Lämmin vesi

Ei tule lämmintä vettä. Vihaan tuota lämminvesivaraajaa ja tuota sähkökaappia, joita en ymmärrä. Saisi huomenna tulla lämmintä vettä, koska edessä on pitkä päivä mustissa vaatteissa. Onko vika nyt varaajassa, sähkökaapin sulakkeissa vai käyttäjässä?

Sähkökaapissa on sulake, jonka yllä lukee "Lämminvesivaraaja". Sen katkaisijassa on kolme asetusta 0 - auto - 1. Tällä hetkellä katkaisija on asennossa auto. Se ei mene asentoon 1, mutta asentoon 0 se menee. Johtuuko se tästä että lämmintä vettä ei tule? Ja jos johtuu, onko vika mahdollisesti vielä jossain muualla? Google ei tiedä. Katkaisijan alla on sellainen punainen valo. Viestittääkö se jotain? Varmasti viestittää, mutta mitä vuittonia se viestittää?

Kai se on pakko tilata korjausmies ja sitten sieltä tulee joku Remontti-Reiska, joka kuuntelee selontekoani purkka suussa hidastuen, katsoo minua pitkään, ojentaa kätensä, painaa yhtä nappia ja lämmintä vettä  tulee. Ja lähtee kotiinsa paskasta naurua nauraen.

Rellu

Kun ajelee navigaattorin kanssa etelästä "tänne kauas" on mahdollisuus päästä näkemään mielenkiintosia asioita. Tässä iltana/yönä ajelin taas ja navigaattori ohjeisti. Pikkasen oli jo sumua, taivaalla möllötti kirkas puoli kuu. Kello lähenteli puolta yötä. Sitten navigaattori sanoi "Käänny oikealle". Tein niin ja päädyin pikkutielle, joka oli noin 1.5 autoa leveä. Katuvalot katosivat nopeasti taustapeilistä ja ajelin tätä pikkuista ja kuoppaista tietä yhä syvemmälle pimeyteen. Metsä ympärillä tiheni ja tiheni. Ainoat ihmisistä kertovat asutukset olivat vinossa olevia heinälatoja. Näyttivät hylätyiltä. Sitten yhtäkkiä pimeydestä saattoi ilmestyä yksinäinen talo, jonka yhdessä ikkunassa loisti valo.... En tiedä teistä, mutta minussa nuo korven keskeltä ilmestyvät yksinäiset talot yksinäisine valoineen eivät herätä minkäännäköistä luottamuksen tunnetta että tuonne sitten apua hakemaan, jos Rellu leviää matkalla. Tunnelma alkoi olemaan hieman Syvä joki-mainen, kun tien kunto vain heikkeni. Ja sitten alkoi tulla sitä sumuakin.

Ja sitten yhtäkkiä pimeyden keskeltä ilmestyi merkki sivistyksestä! Nimittäin tienviitta. Hiljensin hiukan vauhtia nähdäkseni lukea että mikä ihmeen merkki täällä oikein oli ja mihin se ohjasi. Millaisen nimen olisi kartantekijä keksinyt keskellä metsää olevalle pikkutien sivutielle. Kaikkea tällaista pohdiskelin. Sain kyltin näkyviini ja siinä luki:

"Neuvostosotavankien hautausmaa".

Autoajelu sai Stephen King-tuntuisen käänteen.

Mutta Rellu ei pettänyt ja nyt pitäisi päivällä lähteä katsomaan tätä outoa ilmestystä.

Klassikkosarjoja II

Jatketaan lempisarjojen läpikäymistä, kun ei muutakaan keksitä:

1990-luvun alkupuolelta tämäkin: pikku-Jussi oli tykännyt kovasti ihmissusien seikkailuista, seuraava innostuksen kohde olivatkin sitten vampyyrit. Vuonna 1991 Ameriikoissa tehtiin sarja "Dark Shadows" joka luultavasti esitettiin samoihin aikoihin (ehkä vuotta kahta myöhemmin) Suomessa. TV3/MTV3 oli esittäjänä. Pikku-Jussi oli 9-11-vuotias. Ja tykkäsi kovasti. Tykkäsi ja pelkäsi.

