloitimme uuden kampanjan. Inspectres on jonkinlainen "köyhän miehen" Ghostbusters-peli. Eli joo, haamuja metsästetään. Meidän käsissämme peli on muuttunut jonkinlaiseksi kauhukomediaksi, paino ajoittain sanalla komedia. PJ selitti että peli on kuulemma taipuvainen kääntymään sellaiseksi. Ymmärrettävää, kauhu ja komedia kulkevat aina käsi kädessä. Pelaaminen on ollut tosi hauskaa, harvoin olen nauranut niin paljon kuin yhtenä iltana Inspectresin työntekijöiden seikkailuja kuvitellessani .Noitahoviin (joka ei sekään ollut aina ihan ryppyotsaista puuhastelua) verrattuna Inspectres-kampanja on kuitenkin kevyempi.  Hovissa oli kuitenkin kysymys vallasta ja juonittelusta, Inspectresissä taas - no jostain muusta.

Roolipeli

Teininä, lukio-iässä, tutustuin ensimmäisen kerran käsitteeseen roolipelaaminen. Olin toki ilmiön olemassaolosta tietoinen, Riku Rinne taisi siitä jo aikoinaan jotain mainita opettaessaan meille koululaisille mitkä kaikki viattomat ajanvietteet voisivat johtaa saatananpalvontaan. Se oli 1990-luvun alkua se, mutta koska roolipelaaminen ei ollut silloin omalla tutkalla, maininta meni ohi (sen sijaan Pikku Vampyyri-kirjojen tuomitseminen saatanallisiksi ei mennyt). Myöhemmin jotain mainintoja taisin roolipelaamisesta kuulla/lukea, mutta käsitin ne jonkinlaiseksi figuuripelaamisen/larppaamisen tapaiseksi.

Lukiossa ymmärsin sitten kunnolla mitä roolipelaaminen voisi olla ja olisin halunnut sitä harrastaakin. Mutta mielettömän, suorastaan sairaalloisen, ujona ei roolipeliseuraa tietenkään löytynyt, koska en sitä etsinytkään. Yhden harrastajan tiesin, mutta tämä ei osannut lukea ajatuksia eikä siis tajunnut että minä olisin halunnut mukaan. Omaa kaveripiiriä ei ollut. Lueskelin siis muutaman roolipelikirjan ja yritin käsittää.

Minusta piti tulla yli 30-vuotias ja muuttaa tänne "kauas" ennen kuin pääsin pelaamaan ensimmäiset roolipelini. Elokuussa uusi tuttavuus haastoi pelipöytään (epämääräisellä "pelataan jotain"-kutsulla, jonka minä oletin tarkoittavan Afrikan tähteä) ja toiseen kutsuun tartuin (ensimmäinen tilaisuus meni sivu suun, kun olin muuttoapuna). Sitten huomasinkin istuvani outojen ihmisten keittiössä  (neljästä paikalla olijasta tunsin silloin yhden ja toisen olin tavannut ohimennen). Mietin siinä tortilloja syödessäni (ruokapöydässä tarjottiin niitä) että olen aika pitkälle tullut ajoista, jolloin söin ujouttani muovihaarukan . Samalla vastailin kysymyksiin, joissa kartoitettiin "nörttiyttäni". Sain hyvät pisteet, kun tunsin tiettyjä nörttikulttuurin klassikkoteoksia ja tunnustin Hopeanuoli-fanitukseni. Niinpä pöytään aika nopeasti nostettiin kovat kamat: porukka pelaili roolipelejä, kiinnostaisiko minua. Hetken epäröityäni myönsin että voisihan sitä kokeilla.

En muista pelasimmeko lämmittelyksi jonkun lautapelin, vai hetikö pelasimme jo roolipeliä. Joka tapauksessa se oli hauskaa. Sittemmin näitä roolipelikertoja on kertynyt jo montakin. Osa pelikerroista on mennyt paremmin, osa ei. Sitä se lienee kaikissa harrastuksissa ja luovassa työssä, luulen ma. Niistä pelikerroista olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta harmikseni en ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja. Ehkä jotain palautuu jossain vaiheessa mieleen, ja ehkä jotain kirjoitan tännekin.