Ilonpilaaja

Olen näemmä muuttumassa vanhemmiten teologiassa oikeistolaisemmaksi. Nimittäin, kun kuulin, että kirkon eräs seurakunta menee mukaan Sexhibition-messuille, niin ajatus oli, että en hyväksy. Ei pitäisi mennä.

Messuille menemistä on puolusteltu mm. sillä että Jeesuskin oli siellä missä ihmiset ovat. Ja  niinhän hän oli (tosin evankeliumien mukaan hän ei käynyt kaupungeissa juuri koskaan, vaikka ihmiset olivat siellä silloinkin... Noh, yhden kerran hän uransa aikana kyllä kävi kaupungissa ja se meni vähän huonosti...) Niin, että oliko Jeesus loppujen lopuksi siellä missä ihmiset olivat?

Mutta ajatellaan nyt, että Jeesus olisi siellä.

Mitä hän siellä tekisi?

Hän kyllä hyväksyi kaikki ihmiset, otti luokseen syntisen naisen ja niin edelleen. Mutta hän oli erittäin tiukka kaikkea sellaista kohtaan, joka vei ihmisen huomion pois siitä mikä oli oikeasti tärkeää. Jumalan rakastamisesta, Jumalan valtakunnan tuntemisesta.

Olisiko Jeesus seksimessuilla pohtimassa miten tärkeää seksuaalisuus on ja miten hyvää sen oikein harrastaminen voi olla parisuhteelle ja ihmiselle itselleen ja kaikki ovat tervetulleita. Vai olisiko hän heittämässä näyttelynjärjestäjien pöydät ympäri?

Luulen että jälkimmäistä.

Ei siksi että seksi olisi syntiä. Tai että seksuaalisuus olisi pahaa.

Vaan koska ne voivat olla sitä. Nyky-yhteiskunta on yliseksualisoitunut. Kaikkea ja kaikkia myydään seksillä. Oma mielihyvä on kaiken keskus.

Ja sitähän Jeesus vastusti. Kun tärkeää ei ole se, että minulla on aina ja kaikkialla kivaa. "Tule siksi, mitä jo olet" eli tule Jumalan valtakunnan kansalaiseksi, rakasta Herraa, Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Se, että jokainen meistä on Jumalan lapsi, ei tarkoita, että ollaan miten ollaan, kaikki käy. Lähimmäinen ei ole pelkkä panopuu, maailman tärkein arvo ei saa olla seksi, minun mielihyväni ei saa olla elämäni tärkein asia.

Pidetään Sexhibition-messut, koska seksuaalisuus on tärkeä asia. Mutta kirkko pysyköön sieltä poissa, koska seksin ei tulisi olla se elämän tärkein kysymys, jota kirkonkin on ajatteva

Kirjoitus

Nykyisen työni ansiosta kirjoitan paljon. Normaaliin työviikkoon saattaa kuulua 2-4 puhetta, joskus enemmänkin. Joskus tosin myös vähemmän. Arvioisin että normipuhemäärä on 2-3 puhetta.

Kuitenkin, kun niitä kirjoittelee ja olen kohtuullisen kunnianhimoinen niiden suhteen, niin aikaa ei juuri jää kirjoittaa mitään muuta. Ei kyllä oikein kiinnostustakaan. Ikiaikainen haaveeni tulla kirjailijaksi jää luultavasti haaveeksi. Minulla ei ole sellaista kirjoitusrytmiä joka tuottaisi tulosta. Siis olen luonteeltani työnvieroksuja. Minulla saattaa olla ideoita, jopa ihan hyviäkin ideoita, tarinanaihioita, mutta yleensä aika vähän aikaa tai kiinnostusta tehdä niiden eteen töitä. Stephen King arvioi, että kirjoittajan olisi hyvä totutella sellaiseen n. 1000 sanan päivätahtiin ja tosiaan kirjoittaa se 1000 sanaa. Muuten tarina väljähtää. Olen kyllä huomannut saman.

Tosin välillä ne palaavat. Niitä on sitten vähän haikea muistella. Tarinoita, jotka olisivat voineet olla. Jos vain olisin saanut aikaiseksi. Näitä väljähtäneitä tarinoita on aika monta, jopa ihan muutama joista suunnittelin romaania.Tuskin koskaan niitä kirjoitan.

Kirjoitin taas pitkästä aikaa fiktiota. Novellia. Jaksoin kirjoittaa sitä 1.luvun verran. Siinä on 380 sanaa. Jutun juoni on yksinkertainen ja kulunut. Tarinankertoja havaitsee olevansa kuollut. Tai niin ainakin hän arvelee, koska kovasti itseltään näyttävä ruumis makaa kylpyhuoneen lattialla ja hän itse leijailee katossa. Siis tällainen aika kulunut kummitustarinan poikanen.Jotain yhtymäkohtia siinä on omaankin elämään, yhdessä tarinanvaiheessa olisi käsitelty kuolleen kertojan pientä koiraa, joka odottaa isäntäänsä saunasta palaavaksi...

Mutta saapa nähdä saanko kirjoitettua