Sarja kertoo lähes 200-vuotiaasta vampyyrista Barnabas Collinsista, joka vapautuu arkustaan nykymaailmaan. Sitten tapahtuu kaikenlaista, Barnabas tutustuu nykypäivän sukulaisiinsa, rakastuu viehättävään nuoreen naiseen ja siinä sivussa alkaa etsiä tiedemies-naisen avulla parannusta vampyrismistaan. Ja sitten paljastuu, että Barnabas joutui aikanaan ilkeän noidan Angeliquen kiroamaksi ja siten hänestä tuli vampyyri. Barnabaksen rakastettu (joka ei siis tiedä deittailevansa vampyyria) päätyy jotenkin aikamatkustamisen kautta vuoteen 1790 näkemään miten Barnabaksesta tuli vampyyri. Kaikki päättyy, kun hän palaa nykyaikaan ja jakaa merkittävän katseen poikaystävänsä kanssa (jonka hän siis nyt tietää olevan vampyyri). Ja se oli sen pituinen se. Jaksoja tehtiin vain 12, kun putoavat katsojaluvut johtivat siihen, että NBC fanien protestoinnista huolimatta peruutti sarjan. Katsojaluvut puolestaan putosivat dramaattisesti, koska samana vuonna käytiin Persianlahden sota, ja erilaiset uutiskatsaukset ja erikoisraportit johtivat siihen, että televisiosarjoja siirrettiin ennalta arvaamattomasti esityspaikasta toiseen. Näin ainakin väittää Wikipedia.

Pikku-Jussi ei tiennyt kuin vasta paljon paljon myöhemmin, että vuoden 1991 sarja oli itse asiassa uusi versio vuosina 1966-1970 tehdystä sarjasta, joka oli eräänlainen kauhu-saippuaooppera ja ilmeisesti myös klassikko USA:ssa. Suomessa sitä ei ole ilmeisesti koskaan esitetty. Vuonna 2012 Tim Burton ja Johnny Depp tekivät sarjan pohjalta elokuvan.

Mutta kuten sanottu, pikku-Jussi tykkäsi tästä sarjasta kovasti. Joskin jälleen myös pelkäsi niin kovin, että ei katsonut paria ensimmäistä jaksoa lainkaan ja seuraavat jaksot ilman ääntä ja välillä sohvan taakse syöksyen. Ja oli todella pettynyt, kun sarja loppui niinkin jännittävään kohtaan. Muistaakseni tätä sarjaa seurasi myös pikku-Jussin äiti ja pikkuveli.

Sarjan suomalainen nimi taisi olla "Yön vampyyrit". Selvää on kuitenkin se, että suuren vaikutuksen sarja teki, sillä monta vuotta tämän jälkeenkin pikku- ja teini-Jussin itse kirjoittamissa vampyyritarinoissa esiintyy vampyyri nimeltä Barnabaus. Pikku-Jussi sen enempää kuin teini-Jussikaan ei oikein hallinnut englantilaisperäisten nimien oikeinkirjoitusta. Jossain vaiheessa tieto kuitenkin tuli perille ja kesken n. 100 sivuiseksi asti yltäneen käsikirjoituksen (joka oli saanut aika lailla vaikutteita eräästä toisesta romaanista nimeltä Veren vangit) teini-Jussin suuren vampyyriromaanin toisen päähenkilön (joka oli kovasti samanoloinen kuin edellä mainitun kirjan päähenkilö Lestat) nimi muuttuu Barnabauksesta Barnabakseksi. Käsikirjoituksen pitäisi muuten olla tallella edelleen. Ellei aika sitten ole tehnyt tepposiaan ja tuhonnut niitä levykkeitä, joihin teini-Jussi sen naputteli Brother-tekstinkäsittelykoneellaan kunnes kyllästyi ja lopetti.

Sarjan alkuintro tässä. Jännä huomata, että sarjassa on esiintynyt myös Joseph Gordon Levitt, joka muutamaa vuotta myöhemmin tuli kuuluisaksi komediasarjasta 3rd Rock from the Sun  eli Kolmas kivi auringosta ja nyttemmin mm. elokuvasta Dark Knight Returns

Klassikkosarjoja

Internet on ihmeellinen siinäkin mielessä, että sieltä löytyy tietoa myös sellaisista televisiosarjoista (jopa sarjat) joista on aikoinaan tykännyt. Jotka on olleet tosi kova juttu silloin joskus. Paljastuu yllättäviäkin asioita, esimerkiksi että se sarja X ei loppunutkaan siihen jaksoon, vaan sitä tehtiin vielä USA:ssa monta vuotta, mutta jostain syystä näitä jaksoja ei ikinä esitetty Suomessa... Ihan suututtaa pikkaisen ja tulee sellainen petetty olo, kun muistaa miten kova juttu ne olivat silloin ja miten pettynyt sitä oli, kun hyvä ohjelma loppui johonkin aivan käsittämättömään cliffhangeriin.

