Ehkä noin

Kävin jokin aika sitten yhden koulutuksen, josta minun oli saatava merkintä vartijakorttiini. Lähdin sitten käymään Helsingin Pasilan poliisiaseman lupapalvelupisteellä. Mukanani oli kaikki tarvittava: todistus kurssin käymisestä, kaksi passivalokuvaa, henkkarit, täytetty anomus ja rahaa, jolla maksoin käyttämäni palvelun.

Toimistontäti otti hakemukseni vastaan, löi leimaa ja sanoi sitten taikasanat: "Kortti on noudettavissa ehkä noin kolmen viikon kuluttua." Sitten hän antoi minulle paperilapun, jossa oli puhelinnumero. "Tuohon voit soittaa ja tiedustella, että onko kortti valmis." Niin ei tarvitse sitten turhaan reissata. Helppoa ja kätevää.

Ja paskat.

Ehkä noin kolmen ja puolen viikon kuluttua (koska tiedän että on kesäloma-aika ja parempi pelata varman päälle, kun annetaan vähän epämääräinen aikamääre, vai mitä) soitin siihen numeroon kyselläkseni kortin perään.

Tuut....tuuut.....tuuut....tuuut. Kukaan ei vastaan. Ei parin yrittämisenkään jälkeen. Noh, ei näillä lakeuksilla lannistuta, ajattelin, minäpä haen sen kortin niin ei tarvitse sitten ensin soittaa ja sitten hakea.

20 minuutin vastaanottoaulassa istuskelun jälkeen pääsin tädin juttusille. Selitin mitä olen hakemassa.

"Koska olette jättäneet hakemuksen?"
"Noin kolme viikkoa sitten."
"Ahaa. Sanoitteko että se toimitetaan Pasilaan?"
"Kyllä sanoin."

Täti kävi penkomassa takatilaa, naputteli tietokonetta ja sanoi: "Joo, ei ole vielä tullut. On valmis ehkä noin viikon kuluttua." Ja antoi minulle paperilapun, jossa oli puhelinnumero, se sama kuin aiemminkin, johon voin soittaa ja tiedustella onko kortti valmis. Niin ei tarvitse sitten turhaan reissata. Hieman pettyneenä lähdin.

Ehkä noin viikon kuluttua tästä soitin taas siihen Pasilan lupapisteen palvelunumeroon.

Tuut....tuut....tuut...tuuut. Kuului luurin toisesta päästä. Kukaan ei vastaa. Ei ensimmäisellä, ei toisella, ei vielä viidennelläkään soittoyrityksellä. Noh, välillä kuului kyllä "tuut-tuuut-tuut-tuuut". Varattu. Joku oli päässyt läpi. Kun soitit itse kaksi minuuttia myöhemmin, numeroon ei enää vastattu.

Puolen tunnin soittelun jälkeen pinna paloi ja lähdin liikkeelle. Seisoskelin raitiovaunupysäkillä, kun päätin yrittää vielä kerran ja soitin taas. Nyt vastattiin. Samat kyselyt kortin jätöstä ja onko sanottu että haetaan Pasilasta. On.

"Joo ei ole vielä tullut", vastasi henkilö luurin toisesta päästä. "Ehkä ensi viikon alussa on tullut. Soitelkaa ja kyselkää."

Tänään oli sitten sen ehkä ensi viikon alku. Kello 12 aloin soittamaan kyselläkseni. Kello 14.09 joku vastasi. Ja kun sanon, että soitin kello 12-14.09 välisenä aikana, en tarkoita, että soitin yhden-kaksi puhelua siinä tunnin/puolen tunnin välein. Ehei.

Ensin soitin kymmenen minuutin välein. Puhelin hälytti, mutta siihen ei vastattu. Sitten ohitin ne vaiheet, jossa olin ensin yllättynyt, sitten huvittuneen ärtynyt ja sitten turhautunut. Pistin puhelimeen kaiuttimen päälle ja puhelimen viereeni pöydälle. Surffailin netissä ja kuuntelin kun puhelin tuuttasi joko hälytysääntä tai varattua. Heti kun yhteys katkesi, painoin uudelleenvalintaa. Ja taas tuuttasi.

Sitten pimahdin. Revin takin päälleni (ulkona sataa) ja kengät jalkaan ja lähdin kohti Pasilaa. Matkalla soitin vielä kerran. Tuut....tuuut....tuuut. Ei vastata. Yhteys katkesi. Soitin uudelleen. No nyt linja oli varattu.

"Ei s*tana ole mahdollista!" minä kiljuin kadulla kuin mielipuoli ja harpoin raitiovaunupysäkille. Siellä soitin vielä kerran. Ja nyt puhelimeen vastattiin. Vastaus oli se, minkä melkein arvasinkin.

"Joo, ei ole vielä valmis. Ehkä tämän viikon lopulla. Kyselkää silloin." Ymmärrän miksi nykyisin virkailijoiden ja asiakkaiden välillä on panssarilasit.

Olen luultavasti vaihtanut alaa ennen kuin se kortti on valmis.

Raamatun teksti

Päivän Raamatun tekstissä on kyllä nyt kätkettynä sellainen totuus, jonka olen todeksi myös itse omakohtaisesti useaan otteeseen nähnyt, että pitää se ihan kirjata nyt tähän ylös:

"Viinissä on rehentely, oluessa rettelö, päihtyneenä hoippuva on älyä vailla." Sananlaskujen kirja 20:1