Listatessani suosikkisarjojani huomasin myös että olen aikoinani katsonut tosi paljon televisiota ja toisaalta ollut myös kova fanittamaan... Tässä näitä lempisarjojani nyt on pienten taustaesittelyjen kanssa.

She-Wolf of London/Love and Curses. Tehty vuosina 1990-1991 ja esitetty varmaan samoihin aikoihin TV3:lla (vai olikohan se jo silloin MTV3). Pikku-Jussi oli 9-10-vuotias. Sarja ei ollut ihan tuon ikäisille tarkoitettu, mutta sitä katsoivat muutkin pikkupojat. Kaiketi tätä sarjaa voi pitää eräänlaisena Buffy Vampyyrintappajan edeltäjänä. Kertoi siis amerikkalaisesta naisopiskelijasta, joka Lontoossa "sairastui" ihmissutisuuteen ja sitten opettajansa kanssa yritti keksiä tälle tilalleen parannuskeinoa. Siinä sivussa kaksikko kohtasi yhtä sun toista muutakin yliluonnollista haastetta. Sarja ei ollut ilmeisesti kovinkaan onnistunut ja se lopetettiin aika pian. Pääsi kitkutellen toiselle tuotantokaudelle, mutta rajusti pudotetulla budjetilla, koska sarjan eurooppalaiset rahoittajat nostivat kytkintä. Toisella tuotantokaudella sarjan nimi muuttui, näyttelijäkaarti pieneni rajusti ja kuvaukset siirrettiin Lontoosta Los Angelesiin ja hahmojen taustatkin kirjoitettiin vähän uusiksi siinä toivossa että yleisö innostuisi. Ei innostunut, loppu tuli nopeasti. Yhteensä 20 jaksoa.

Pikku-Jussi tykkäsi kovasti, tykkäsi ja pelkäsi. Pidin susista ja ihmissusi on tavallaan kai susi. Ei siinä sen kummempaa logiikkaa tarvittu. Lisäksi sarjan miespäähenkilö Ian Matheson oli pikku-Jussin mielestä tosi cool. Kaikkia jaksoja pikku-Jussi ei nähnyt, koska pelotti niin kovasti.Olisiko ollut jostain ensimmäisen kauden puolesta välistä, jolloin Jussi uskaltautui telkkarin ääreen (saatuaan äidiltä luvan). Silloinkin pari ekaa jaksoa taidettiin katsoa ilman ääntä ja välillä sohvan taakse sukeltaen.

Suomessa sarjan nimi oli muistaakseni yksinkertaisesti Naarassusi. Pikku-Jussi itki katkerasti, kun yhtenä iltana jakson päätyttyä ruutuun rävähti teksti SARJA LOPPUU. Viimeinen jakso loppui niin hurjaan cliff-hangeriin, jossa päähenkilökaksikko söi noiduttua pizzaa siinä toivossa, että se parantaisi naisen ihmissutisuudesta. Sen sijaan kaksikko muuttui pupuiksi ja loikki tiehensä (ja nyt internet itse asiassa väittää, että Suomessa jaksot esitettiin väärässä järjestyksessä ja tuo ei olisikaan ollut viimeinen jakso, vaan toiseksi viimeinen).

Tämän klassikon jaksoja en ole löytänyt netistä, mutta alkutunnari ensimmäiseltä tuotantokaudelta löytyi.

Räsänen on oikeassa

Ainakin joissain asioissa.

En ole samaa mieltä hänen kanssaan abortti tai homoasiassa, mutta yhdessä asiassa Räsänen on oikeassa.

Laki ei ole aina oikeassa.

Laki ei ole aina hyvä.

Lain ei tule olla automaattisesti uskon ja omatunnon yläpuolella.

Kohua on nostatettu sillä, että sisäasiainministeri meni siteeraamaan Raamatun kohtaa, jossa sanotaan "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä". Luterilainen kirkko on perinteisesti ollut hyvin laki/yhteiskuntamyönteinen. Se nousee jo Raamatusta itsestään, Roomalaiskirjeestä, jossa apostoli Paavali toteaa esivallan olevan Jumalan asettama ja kristityn tulee sitä totella - samaa kirjoitti myöhemmin myös Martti Luther.

Yhteiskuntakuuliaisuus siis sinällään on oikein ja kristillistä. 

Mutta yhteiskuntakuuliaisuus voi johtaa vaarallisille vesille: väkivaltaan ja kuolemaan. Se johtaa tielle, jossa ihminen sulkee silmänsä, kun mustat autot yöllä hakevat naapurin perheen, joka ei ikinä enää palaa. Koska se on laki. Ja laki on oikein ja laki on hyvä.

Ihminen, joka sokeasti uskoo lain ylivertaisuuteen, on pohjimmiltaan vaarallinen. He ovat ne kymmenet miljoonat, jotka katsoivat alle satavuotta sitten sivusta, kun yhteiskunta lain nojalla tuhosi kuusi miljoonaa ihmistä.

Joskus kansalaistottelemattomuus on hyvästä.

Se, että media ei tajua tätä Räsäsen pointtia (ja naureskelee asialla julkaisemalla kuvia joissa parkkikiekon tilalle on laitettu Raamattu) on pelottavaa. Koska se kertoo myös median lyhytnäköisyydestä. Sama media kuitenkin rummuttaa mm. Nelson Mandelaa, miestä, joka nousi vastustamaan lakia. Joka omalla toiminnallaan osoitti, että laki ei ole aina ja kaikkialla oikeassa ja omatunnon yläpuolella. Joskus laki voi olla väärä. Ja silloin sitä on vastustettava. On kuunneltava Jumalaa (tai jos se on liian kristillistä) omatuntoaan.  

Yle-kitinää

Nyt kun Yle on alkanut esittämään HBO:n sarjoja on mieleeni taas niin elävästi palautunut se, miksi olen lapsesta asti inhonnut Ylen tapaa esittää ohjelmiaan.

Ylellä mikään ei ole kirkossa kuulutettu. Eli siis varmaa.

Jos jostain ohjelmasta tulee suosikkiohjelma, sitä mielellään seuraisi säännöllisesti. Se taas edellyttäisi, että ohjelma tulisi myös säännöllisesti, tiettynä päivänä, tiettynä kellonaikana. Kaupallisilla kanavilla tämä tuntuu olevan itsestään selvyys.

Ylellä ohjelmien esitysajat voivat siirtyä täysin ennalta-arvaamattomasti. Joskus ohjelma yksinkertaisesti jää vain pois selittämättömälle tauolle, se siirtyy kokonaan uudelle ohjelmapaikalle tai esitysaika voi elää useita tunteja suuntaan tai toiseen.Aina pitää tarkistaa että tuleeko se nyt varmasti telkkarista ja mihin aikaan.

Niin kuin nyt "The Wire", joka muutama viikko sitten vain jätettiin esittämättä ja jaksojen väliin tuli kahden viikon tauko. Tai nyt kun yleensä yhdentoista maissa tullut jakso esitettiinkin jalkapallon takia puoli kahdelta. Uusinnat tulevat niin ikään lauantaisin näihin samoihin aikoihin. Eli jos ei ole yökyöpeli, niin katsomattahan tuo jäisi, jaksot ovat kuitenkin tunnin mittaisia.

Säästäen

Muistot ovat minulle tärkeitä. Sen vuoksi minun on vaikea heittää mitään pois. Kävin nyt kuitenkin raa'alla karsimis-mielialalla läpi osan laatikoistani, joissa on yhä tavaraa muutosta tänne kauas. Aika paljon pistin pois, mutta oli myös haikean mukavaa törmätä vanhoihin koulupapereihin ja päiväkirjoihin, joiden olemassaoloa en enää edes muistanut.

Kenties hiukan liiallisuuksiin olen kuitenkin säästämisen vimmassani mennyt, tallella oli näköjään Lemmikki-lehden vuosikerrat 1995-1996 (lehti ilmestyi muistaakseni kerran kuukaudessa eli 24 lehteä) ja Eläinmaailma-lehteä vuodelta 1990 toistakymmentä kappaletta. En saanut periksi että olisin heittänyt ne pois, kiikutin ne varastoon (joka on lähes roskissa).

Ne ovat kuitenkin jo lähes antiikkia.